torstai 17. toukokuuta 2018

Sinisten suuret tavoitteet


Muistanette miten perussuomalaiset ajoivat taannoin Itämeren nimen muuttamista Länsimereksi. Pertti "Veltto" Virtasen ajatuksesta syntynyttä aloitetta käsiteltiin eduskunnassa kaksi kertaa, mutta se ei saanut laajempaa kannatusta. Lokakuussa 2010 aloitetta toista kertaa käsiteltäessä sitä Virtasen lisäksi ehdottivat Raimo Vistbacka, Pentti Oinonen, Pietari Jääskeläinen, Pirkko Ruohonen-Lerner ja keskustalainen Risto Autio.

Itämeri on idässä ainoastaan Tanskasta ja Ruotsista katsoen, perusteltiin nimen muuttamista. Itämeri muistuttaa vanhasta valtapolitiikasta ja Ruotsin vallan ajasta, jota ilmeisti pidettiin jonkinlaisena sortoaikana. Nimen muutoksen suunnitteluunkaan ei annettu rahaa.

Eilen uuden logon lanseeranneet siniset ovat perussuomalaisten linjoilla omissa aloitteissaan. Sampo Terho ja Jussi Niinistö olivat ehdottaneet Helsingissä sijaitsevan Lenininpuiston nimen muuttamista. Aloitteen tekijöiden mukaan ”väkivaltainen, bolsevistinen hirmuhallitsija” ei ansaitse mukaansa nimettyä aluetta Suomen pääkaupungissa. Helsingin valtuusto tyrmäsi aloitteen.

Näistä aloitteista näkee, että sinisillä on perussuomalainen tausta. Tosin uusi pienpuolue aloittaa toimintansa maailman muuttamiseksi hieman pienemmistä hankkeista, kuten yksittäisen puiston nimestä.

Mutta sekään ei onnistunut.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset