torstai 21. kesäkuuta 2018

Johannes ja Pirkale: Seitsemän lähteen sota

Edellinen Kuusistrumffinen huilu


Peyo alotti heti Kuusistrumffisen huilun jälkeen erillisten strumffi-sarjakuvien tekemisen. Ne olivat lysyempiä, parikymmensivuisia Spirouta varten tehtyjä tarinoita. Johannes ja Pirkale jatkoivat entiseen malliin. Vuonna 1959 lehteen syntyi Seitsemän lähteen sota (albumi 1961). Suomeksi se ilmestyi NonStopissa (23-25/1976) ja Otavan albumina (1978).


Pirkale on vakuuttanut Johannekselle tietävänsä oikotien kuninkaanlinnaan. Syrjäiset polut johdattivat sankarit ties minne jumalan selän taakse. He hakeutuvat sateelta suojaan linnaan, joka osoittautui hylätyksi. Keittiö oli tyhjillään, samoin kaikki muut huoneet ja kamarit.


Keskiyön jälkeen ilmestyi haamu, joka osoittautui Adalbert Lähteensilmäksi. Entistä linnanherraa ei oltu päästetty muun suvun joukkoon haudanrauhaan. Eläissään Adalbert oli töpännyt pahasti. Erään huonon viinivuoden jälkeen hän oli pyytänyt Saara-noitaa muuttamaan kaikki linnaa ympäröivät seitsemän lähdettä viiniksi.

Viikon väkensä kännistä toikkarointia seurattuaan hän vaati Saaraa lopettamaan viinin virtaamisen. Se mikä sopi herralle, ei sopinut koko kansalle. Noita katkaisi viinivirrat, mutta ei palauttanut vettä tilalle. Ei kulunut montakaan päivää kun linna oli hylättävä. Adalbert ainoana jäi, ja rajan taakse siirryttyään sai esi-isiltään ankaran tuomion. Hän pääsisi haudan lepoon vasta kun lähteen virtaisivat ja linnanherrana olisi Lähteensilmä.

Suurstrumffin ystävällisellä avulla lähteiden vesi saadaan liikkeelle, mutta esi-isien vaatimusten toinen osa johtaa melkoiseen sekasortoon. Linnanherraksi ilmoittautuu koko joukko Lähteensilmiä.


Sinettisormuksen avulla oikeaksi perijäksi selviää Lähteensilmän Juhani, joka oli lähettänyt virkistyneeseen linnaan vain palvelijansa.


Adalbert-haamu auttaa parhaansa mukaan häätämään perinnöntavoittelijoita, mutta se ei riitä. Syttyy sota, jonka seuraukset ovela Johannes saa minimoitua. Linnanherraksi nousee oikea verenperintö, Lähteensilmän Juhani.


Seitsemän lähteen sodan ainekset ovat samankaltaiset kuin Jumalten lähteessä. Peyo on yhdistellyt keskiajan "todellisuutta" ja taikauskoja. Esi-isiensä hylkäämä henki saa lopulta yli sadan vuoden jälkeen rauhan. Strumffien läsnäolo tarinassa ei olisi välttämätöntä, ehkä heitä ei ollut alkuperäisessä käsikirjoituksessakaan, mutta ei heidän takiaan ylimääräisiä mutkia tehdä.



Seuraava Järvilinnain sormus




1 kommentti:

Marianna kirjoitti...

Onpas hieno! :)

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset