perjantai 21. heinäkuuta 2017

Atomic Blonde


Kesän odotetuin sarjakuvaelokuva on Valerian, mutta muutakin on luvassa. Enkä tarkoita nyt uusia supersankarifilmejä. Elokuussa on Suomen ensi-iltaan tulossa David Leitchin Atomic Blonde.  Se perustuu Antony Johnstonin ja Sam Hartin sarjakuvaromaaniin The Coldest City. Sarjakuva on näköjään otettu uusintapainos elokuvan nimellä.

Vuoden 1989 Berliiniin sijoittuvaa vakoojatarinaa ei ole suomennettu, kuten ei muitakaan tekijöiden sarjakuvia. Johnstonin ja Hartin Wasteland on silti täälläkin joltisenkin tuttu. Post-apokalyptisilla maailmoilla on seuraajansa.

Kommunistisen imperiumin alkaessa natista Berliinistä löytyi kuollut MI6:n agentti. Kateissa on myös vakoojaluettelo, joten asiaa selvittelemään pitää lähettää joku kokonaan uusi henkilö. MI6 paljastaa, että sarjakuvan tekijät ovat brittejä.

Elokuvassa tähtenä on Charlize Theron.



The Coldest City



torstai 20. heinäkuuta 2017

Jännevirran siltatyömaa


Jännevirralle rakennetaan uutta siltaa. Vielä menee aikaa valmistumiseen ja vanhan sillan purkamiseen.







tiistai 18. heinäkuuta 2017

Tavi ja Kaksitoista


Eino Leinon syntymäpäiväviikolla olleella Kajaanin runoviikolla suven runoilijana oli Henriikka Tavi. Tuula-Liina Varis haastatteli Tavia, ja hänen Toivon (Teos 2011) pohjalta tehty monitaiteellinen esitys nähtiin kaksikielisenä versiona.

Varis ja Tavi kävivät läpi jälkimmäisen uraa. Varis ei ollut saanut luettavakseen Kahteentoista liittyviä teoksia, joten siitä puhuttiin lähinnä ulkokohtaisesti.


Itsekin olen tässä blogissakin kaivannut tietoja Tavin ihmiskokeen taloudellisesti tuloksesta. Se kuitenkin on jotenkin oleellinen kysymyksenasettelun, otetun tehtävän kannalta. Saisiko myyntituloilla köyhyysrajan ylittävät tulot julkaisemalla kirjan kuukaudessa? Varis kysyi reippaasti juuri nuo kysymykset.

Tavi kertoi kahdentoista (tai yhdentoista) kirjan julkaisemisesta vuodessa kertyneen tekijänoikeuskorvauksia "jotain tuhat euroa". Voisi ajatella, että summa on enemmän kuin yhdestä runokokoelmasta vuodessa saa tuloja, mutta ei varmaankaan kaksitoista kertaa kerran vuodessa julkaistun teoksen tuotto.

Tavi jälkikäteen pohti ottamaansa tehtävää runojen kirjoittamisen rajoitteena. Sellaiseen performanssiin, jossa hän olisi elänyt vuoden ainoastaan kokoelmien tuotoilla, hän ei alkujaankaan ollut valmis. Tekemiseenhän oli apuraha.

Alkujaan Tavi pohti väitöskirjan tekemistä teosten tekemisen prosessista. Nyttemmin hän on hylännyt tuon ajatuksen. Taiteellisen työn pitää kannatella itse itseään, siinä Tavi on aivan oikeassa.


Suven runoilijana Tavi sai oman kiven Kaukametsän pihalle. Siinä lukee: "Olen yrittänyt kukkia, mutta tilanne on ongelmallinen."



maanantai 17. heinäkuuta 2017

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Huiluunruppeemat


Tänä viikonloppuna vietetään Maaningalla Huiluunruppeemia. Eilen tapahtui torilla, tänään Ahkionlahden kanavalla.








perjantai 14. heinäkuuta 2017

Syyttömyysolettama


Erään historianfilosofisen katsantokannan mukaan historian kulku on väistämättä ympyrä- tai ainakin spiraalimaista liikettä, koska pojat välttäessään isiensä virheitä tulevat tehneeksi samat virheet kuin isoisänsä.

Ajatus muistui taas mieleeni, kun kuulin hallituksen aikeista muuttaa liikenteen sakotusta.

Suomen kuorma-autoliikenteen historiassa kerrotaan, että kuntien virkamiehillä taannoin oli laajat sakotusoikeudet. Kirjoittaja Olli Blomberg käyttää paljon tilaa kertoessaan eräästä sattumuksesta 1950-luvulta, jolloin kesämökilleen matkalla ollut Helsingin kaupungin eläkkeellä ollut ylipormestari oli suivaantunut edellään ajavaan kuorma-autoon.

Entisen virkansa suomin valtuuksin ylipormestari oli rapsauttanut sakot edellään törttöilevälle kuskille.

Asiaa pohdittiin sittemmin käräjillä. Oikeus laittoi ylipormestarin kuriin: ei hän enää eläkeläisenä voi liikennepoliisina toimia. Tuomaria ja lautamiehiä ei hellyttänyt ylipormestarin puolison todistus, jonka mukaan hänen miehensä "jatkuvasti" sakotti väärin ajavia helsinkiläisiä, eikä niistä sakoista kertaakaan olla käräjille jouduttu.

Kuljettajan, kuorma-autoliiton ja Blombergin tyrmistykseksi oikeus piti kuitenkin ylipormestarin antamat sakot voimassa, vaikka yritettiin todistella ettei kuorma-auto kykene ylämäessä väitettyä ajonopeutta edes saavuttamaan.

Vuonna 2008 yritettiin sakotusoikeutta laajentaa takaisin poliisia laajemmalle virkakunnalle. Nyt poliisien työtä yritetään helpottaa siten, että kiistatilanteessa liikennerikkomuksen todistustaakka olisi liikennevirhemaksun saajalla eikä syyttäjällä. Tämä siis sotii koko oikeuslaitoksen perusperiaatetta vastaan, jonka mukaan jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan.

Tuomariliitto on aiheesta parahtanut aikeesta. Oikeusvaltioon ei taida missään muodossa sopia liiketalouden ajatus, että pienennetään kuluja ja nostetaan hintoja (sakkoja).


torstai 13. heinäkuuta 2017

Hirvi ja veneilijät


Iisalmen halki kulkevan Pohjolankadun keskelle on tuotu veistotaidetta. Kuten kaikki tänä kesänä, tämäkin on osa Suomi 100 -juhlallisuuksia.

Pekka ja Teija Isorättyän Hirvi (2012) tuntui ensinäkemältä vaikuttavimmalta teokselta. Ymmärtääkseni Hirvi on koottu ainoastaan seitsemästä karahkasta.





Sen takana oli autosta vaikuttavilta näyttävät Heli Ryhäsen tekonahkaiset veneilijät.


keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Linna vedessä



Savonlinnan oopperajuhlat ovat tukeutuneet ohjelmistossaan pääasiassa varmoihin, yleisöä vetäviin oopperoihin. Mozartin Ryöstö Seraljista tai Verdin Rigoletto on nähty Olavinlinnassa usein. Tänä kesänä tarjolla oli myös uutta tuotantoa, Aulis Sallisen (s. 1935) uusi teos, Linna vedessä. Se sai kantaesityksen 8. heinäkuuta Olavinlinnassa. Esitys oli osa nykymuotoisten Savonlinnan oopperajuhlien 50-vuotisjuhlintaa ja osa Suomi 100 -juhlallisuuksia.

Pääosin lipputulojen varassa toimivan festivaalin ohjelmiston konservatiivisyyden ymmärtää. Lippuja on myytävä, jotta oopperajuhlat voisivat jatkua. Taiteellisempaa kunnianhimoa on voitu toteuttaa vierailujen kautta. Tänä kesänä vierailijoina ovat Bolshoi-teatteri Moskovasta ja Teatro Real Madridista. Bolshoin Jolantaa kunnioittaa läsnäolollaan myös Venäjän presidentti Vladimir Putin.

Sallisen Linna vedessä on kunnianosoitus satavuotiaalle Suomelle ja Olavinlinnalle. Teos perustuu Lassi Nummen 1970-luvulla tekemään runokokoelmaan, josta Pekka Tarkka kirjoitti tuoreeltaan Helsingin Sanomiin, että se sopisi oopperan pohjaksi. Säveltäjä Sallinen ei päätynyt tekstiin Tarkan suosituksen kautta. Oopperajuhlat olivat tilanneet Salliselta oopperan, jonka libretoksi oli tarjolla useampia vaihtoehtoja. Sallinen hylkäsi ne kaikki ja päätyi lopulta kirjahyllystään löytyneeseen Lassi Nummen Linnaan vedessä (Otava 1975). Libreton, johon tuli kaksitoista Nummen runoa, hän kirjoitti itse.


Ooppera vai konsertto?

Oopperajuhlien ohjelmassa ja pääsylipuissa uutta teosta kutsuttiin konsertiksi tai konserttiversioksi. Aikaisemmin oli puhuttu Sallisen tulevasta seitsemännestä oopperasta, ja nykyoopperaa teos muistuttikin tarinoineen, laulajineen ja orkestereineen. Esitys ei ollut saanut omaa lavastusta, vaan sitä esitettiin kesän ohjelmistoon kuuluneen Sallisen Kullervon ulkoisissa puitteissa. Olavinlinna on lavastajan kannalta vaikea paikka, sinne ei voi luoda näyttämömaailmoita. Linna on väistämättä aina osa kutakin siellä esitettävää oopperaa.

Konsertin puolesta puhui se, että orkesteri oli lavalla eikä orkesterimontussa. Sävellystä ei ole tehty sinfoniaorkesterille vaan viisitoista jäseniselle kamariorkesterille. Sekin poikkeaa oopperan traditiosta, mutta ei ole peruste suuntaan eikä toiseen.

Säveltäjä itse luonnehtii teostaan seuraavasti: ”kyseessä on kronikka lausujalle, neljälle laulajalle, orkesterille ja Olavinlinnalle”. Tarkennettuna Sallinen on puhunut sävelkronikasta, joka rinnastuu sävelrunoon tai sinfoniseen runoon. Laajemmin ottaen Linna vedessä on säveltäjän määritelmään nojaten ohjelmamusiikkia. Sen pohtiminen johtaa Richard Wagnerin musiikkinäytelmiin ja gesamtkunstwerkiin. Helsingin Sanomien Hannu-Ilari Lampila kirjoitti teoksen olevan ”eräänlainen näyttämöllinen kantaatti”. Ehkä on paras tyytyä sävelkronikkaan, ainakin siihen saakka kunnes Sallinen on päivittänyt teosluettelonsa.



Pääosassa Olavinlinna

Sallinen kertoi nähneensä Olavinlinnan esimmäisen kerran yhdeksänvuotiaana evakkomatkalla Kyrönsalmen sillalta. Meetvurstivoileipää syöneeseen poikaan näky teki lähtemättömän jäljen. Keskiaikainen linna keskellä salmea sai mielikuvituksen hereille. Teemoiltaan Linna vedessä on monipuolinen, voisin veikata, että Joachim Meslöffin vankila-ajasta ja pakomatkasta kertova osuus on tullut teokseen nuorukaisen mielikuvituksen innoittamana.

Osa kertoja Jukka-Pekka Palon puheista ja orkesterisoittimista oli nauhoitettu etukäteen ja esitettiin nauhalta. Näin saliin oli saatu luotua monikanavainen ympäristö, jossa linnan muurit tuntuivat kertovan näkemäänsä ja kokemaansa. Laulajien ääniä ei oltu nauhoitettu ja ne kuuluivat ainoastaan lavan suunnasta. Seuraaviin tuotantoihin voisi harkita myös laulun lähtöpaikan heijastamista eri puolille salin seiniä. Äänenvahvistaminen on klassisessa laulussa tabu, mutta ehkä uusimmilla tekniikoilla lavalla esitetyn laulun voisi saada elektronisin apuvälinein kuulumaan eri suunnista. Tämä vahvistaisi kuulijan kokemusta kertovista muureista.

Laulajat ja kertoja liikkuvat Kari Heiskasen ohjauksessa lavalla vähän, yksinkertaisesti ja rauhallisesti. Omaa lavastusta Linnalle vedessä on perämuurille ajoittain heijastettu Olavinlinnan kuva. Kerronta painottuu linnan rakentamiseen ja sen ensimmäisiin vuosikymmeniin. Olavinlinnan johdossa oli myös nainen, Gunilla Bielke (ylimpänä käskynhaltijana 1511-1513). Sallinen summasi linnan merkityksen olleen siinä, että valtiosopimuksiin ”tulivat pilkut ja pisteet oikeisiin paikkoihin”.

Kun linna rakennettiin, suomalaisia ei ollut olemassa. Oli savolaisia, karjalaisia, hämäläisiä, tanskalaisia, novgorodilaisia ja moskoviitteja. Linnan rakentamisen ja vaikutuksen myötä syntyi myös yksi osa suomalaisuutta. Sittemmin linna uinahti kivelleen Kyrönsalmeen. Oopperajuhlien tulemista keskeiseksi osaksi nykyistä Savonlinnaa Sallinen muisti sävelin. Vuonna 1975 Olavinlinnassa kantaesitetyn Ratsumiehen teema niveltyy luonnolliseksi osaksi uutta teosta.


Kutsuttiinpa Sallisen sävelteosta millä tahansa tarkentavalla nimikkeellä, niin se summaa hyvin tekijän pitkää uraa. Antamissaan haastatteluissa ja Savonlinnan keskusteluissa Sallinen on epäillyt sopisiko teos muualla esitettäväksi. Tämä oli luovan työn tekijän jännitystä ennen ensi-iltaa. Vaikka tarina on Olavinlinnasta, niin teemoiltaan se sopisi esitettäväksi missä tahansa keskiaikaisessa rakennelmassa. Samantyyppisiä kohtaloita ja sattumuksia on tapahtunut kaikkialla.



tiistai 11. heinäkuuta 2017

Vickan Bernakvack



Suomessa Aku Ankka on kuuluisa nimiväännöksistään. Kaapo Hillonmaa tai Eliisa Niitty tietävät ylittäneensä tietyn kynnyksen julkisuudessaolosta saadessaan nimensä lehteen. Ruotsin Kalle Ankassa julkisuuden henkilöiden käsittely on viety astetta pidemälle. Maan ykkösnimet ovat saaneet lehden kanteen oman ankallistetun version. Viimeisin tällä saralla on kruununprinsessa Victoria.

Victoria täyttää 40 vuotta 14. heinäkuuta. Sitä juhlistaakseen Kalle Anka on piirrättänyt norjalaisella Arild Midthunilla syntymäpäiväkannen. Samalla se julkisti facebookissa nimikilpailun mikä olisi Victorialle sopiva ankkalinna-nimi. Mielestäni sopivin olisi otsikossa mainittu.

Kalle Anka on harrastanut kuuluisien ruotsalaisten ankallistamista tämän vuosikymmenen. Vain harvat ovat saaneet kunnian, esimerkiksi pääministeri Stefan Lövfen (Staffan Sjöben), euroviisuvoittaja Loreen (Hårfeen), jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovic (Zlankan Ibraformovich) ja astronautti Christer Fuglesang (Buster Fågelsång). Victoria on ilmeisesti ensimmäinen, jolle järjestetty nimikilpailu.



* Kronprinsessan Victoria blir ankifierad i Kalle Anka & C:o. Hemmets Journal


sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kuopio, Vianta, Kolmikanta


Pääskyset lentelevät edestakaisin kellarinrapussa. Siellä on heidän pesä.

Valokuvaan linnut eivät jääneet, videolle kuitenkin.



perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kultakauden taiteilija


Kustantamo Helmivyön kustantamana on ilmestynyt toimittamani teos Kultakauden taiteilija - Novelleja ja kirjoituksia taiteesta ja taiteilijoista 1900-luvun taitteesta.

Suomen taiteen kultakausi oli 1900-luvun taitteessa. Aikakausi on viime vuosina usein ollut poliittisissa puheissa. Kansallista taidetta on arvostettu ja kaivattu takaisin.

Mutta miten kultakauden taiteilijat ja kulttuurikriitikot kokivat oman aikansa? Tämän kokoelman teksteissä vastauksen antavat muun muassa Eino Leino, Juhani Aho, Emil Wikström ja Väinö Kataja.

Teoksen on koonnut oululainen tietokirjailija ja runoilija Reijo Valta.

Pehmeäkantinen, 152 s. ISBN 978-952-7211-10-6. Booky.fin verkkokaupassa 15,40 e (ei toimituskuluja), BOD:n verkkokaupassa 15 e (plus toimituskulut).

Kannen kuva: Emil Wikströmin luonnos Näsikallion suihkukaivoksi (valmistui 1913).

Sisällysluettelo:

Reijo Valta: Saatteeksi
Oscar Wilde: Lausunto kirjailija-ammatista (julkaistu Suomessa 1912)
Eino Leino: Eräs juhlapuhe (1902)
Juhani Aho: Mennyttä kalua (1891)
Väinö Kataja: Golgata (1898)
Juho Walve: Urbanus Uhvakainen pyrkii urkujenpolkijaksi (1898)
Eino Leino: Käynti syysnäyttelyssä (1902)
Eva Ljungberg: Kolme Jumalan-äidin kuvaa (1907)
Emil Vikström: Taiteen ymmärtämisen puutteesta (1911)
Volter Kilpi: Kansallisteatterin nykyinen tila (1912)
Jalmari Hahl: Taidemietteitä (1911)
Eino Leino: Tarina talvisessa yössä (1902)
Väinö Kataja: Mätäkuulla (1898)
Eino Leino: Kirjallista pakinaa (1902)
Reijo Valta: Jälkisanat


 * Kultakauden taiteilija - Novelleja ja kirjoituksia taiteesta ja taiteilijoista 1900-luvun taitteesta. Kustantamo Helmivyö

torstai 6. heinäkuuta 2017

Eino Leino - Kajaanin linna

[Eino Leinon päivän kunniaksi Eino Leinon ensimmäinen julkaistu runo]







   Pyörtehissä Ämmäkosken kohoo linnan rauniot,

tarumaiset, mustat, synkät, jyrkät, jylhät autiot.

Ärjyin Ämmäkosken kuohut kiertää linnan muuria

piesten turhaan kiukkuansa, kivet on niin suuria.



   Verhollansa sammalehet linnan muurit verhoaa,

kololoissa raunioiden puut ja pajut versoaa,

mutta muista, astelet sa hautakummuill’ urhojen.

Tässä Suomen sotajoukon seisoi jäännös viimeinen.



   Sill’ ei aina ollut ole linna tää näin autio,

eikä aina oo sen muurit olleet kiviraunio.

Kivet kilkkaa mainetöitä maamme suurten sankarten,

paadet paukkaa taisteloita, kalskeheita kalpojen.



   Näissä laaksoloissa meidän ennen vanhaan sota soi,

täällä tykit kidastansa kuolon tulta salamoi,

täällä seisoi Suomen joukko vihollista torjuen,

kaatuen se seisoi tässä, vaan ei konsaan horjuen.


* * *


   Suunnatonna ryssän joukko saartaa linnaa pienoista,

joss’ on miestä viisikymmen, nekin raajarikkoista.

Mutta miehet raajarikot sankareita ovatkin,

kaarlelaisten aian heissä urheutta nähtihin.



   Päällikkönä heitä käypi Fieandt urho johtamaan,

miehet käskee valliloille vihollista kohtaamaan.

Taivahalla vihollisten tykkein kuulat kaartavat,

joka puolelta he linnan miehinensä saartavat.



   Mutta eipä linna tämä olekaan eloton,

asukkaita sill’ on muita kuin tuo joukko peloton.

Vaimoja ja lapsia on täynnä linnan kammiot,

jotka parkuu, koska järkkyy ammunnasta kalliot.



   Turhaan tykit kuolon tulta kidastansa salamoi,

turhaan luodit lentävät ja kiväärien kuulat soi,

linna tää ei horju, sorru, vielä seisoo miehet sen.

Mutta vihollisen valtaa suurempi on pakkasen.



   Vilu, tauti, nälkä viimein urhoin voiman voivuttaa,

poiss’ on pelko, poissa myöskin toivo, joka toivuttaa,

voimia se riuduttaapi, urhoutt’ ei urhojen;

lapset itkee, vaimot huokaa vaivaa nälän, pakkasen.



   Vihollisten joukko tuolla sentään yhä taajenee,

reiät linnan suojuksissa suuremmiksi laajenee.

Sankareita tuskin löytyy enää kaksikymmentä,

vaan he vielä siinä seisoo kuolon kirnu kädessä.



   Yhä kuuluu lasten itku, yhä vaimoin vaikerrus.

Silloin pistää Fieandt urhon mieleen uusi ajatus:

kosk’ ei puolustaa enää taida vanha linna tää,

antakaamme kiusallakin kaikki ilmaan räjähtää.



   Tuhansittain ryssät saartaa linnaa tuota pienoista,

joss’ on miestä kymmenkunta, nekin raajarikkoista.

Pakkanen se kylmää miesten sormet, varpaat kohmeesen,

vaan ei lempee isänmaahan, sankaruutta sydämen.



   Vaimot, lapset halaileepi Fieandt urhon polvia,

vaan hän niitä kourin kovin kokee syrjään survia,

kyllä säälin kyyneleitä salaisesti vuodattaa,

mutta etupäässä olkoon kunnia ja isänmaa.



   Saapuu linnaan outo miesi, lähettiläs ryssien,

lupaa armon, kunnian hän heittäymystä vaatien.

Järkkymätt’ on Fieandt urho, ei hän antau kuitenkaan,

ryssää vastaan tapella hän tahtoo vielä kuollessaan.



   Mutta sotaneuvottelun keskeyttääpi parahdus

tuskainen ja kaamea, ett’ tuntuu outo kauhistus

sydämissä karaistuissa sotilasten, urhojen.

Se tuo tuskan tunteen, ääni lapsien ja vaimojen.



   Sotaneuvoshuoneen ovi kohta auki lennähtää,

ja nyt sisään kurjat vaimot, lapsiraukat ryntäjää,

kuihtuneina, kalvakkaina, ihmislasten varjoina,

parkuen ja huutaen. Tuo näky täss’ on tarjona.



   Murtui silloin miehuus miesten, suli silloin sydämet,

lähetinkin silmistä myös kuohui säälin kyyneleet:

”Antautuos, urho vanha, sääli kurjaa joukkoas.

Niiden elo kallihimpi on kuin oma kunnias.”



   Fieandtihin kaikki silloin kysyvästi katsahtaa.

Urho vanha vastaukseks tuskaisesti huoahtaa,

sillä hänen sydämessään taisto tuima raivoaa,

mutta vihdoin säälin tunteet siellä ylivallan saa:



   ”Menköön sitten, linna teille heti kohta annetaan,

mutta siitä häpeän me raukat aina kannetaan.

Isänmaamme meidän sanoo kaikki tässä pettäneen.”

Näin hän lausui, valmistautui kohta lähtöretkelleen.


* * *


   Eipä aina ollut ole linna tää näin autio,

eikä aina oo sen muurit olleet kiviraunio.

Kivet kilkkaa mainetöitä maamme suurten sankarten,

paadet paukkaa taisteloita, kalskeheita kalpojen.


E. .o





Hämeen Sanomat no 77 26.9.1890.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset