maanantai 20. kesäkuuta 2016

3333

Eden 3333

Toukokuussa 2007 tätä blogia aloittaessa en olisi osannut kuvitella millainen olisi tuleva tuhannes, 2567. tai 3212. kirjoitus. Nyt kuitenkin on vuorossa blogin 3333. kirjoitus.

Numeroiden symboliikka keskittyy pääosin alle viidenkymmenen suuruisiin lukuihin. Suuria lukuja on vaikea kuvitellakaan, ja vanhan ajan mystikot eivät isoille selityksiä yrittäneetkään kehitellä.

Sama tuntuu pätevän nykyaikaan. Ainoastaan jotkin numerologit ovat antaneet neljästi kerratulle kolmoselle (3333) selityksiä, mutta useimmat tyytyvät kolmesti kerrattuun kolmoseen (333). Jos saat numeron 3333, niin silloin enkelit ja ylösnousseet mestarit ovat hyvin lähellä ja vakuuttavat rakkauttaan, tukeaan ja kumppanuuttaan. Olet siirtymässä elämässäsi seuraavaan vaiheeseen.

Suuria kokonaisuuksia hahmottavassa tieteessä ja kaupallisten toimijoiden varastokoodeissa 3333 on yleisempi, samoin kuin monet muut suuret numerot. Esimerkiksi Tapettitaivaan luetteloissa Eden 3333 on ylläolevan kuvan kaltaista seinäpaperia.

Joskus urheilukisoissakin voi sijoittua 3333. sijalle. Tänä vuonna Pariisin maratonilla tuloksen sai 41801 juoksijaa. 3333. sijoittunut Aline Lubineau voi olla tyytyväinen lopputulokseen.

Kirjoittaminen jatkuu. En tiedä mitä 6666. kirjoitus tuo tullessaan.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset