torstai 25. helmikuuta 2016

Kristuksen kärsimykset


Tänään 2004 oli Mel Gibsonin ohjaaman The Passion of the Christ -elokuvan Pohjois-Amerikan ensi-ilta. Suomeen filmi ehti vajaassa kuukaudessa, täällä ensi-ilta oli 24. maaliskuuta. Kristuksen viimeisiä kahtatoista tuntia kuvaava elokuva on pitkitettyä, sadistista äärimmäistä väkivaltaa, jota ihmisruumis ei oikeasti kestäisi tuollaista aikaa.

Tämän elokuvan myötä kävi ilmi, että filmintekijät osasivat palkata harvinaisten taitojen asiantuntijoita. Elokuvassa puhuttu aramean kieli sai tunnustuksen muilta tämän harvinaisen kielen taitajilta.

Kristuksen kärsimysnäytelmää ei kuvattu alkuperäisillä tapahtumapaikoilla Jerusalemissa vaan Etelä-Italiassa Materan kaupungissa. Unescon maailmanperintökohde sen vanhin osa on ollut vuodesta 1993.

Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunnalla on residenssi Materan vanhan kaupungin alueella. Monet täkäläiset taiteilijat ovat työskennelleet siellä ja osa on antanut kaupungin ja sen historian hiipiä töihinsä.

Materassa kuvattu Gibsonin filmi antoi nimen Ville Rannan parin vuoden takaiselle teokselle Kyöhän miehen Jerusalem (Asema 2014).

The Passion of the Christ oli menestys. Gibson yritti toistaa menestystä kokonaisen kulttuurin viimeisiä hetkiä kuvaavalla Apocalyptolla (2006), mutta taisi onnistua siinä vain taloudellisesti.

3 kommenttia:

Irja Viirret kirjoitti...

Gibsonin THE PASSION OF CHRIST mässäilee ristiinnaulittavan kärsimyksellä koko rahan edestä. Toisaalta kulissit ja sotilaiden puhuma latina/armenia ovat tässä suurta plussaa ja pienellä säädöllä tästä olisi saanut jopa uskottavan? Mutta näin elokuva ei palvele tarkoitustaan oikeastaan kenellekään, ei antisemitismin kannattajille, ei uskoville, eikä edes ateistille, koska liika rääkkäys menee tässä jopa naurettavuuksiin.

Näin uskottelin vuonna 2012 Pääsiäispostauksessa. Edelleenkin olen samaa mieltä ko. elokuvasta.

Reijo Valta kirjoitti...

Samaa mieltä ollaan.

Occo kirjoitti...

Kyllähän tämä ajaa eksploitaationa asiansa - vaikka Jessen viimeisiin vaiheisiin ei mitään mullistavaa sanottavaa keksittykään, niin mässäilläänpähän edes väkivallalla.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset