maanantai 8. toukokuuta 2017

Je suis Emmanuel Macron


Hyvin odotetusti ranskalaiset valitsivat presidentikseen Emmanuel Macronin. Tulos oli oikeastaan selvä jo pari viikkoa sitten kun toisen kierroksen ehdokkaat olivat selvillä.

Äärioikeistolaisella Marine Le Penillä ei olisi ollut todellisia mahdollisuuksia pärjätä vaaleissa vastaehdokkaasta riippumatta. Moni äänesti vain Le Peniä vastaan. Laskennan tässä vaiheessa ei ole vielä tiedossa kuinka paljon tyhjiä äänilippuja on jätetty. Tuskin kuitenkaan merkittäviä määriä.

Viisitoista vuotta sitten 2002 Ranskan presidentinvaalien toiselle kierrokselle selvisivät istuva presidentti Jacques Chirac ja Marine Le Penin isä Jean-Marie Le Pen. Toisella kierroksella Chirac sai äänistä peräti 82,2 prosenttia. Jean-Marie Le Pen ei onnistunut kasvattamaan äänisaalistaan kuin 700 000 äänellä, Chirac yli 20 miljoonalla. Le Pen sai ensimmäisellä kierroksella 16,9 prosentin kannatuksen, toisella se oli 17,8.

Kansallisen rintaman ehdokkaat eivät juuri ole saaneet tukea oman kannattajakunnan ulkopuolelta. Tätä kirjoitettaessa Marine Le Penin tulokseksi ennustetaan 34,5 prosentin kannatusta. Ensimmäisellä kierroksella kannatus oli 21,3. Isän tulokseen verrattuna kasvua toisella kierroksella on huomattavasti. Analyytikot pitivät ennen vaaleja 40 prosenttia vakavastiotettavan ehdokkaan rajana. Sitä Le Pen ei siis olisi ylittämässä.

Lähes kaikkien kommentaattoreiden mielestä Macronin valinnan myötä maailmassa on kaikki hyvin. Sitä mieltä ne aina ovat ennakoidun tuloksen jälkeen.

Heti tuloksen varmistuttua alettiin kysellä kenet Macron valitsee pääministeriksi, mitä hän aikoo pian seuraavien parlamenttivaalien suhteen?


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset