keskiviikko 1. elokuuta 2018

Olli Liitu


Kesää on pidetty dekkareiden kulta-aikana. En ole hellittyä ajatusta ymmärtänyt aikaisemmin, nyt helteiden herpaannuttamana olen alkanut tajuta mistä on kyse. Kevyt lukeminen (tai kuunteleminen) ei suuresti rasita, ja siihen pystyy kun muu ei maita.

Yle Areenassa on kuunneltavissa Roope Alftanin käsikirjoittamia Yksityisetsivä Liidun seikkailuja. Ne on ensiesitetty vuosina 1988-1989. Olli Liitu (Heikki Määttänen) on keski-iän ylittänyt kansainvälinen seikkailija, jonka taidoille on taajaan tarvetta myös kotimaassa. Liidun entinen koulukaveri, valtion tiedustelu- ja turvallisuusosaston päällikkö Magnus von Dorff (Jukka Voutilainen) tarpeen mukaan haetuttaa Liidun Ratakadulle.

Kuunnelmat perustuvat dekkari-genren kuluneisiimpiin kliseisiin. Käsikirjoitus toistaa toistamistaan tiettyjä toimintamalleja, ja yksityisetsivä on kovin perso viinalle, tupakalle, kevytkenkäisiin naisiin ja uhkapeliin. Erilaisista hairahduksista von Dorff saa keinot Liidun pakottamiseksi valtion ja suurempien isänmaallisten arvojen palvelukseen.

Kaikessa toistossaan ja kliseisyydessään Olli Liitu on erinomaista kuunneltavaa. Sarjakuunnelma ei yritä olla enempää kuin se on. Juoni etenee kuin juna tutuille asemille poiketen. Kotimaisen yksityisetsivän näpeissä ei raha pysy, ja suurin taidenautinto on Casablancan katsominen vuokravideolta. Vaikka sekin usein vaihtui suomalaisen videolainsäädännön kieltämiin ulkomaisiin paljasta pintaa esitteleviin tuotoksiin.



* Yksityisetsivä Liidun seikkailut. Yle Areena



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset