sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Star Trek Beyond


Perjantaina ensi-iltaan tullut Star Trek Beyond (Yhdysvallat 2016) on vauhdikas seikkailu. Taisteluja ja rytinää riittää moneen lähtöön. Elokuvan alkumetreillä tuli todetuksi, että USS Enterprisessä tärkeintä on sen miehistö. Niinpä avaruuslaiva päätyy romuraudaksi ennen kuin ongelmia aletaan kunnolla ratkoa.

Federaation uusi tukiasema Yorktown on saanut läheisin tähtisumun takaa avunpyynnön. USS Enterprise on ainoa alus, joka voi turvallisesti navigoida sumun (kivimuurin) läpi. Periltä löytyi M-luokan planeetta, joka tuo mieleen Isännän lintujen planeetan Valerianin ja Laurelinen seikkailuista.


Useissa tuoreissa Amerikasta kantautuneissa arvioissa uutta elokuvaa on kiitelty alkuperäisen sarjan hengestä. Tähtisumun takaisessa planeetassa on yhtymäkohtia alkuperäisen sarjan jaksojen planeettoihin. Enemmän henki on kuitenkin kaikkia tekniikoita hyödyntävässä ongelmanratkaisussa. Näemme esimerkiksi miten avaruuslaiva tekee mäkilähdön ja miten parviäly menee sekaisin huudosta ja metelistä, "klassisesta musiikista" (Beastie Boys: Sabotage).

Elokuva tekee hyvin selväksi, että James T. Kirk ei ole kapteeni Picardin kaltainen tähtilaivaston palvelija, joka nauttii diplomaattisista tehtävistä ja voitoista rauhanrakentamisessa. Vaikka Kirk manailee univormunsa paidan repeilyä, niin tehtävät, joissa vaatteet saavat ratkeilevat ja likaantuvat, ovat enemmän mieleen.

Ja sellaisia jatkossa lupaillaan lisää.


LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset