sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Tusina kirjoja vuodessa


Vuonna 2012 Henriikka Tavi teki kokeen, jossa hän testasi pystyisikö runoilija elättämään itsensä kirjojen myyntituloilla. Laskelmien mukaan juuri ja juuri köyhyysrajan yläpuolelle pääseminen edellytti kahdentoista kokoelman julkaisemista vuodessa.

Reilussa vuodessa ilmestyikin tusinan verran kirjoja. Viimeisenä ilmestyi Toukokuu (Poesia 2013), jossa oli pääasiassa ylisutattuja runoja.

Viime vuonna Tavi julkaisi koosteen kaikista kahdestatoista kokoelmasta nimellä Kaksitoista (Poesia 2016). Osan runoista tekijä on kirjoittanut uudestaan. Näin hän pyrkinyt saamaan ideansa toimimaan paremmin. Ennakolta oletin, että Toukokuusta ei koosteeseen olisi mahtunut mitään, mutta on siitäkin pari aukeamaa mukana.

Aikoinaan kirjasarjan tilanneena ja lukeneena tällainen kooste tuntui ajatuksena turhalta. Mutta on parisataa sivuisessa koosteessa puolensa. Painotuksista näkee mihin tekijä on ollut tyytyväisin. Huhtikuun idea lienee ollut innostavin, sillä sen Tavi on tähän kokoelmaan kirjoittanut uusiksi.

Sarjan julkaisemisen jälkeen ilmestyi 13/12 (Poesia 2013), jossa Tavin lisäksi sarjan toteuttamiseen osallistuneet kertoivat kokemuksistaan. Siinä ei paljastettu miten sarja alkuperäinen idea toteutui, eikä sitä kerrota koosteessakaan. Ehkä sillä ei ole väliä. Toimeentulon kanssa ponnistelevana kultturialan ihmisenä olisin kuitenkin mielelläni laskelmat rahavirroista nähnyt.

Tämäkin kirja oli edellispäivien tapaan Kaltion toimituksesta, jossa huomenna aloitetaan lattiaremonttia.



* Henriikka Tavi. Kaksitoista. Poesia


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset