perjantai 22. tammikuuta 2016

Piirustuslaitos on suljettu


Facebookista kantautui hämmentäviä uutisia. Niiden mukaan Helsingin yliopiston Piirustuslaitos olisi suljettu. Yliopiston sivuilta asia saa ainakin osittaisen vahvistuksen. Piirustuslaitoksen sivulla kerrotaan, että "HUOM. Piirustuslaitos ei ole auki opiskelijoille kevätlukukaudella 2016."

Piirustuslaitoksella on pitkät perinteet. Se aloitti toimintansa vuonna 1707 Turun akatemiassa ja on jatkanut läpi eriaikojen myllerrysten. Se on Suomen vanhin taideopetusta antanut julkinen oppilaitos.

Viime vuonna ministeri Grahn-Laasonen avoimessa kirjeessään kehotti yliopistoja tekemään "poisvalintoja". Lakkautettavien oppiaineiden listoja on viime syksyn mittaan tehty eri yliopistoissa. Yliopistojen hallintojen into "poisvalintaan" hämmensi.

Edellisen lakkautusvimman aikana Jyväskylän yliopisto suunnitteli lakkauttavansa latinan oppiaineen. Suunnitelma herätti sellaisen vastalauseiden myrskyn, että opetusta ei lopetettu. Latina ei nytkään ole kuulemani mukaan uudella lakkautuslistalla.

Poisvalinnoissa tarvittaisiin opetusministeriön koordinaatiota. Vaikuttaisi siltä, että yksin toimiessaan useammat yliopistot poisvalitsevat samoja oppiaineita.

Piirustuslaitoksen perinteet ovat vankat. Toivon ja uskon sen jatkavan tänäisistä tiedoista huolimatta. Mutta ilman mekkalaa se ei onnistu.


1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Otso Kantokorpi on aloittanut nettiadressin piirustuslaitoksen säilyttämisen puolesta.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset