sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Junien kulut


Tänään aamupäivällä veturi putosi kiskoilta Oulun aseman pohjoispuolella. Onnettomuus on saanut käytännössä koko Suomen junaliikenteen sekaisin. Iisalmessa iltapäivällä odoteltiin myöhässä olevia etelään meneviä junia. Niitä joutuivat odottelemaan myös pohjoiseen menevät junat.

Suomen rautatieverkko on aikoinaan suunniteltu niin, että sen keskuspiste on Pietarin Suomen asema. Nyttemmin jo pitkän aikaa parista päivittäisestä Pietariin menevästä junavuorosta huolimatta verkkoa on yritetty käyttää keskuspisteenä yksi alkuperäisen suunnitelman sivuasemista, Helsingin rautatieasema.

Merkittäviä muutostöitä Etelä-Suomen raideverkon perusrunkoon ei ole tehty, vaikka aikaa olisi siihen ollut sata vuotta. Olennaisempana on pidetty kattavuuden lisäämistä. Verkon toimivuutta parantavia yhteyksiä on rakennettu, mutta osa niistä, esimerkiksi Kontiomäki - Joensuu ja Jyväskylä -Haapajärvi,  on jätetty pois käytöstä.

Tämä yksi veturin kiskoilta putoaminen osoittaa miten herkkä rautatieverkko on. Matkustajaliikenteen avaaminen kilpailulle ei muuta tätä mitenkään. Verkko on yksi kokonaisuus.

Jos yksityistämiseen halutaan mennä, niin ensin olisi kurottava kiinni sadan vuoden säästöt rautatieverkossa. Toki ratoja on kunnostettu ja uudistettu, mutta verkkoa ei koskaan ole suunniteltu ja rakennettu nykyisen keskuspisteen vaatimusten mukaiseksi.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset