torstai 30. elokuuta 2018

Äpäränimet


Game of Thronesissa avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset saavat äpäränimen. Näistä kuuluisin on John Nietos, joka kuitenkin avioliitossa syntynyt vaikka ei sitä vielä itse tiedä. Muita Westerosin äpäränimiä ovat Vesi, Piikki, Joki, Kivi, Mäki, Keto, Myrsky ja Hieta. George R.R. Martin on kopioinut tavan mielikuvitusmaailmaansa maailmalla taannoin noudatetuista käytännöistä.

Ajattelin, että Suomessa tämän tavan heijastumia ei olisi. Täällähän Länsi-Suomessa ei sukunimi ollut mikään tarpeellinen osa elämää, ja Itä-Suomessa avioton sai äidin nimen.

Vienan Karjalasta Suomeen on kuitenkin tullut yksi "äpäränimi", Bogdanov.  Vienassa Bogdanov/Bogdanoff on yleinen sukunimi, ja sieltä se on levinnyt Suomeenkin tavanomaisen yleiseksi nimeksi. Nimi tarkoittaa "Jumalan antama", ja toimi muistutuksena avioliiton ja "virallisen" isän puutteesta.

Vienassa vanhauskoisuus oli yleistä ja ortodoksisen kirkon papit eivät hyväksyneet vanhauskoisten pappien toimituksia. Niinpä väärän papin vihkimien lapset saivat virallisiin papereihin äpäränimen. Tämä uskonkiista siis lisäsi Bogdanoffien määrää huomattavaksi.



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset