maanantai 27. maaliskuuta 2017

Angry Birdsin lavea maailma


Vajaan parin viikon päästä Oulun Elokuvakeskus järjestää seminaarin Angry Birdsin lavea maailma. Pelinä läpi lyönyt Angry Birds on levittäytynyt muillekin populaarikulttuurin osa-alueille. Seminaarissa käydään läpi näitä eri alueita.

Oma osuuteni seminaarissa keskittyy Angry Birds -sarjakuviin. Monelle tutun hokeman mukaan Rovio pyrki tekemään vihaisista linnuistaan yhtä kuuluisia kuin Aku Ankka on. Brändin rakennus on edennyt, ja sarjakuvamaailman valloittamisessa apuna on ollut monta koti- ja ulkomaista Aku Ankka -lehdestä tuttua henkilöä ja tekijää.

Näistä enemmän seminaarissa lauantaina 8. huhtikuuta. Seminaarin lopuksi näytetään Angry Birds -elokuva.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset