maanantai 8. helmikuuta 2016

Paholaisen jalanjälkiä


Helmikuun 8. ja 9. päivän välisenä yönä 1855 Devonissa Lounais-Englannissa tepsutteli tuoreella hangella jokin tunnistamaton olento, jonka paikallinen väki pappien avustuksella tulkitsi paholaiseksi. Saatana oli sipsutellut laajalla alueella, jälkiä oli peräti 160 kilometrin matkalla, puutarhoissa, tienpientareilla, muurien harjoilla, talojen katoilla ja jopa pienissä viemäriputkissa.

Lounais-Englannissa Devonin seuduilla sataa lunta keskimäärin kymmenenä päivänä vuodessa. Lumi yleensä sulaa heti, maahan muodostuu lumipeite vähemmäksi kuin kolmeksi päiväksi. Atlanttinen meri-ilmasto on lumensurma.

Jäljet huomattiin aamulla 9. päivä. Lumisade oli loppunut hieman ennen puolta yötä, joten jälkien oli täytynyt syntyä yön pimeiden tuntien aikana. Niitä ihmeteltiin ja seurailtiin, myös paikalliset papit osallistuivat ilmiön tutkimiseen ja ainakin kaksi teki muistiinpanoja jälkien laajuudesta ja reiteistä.

Jälkien pituus oli noin kymmenen senttiä. Se antoi olettaa, että kyseessä oli kohtalaisen kookas kulkija. Kavion tai sorkan muotoiset jäljet johdattivat ajatukset vanhaan sarvipäähän. Pappien puheet tai kiinnostus ylipäätään sai huhut liikkeelle.

Meneillään ollut Krimin sota oli tullut lähelle ihmisiä. Lennättimen ansiosta sotauutiset tulivat ihmisten tietoon aikaisempaa paljon nopeammin. Uutisiin myös reagoitiin ja ne aiheuttivat sisäpoliittisen kriisin. Tammikuun 30. päivä oli Lordi Aberdeen johtama hallitus joutunut eroamaan sotauutisten vuoksi.

Lennätin oli uusi joukkoviestinten apuväline. Nopeassa tahdissa tulleet sotakirjeenvaihtajien raportit Mustanmeren tapahtumista saivat esimerkiksi sairaanhoitaja Florence Nightingalen heräämään ja lähtemään auttamaan haavoittuneita sotilaita.

Sodan jälkeen ymmärrettiin sotasensuurin merkitys. Yleisölle kerrottavaa alettiin kontrolloida.

Hallituskriisi, sota ja omien poikien onnettomat kohtalot olivat Isossa-Britanniassa kaikkien mielissä. Ei siis ihme, että pelättiin pahinta kun aamulla hangessa oli outoja jälkiä.




4 kommenttia:

Valto Ensio kirjoitti...

Fingerporilaisia on siis ollut jos silloin: http://www.hs.fi/fingerpori/

Reijo Valta kirjoitti...

Kas, sattuipa päivän strippi aiheeseen.

Anu Korpinen kirjoitti...

Tuo on jännä ilmiö. Muistan lapsena lukeneeni jostain kyseisestä tapauksesta, ja pelänneeni piruja. Mietin voisiko kyseessä olla samanlainen ilmiö, jonka moni nykyäänkin huomaa sulavaa lunta katsellessaan. Pakkasella jalanjälkiin tiiviksi painunut lumi sulaa pois epätasaisesti, hitaammin keskeltä joka on tiivis, ja tuloksena on usein kavionjäkeä muistuttava jälki. Varsinkin jos paikkakuntalaisilla ei ole ollut paljonkaan kokemusta lumesta, tällainen selitys tulee mieleen. Kissan tai ketun jäljistä helposti tulee tuollaisia sulavan lumen aikaan.

Reijo Valta kirjoitti...

Voisi ollakin, ja luultavimmin niin onkin.

Joidenkin tietojen mukaan Devonissa olisi varhaisempina ja myöhempinä vuosina ollut samanlaisia jälkiä, mutta ne eivät ole herättäneet massahysteriaa.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset