tiistai 19. kesäkuuta 2018

Johannes ja Pirkale: Aarnihovin valtias

Edellinen Musta nuoli


Pirkale on kuninkaan hovissa kouluttanut metsästyshaukan. Koska kyse on Pirkaleesta, niin koulutus on ollut epätavallinen. Romulus metsästää porkkanoita. Esitellessään työnsä tuloksia Johannekselle Pirkale joutuu kidnapatuksi ja viedään lähistöllä sijaitsevaan Aarnihovin linnaan.

Aarnihovin linnanherran kuollessa hänen poikansa Tapani oli vain neljän vanha. Linnanherran sijaiseksi tuli ritari Vähäsarvi, joka neuvonantajineen osoittautui huonoksi valinnaksi. Hän telkesi Tapani tyrmään, ja aikoi pitää vallan itsellään. Tapani kuitenkin karkaa.


Aarnihovin väki ei tunne tyrmässä kasvanutta herraansa, joten Pirkale käy etsintäpartiolle hyvin Tapanista ja myöhemmin koko linnan väelle neuvonantajien hylätessä Vähäsarven. Pirkale nauttii ansiottomasta arvonnousustaan täysin rinnoin siihen saakka kun hänelle esitellään vanhempien valitsema kihlattu neito Adalmiina.

Vaikka Pirkaleella oli nykyaikaisia eläinsuojelukäsityksiä, niin sukupuolten välinen tasa-arvo oli hänelle vierasta. Adalmiina on seksistinen stereotypia.

Sankarit sopivat, että Johannes lähtee etsimään oikeaa Tapania.


Vähäsarvi on saanut selville, että Pirkale on vain hovinarri. Tiedolla hän saa neuvonantajat takaisin puolelleen, ja Pirkale on joutua hirteen.


Kuninkaan avulla valtakunnan hierarkiat oikaistaan keskiaikaisten käsitysten mukaisiksi. Nuorukaiseksi kasvanut Tapani saa linnanherran paikkansa. Tarina on, kuten edellinen Musta nuoli, "todelliseen" keskiajan maailmaan sijoittuva. Paha saa palkkansa vauhdikkaiden käänteiden jälkeen. Aiheen vuoksi lopputulos on ennalta-arvattavampi kuin edeltäjässä.

Tarina on julkaistu suomennettuna vain Ruudussa (1-9/1975).



Seuraavaksi Kuusistrumffinen huilu




Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset