torstai 10. toukokuuta 2018

Lauran gradu


Kansanedustaja Laura Huhtasaaren Jyväskylän yliopistoon tekemä gradu on herättänyt paljon keskustelua. Huhtasaari itse totesi, että käsittely ”tuntuu tarkoituksenmukaiselta”, joskin muun haastattelussa puhutun mukaan käsittely on ”ajojahtia”. Gradun tarkastelu on kuitenkin ”tarkoituksenmukaista”.

Opiskelin Jyväskylässä ja 1990-luvulla olin hetken siellä töissäkin. Tehtävien kautta seurasin läheltä myös eettisen toimikunnan tekemisiä. Vuosikymmenen lopulla julkisuuteen tuli liikuntatieteellisessä monin osin kopioitu gradu, joka päätyi toimikunnan käsiteltäväksi. Se antoi gradun tehneelle mahdollisuuden vastineeseen, kuten asialliseen käsittelytapaan kuuluu.

Ajatuksena toimikunnalta kai oli, että tekijälle annetaan moitteet ja mahdollisesti gradun arvosanaa lasketaan samaan tapaan kuin Oulun yliopistossa toimittiin myöhemmin Jari Vilénin kasvatustieteen gradun suhteen. Olihan työssä omaa panosta kaikesta plagioinnista huolimatta. Vastineelta ilmeisesti odotettiin tunnustusta, pahoittelua tai muuta vastaavaa.

Vastineessaan liikuntatieteellisestä valmistunut kuitenkin totesi toimineensa professorin ohjeiden ja ”normaaliin akateemisen käytännön” mukaisesti. Kopiointi oli tehty toisesta gradusta, ja vastineessa mahtipontisesti kerrottiin, että niistä voi kopioida tekstiä siinä käytettyyn lähteeseen viitaten. Eettinen toimikunta päätyi suosittamaan gradun hylkäämistä ja annetun tutkinnon purkamista. Niin ilmeisesti tapahtuikin.

Olen koettanut pohtia mistä käsitys toisten gradujen käyttämisestä lähteenä ilman viittaamista on syntynyt. Opiskeluajoilta muistan Terveydenhoito-oppilaitoksessa käytetyn tällaista ohjeistusta. Huonosti vierasta kieltä lukevia ohjattiin yliopistonkirjastolle sellaisten gradujen pariin, joiden teoreettinen osuus pohjautui toivottuihin muun kielisiin tutkimuksiin. Mutta yliopistolla opetushenkilöstö ei tällaisia kehotuksia ainakaan julkisesti tehnyt, ainakaan yhteiskuntatieteellisessä tai humanistisessa tiedekunnassa.

Voi olla, että ”tieto” ”akateemisesta käytännöstä” on kulkenut opiskelijasukupolvelta toiselle. Sen tyyppisiä vinkkejä saattoi baareissa ja kahviloissa kuulla. Että miten gradun saa nopeiten kasaan.

Huhtasaaren puheet ”silloisista käytännöistä” eivät siis pidä paikkaansa. Ennakkotapauskin tällaiselle räyhäkkäälle esiintymiselle on olemassa. Luultavimmin tulee siis käymään niin, että Huhtasaaren gradu hylätään ja tutkinto puretaan.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset