keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Maailman runouden päivä


Eilen vietettiin YK:n maailman runouden päivää. Runot on otettu mukaan myös Suomi 100 juhlintaan. Suomi on runo -sivuilla on vuoden jokaisena maanantaina julkaistu uusi runo, ja tahti jatkuu joulukuun lopulle saakka.

Yksi YK:n nettisivuilla esiinnostettu runoilija oli Pablo Neruda. Se johdatti ajatukset Kysymysten kirjaan (Loki 1999), johon Katja Kallio on suomentanut seuraavan:

Missä on lapsi joka oli,
yhä minussa vai jo poissa?

Tietääkö hän etten koskaan häntä rakastanut
ja ettei hänkään rakastanut minua?

Miksi niin pitkän aikaa kasvoimme
yhdessä vain erotaksemme?

Miksi lapsuuteni kuollessa
emme kuolleet molemmat?

Ja jos olen kadottanut sieluni
miksi minua seuraa sen luuranko?

Kysymysten kirja julkaistiin postuumisti, vuonna 1974. Neruda kyselee isoista ja pienistä asioista.

Kymmenen vuotta sitten Rovaniemellä kantaesitettiin Kalevi Ahon säveltämä sarja mezzosopraanolle ja kamariorkesterille Nerudan kirjan pohjalta. Siteerattu runo oli yksi osa Ahon teosta.

Filosofiassa on tavattu sanoa, että hyvät kysymykset ovat tärkeämpiä kuin vastaukset. Niin on tässäkin tapauksessa.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset