sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Toinen kotiseutu


Eilen Yle Teema esitti Edgar Reitzin Kotiseutu - kaipauksen vuodet (Der andere Heimat, Saksa 2013) tv-elokuvan. Reitzin Kotiseutu-suursarjat ovat olleet television merkkitapauksia. Joissakin maissa mittavaa Saksan historiaa Schabbachin kylän, sen asukkaiden ja erityisesti Simonien suvun kautta käsittelevää sarjaa on esitetty myös elokuvateattereissa. Sarjaa on esitelty muun muassa Waarin vinkkelistä-blogissa.

Suomessa sarja ei ole päässyt teattereihin, vaikka tämä eilen esitetty yksiosainen 1840-luvulle sijoittuva esijakso olisi siihen hyvin sopinut. Varsinaisessa, maanantaina uusintana alkavassa sarjassa käydään läpi 1900-luku vuodesta ensimmäisen maailman sodan lopusta uuden vuosituhannen alkuun.

Esijaksossa pääosassa on Jakob Simon. Nuorukainen lukee, oppii kieliä ja haaveilee kohtaamisesta intiaanien kanssa. Preussista muuttaa joukoin ihmisiä Brasiliaan ja Jakob haaveilee liittyvänsä mukaan joukkoon. Kadot, nälkä ja niiden tuomat taudit ja kuolema vaivaavat. Värväreiden puheet ikuisen kesän maasta, jossa saa kaksi vehnäsatoa vuodessa uppoavat hyvin hätää kärsiviin.



Reitzin työt ovat kuin elämä itse. Haaveet ja todellisuus eivät aina kohtaa ja huolellisesti rakennettu draama voi saada aivan toisenlaisen päätöksen kuin katsoja odottaa. Reitz on perehtynyt kulttuurihistoriaan laajasti ja antaa kulloisillekin virtauksille kasvot.

Suosittelen sarjaa lämpimästi, jos se on aikaisemmin jäänyt näkemättä.


* Kotiseutu - kaipauksen vuodet. Yle Areena
* Die andere Heimat. Elokuvan sivut


2 kommenttia:

Irja Viirret kirjoitti...

Vaikuttaa mielenkiintoiselta:)

Reijo Valta kirjoitti...

Aika tarkasti on historian faktat kohdillaan. Aamulla netistä katselin, että maastamuuttajat ovat vieneet kotiseutunsa Brasiliaan ainakin olutmerkkinä.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset