sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Kontiomäen Siwa


Kontiomäellä ei ole yli vuoteen ollut yhtään kauppaa. Viimeisin toiminut on ollut Siwa, joka joutui lopettamaan kiinteistön huonokuntoisuuden vuoksi. Tammikuussa 2017 rakennuksessa oli vielä ulkovalot ja käännetystä kyltistä näki kaupan nimen.

Kaupan sulkeminen ei liity siihen, että Kesko osti Suomen Lähikaupan. Kontiomäen Siwan sulkemisesta Kainuun Sanomat kertoivat jo syyskuussa 2015.

– Olemme saaneet viranomaisilta huomautuksia rakennuksen soveltumattomuudesta päivittäistavarakaupaksi. Vanhahkossa rakennuksessa on huono sisäilma, sanoi Suomen Lähikauppa Oy:n kauppapaikkapäällikkö Jesse Kohonen Kainarille.

Nettikeskustelijat olivat myös huomanneet huonon sisäilman.

– Heti kun ulko-oven avasi lävähti hirveä homeen haju vasten naamaa! kirjoitti nimimerkki THYI! Suomi24:een.

Kaupalle etsittiin ja olisi saatukin uudet tilat, mutta Lähikauppa pyörsi halunsa. Konsepti muuttui, perusteli Kohonen Kainarissa.

Aivan ilman kauppoja Kontiomäki ei Siwan sulkemisen jälkeen ole jäänyt. Paikalliselle Shellille avattiin hieman sulkemisen jälkeen päivittäistavarapuoli.



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset