keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Gadji Beri Bimba



Vuonna 1978 ilmestyi seitsemän LP-levyn boksi Futura, Poesia Sonora. Se piti sisällään dadaistien ja muiden avantgardikkojen runoutta. Kooste alkoi itseoikeutetusti Filippo Tommaso Marinettin runojen lausunnalla.

Varhaisia saksalaisia dadaisteja esittelevässä osuudessa on mukana Hugo Ballin runo Gadji Beri Bimba (1916). Sen sattui kuulemaan David Byrne, uuden aallon orkesteri Talking Headsin laulaja. Runon pohjalta syntyi Byrnen ja tuottaja Brian Enon yhteistyönä seuraavana vuonna ilmestyneelle Fear of Music -levylle laulu I Zimbra.




Hugo Ball merkittiin yhdeksi lauluntekijäksi, käytettiinhän hänen kirjoittamiaan sanoja. Tässä kohtaa voisi sanoa, käytettiin Ballin luomia sanoja. Sisältöä ei niillä ole.

Ball kirjoitti runon kuulussa Cabaret Voltairessa esittämistä varten. Muistikirjaansa hän kirjoitti keksineensä uudenlaisen runon, värssyjä ilman sanoja. Esityksissä Ballilla oli yllään kummallisia, ylisuuria paperisia pukuja. Ehkä Byrne sai idean omaan myöhempään ylisuureen pukuunsa myös dadaisteilta?

Gadji Beri Bimban kielessä on nähty lainoja latinasta, kreikasta, italiasta, romaniasta, ruotsista, turkista, saksasta ja englannista. Talking Headsin esityksen myötä on ajateltu myös afrikkalaisia kieliä, mutta mielteet siihen suuntaan lienevät levyllä taustalla soivien surdon, djemben ja taman aiheuttamia.


Gadji beri bimba

gadji beri bimba glandridi laula lonni cadori
gadjama gramma berida bimbala glandri galassassa laulitalomini
gadji beri bin blassa glassala laula lonni cadorsu sassala bim
gadjama tuffm i zimzalla binban gligla wowolimai bin beri ban
o katalominai rhinozerossola hopsamen laulitalomini hoooo
gadjama rhinozerossola hopsamen
bluku terullala blaulala loooo
zimzim urullala zimzim urullala zimzim zanzibar zimzalla zam
elifantolim brussala bulomen brussala bulomen tromtata
velo da bang band affalo purzamai affalo purzamai lengado tor
gadjama bimbalo glandridi glassala zingtata pimpalo ögrögöööö
viola laxato viola zimbrabim viola uli paluji malooo
tuffm im zimbrabim negramai bumbalo negramai bumbalo tuffm i zim
gadjama bimbala oo beri gadjama gaga di gadjama affalo pinx
gaga di bumbalo bumbalo gadjamen
gaga di bling blong
gaga blung






* Viikon runo: Gadji Beri Bimba. Guardian


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset