torstai 14. joulukuuta 2017

Kulttuurilehtien ostotuki


Sosiaalisessa mediassa on ollut äkäisiä kommentteja siitä, että Opetus- ja kulttuuriministeriö ei jaa kirjastoille vuodelle 2018 lainkaan kulttuurilehtien ostotukea. Tuki on ollut vajaa 200 000 euroa. Ministeriöstö luvataan tuen jatkuvan 2019 jossakin toisessa muodossa.

Kirjastojen on pitänyt tilata kulttuurilehdet määräaikaisesti ja välikäden kautta ostotuen saadakseen. Tuki on ollut 25 prosenttia tilaushinnasta. Vaikka määräaikaistilauksen hinta on korkeampi kuin kestotilauksen, niin tilauksen välittäjälle maksettu korvaus on pienentänyt lehden itsensä saaman hinnan pienemmäksi kuin suoraan lehdeltä tehdyn kestotilauksen korvauksen.

Useissa tapauksissa kirjasto olisi saanut kulttuurilehden lähes samalla hinnalla kestotilaten kuin ostotuen kanssa määräaikaistilaten. Kulttuurilehtien ostotuki on siis viime ajat mennyt suurimmaksi osaksi lehtitilauksia välittäville firmoille. Tämän vuoksi tuen vaikuttavuutta on siis alettu selvittämään, sellaisessa tuessa, joka valuu kokonaan byrokratian vaatimaan 'tarkistettavuuteen', ei ole järkeä. Tosin ratkaisu lakkauttaa tuki selvityksen ajaksi ei tunnu loogiselta, muutos olisi voitu tehdä sujuvammin.

Kulttuurilehtien ostotukilistoilla on ymmärtääkseni ollut suuri merkitys kirjastoille niiden päättäessä mitä lehtiä lukusaleihin tilataan. Ostotukilista on ymmärretty osassa kirjastoja ministeriön antamaksi suositukseksi mitä kirjastoihin pitäisi tilata. Ymmärrys on inhimillinen, takavuosikymmeninä ministeriöstä annettiin listalle sellainen sävy.

Toivottavasti ei ole niin, että ostotukilehtiä on tilattu ainoastaan valtion "määräyksen" vuoksi. Suoraan lehdestä kestotilaten ne saisi kirjastoihin käytännössä samaan hintaan kuin ostotuen kanssa.



3 kommenttia:

Reijo Valta kirjoitti...

Kultin tiedote aiheesta.

Reijo Valta kirjoitti...

Asiaa on setvitty. Tuki on nimeltään siis kulttuurilehtien tilaustuki. Salusjärvi summaa Kiiltomadossa.

Reijo Valta kirjoitti...

Kulttuurilehtien tilaustuki on saatu järjestymään ensi vuodelle. Ministeriön tiedote. Rahat suunnataan erityisesti pienille kunnille.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset