lauantai 29. syyskuuta 2018

Anti-festivaalilla


Tänä vuonna kuopiolainen Anti-festivaali tarjosi matkustamattoman vaihtoehdon osallistua. Sanna Fromin ja Riina Hannukselan I Love Me Lunch Play tarjosi mahdollisuuden olla mobiilisti mukana. Niinpä kirjauduin ohjelmaan ja tein tehtäviä tunnin ajan.






perjantai 28. syyskuuta 2018

Näkymiä Kainuusta: Ponnahus


Kajaanissa on nyt näyttelyn verran vaikuttanut Ponnahus Galleria. Mauno Keräsen Minät-näyttely sai päätöksen tiistai-iltana. Kainuun kulttuurirahaston tuella toiminta jatkuu lokakuun lopulle, luvassa on tuona aikana kaksi näyttelyä. Jatkoa seuraa ensi vuonna.



Seuraavana on luvassa Dana Nielsonin ja Emilia Keräsen Vetten äärellä. Avajaiset on 2.10. klo 17-20. Poiketkaa, jos olette kulmilla.



Ponnahus Galleria


torstai 27. syyskuuta 2018

Näkymiä Kainuusta: Jättiläisten maa


Valtatie 22:lta nousee hiekkatie Kivesvaaran huipulle. Sieltä on melkoiset maisemat, myös sateessa ja sumussa. Maisemapaikan ympärillä on Jättiläisten maa, majoitusta ja ruokaa, retkireittejä. Ja kivilajien esittelyä.





keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Näkymiä Kainuusta: Hiljainen kansa


Reijo Kelan vuonna 1994 suunnittelema ympäristötaideteos Hiljainen kansa Suomussalmella elää ja voi hyvin. Viime viikolla kansa sai talvivaatteet. Viereen on syntynyt pysähdyspaikka ja ensi kesäksi jälleen kasvava kahvio.






tiistai 25. syyskuuta 2018

Näkymiä Kainuusta: Mustarinda


Mustarindassa taiteilijat ja tutkijat rinta rinnan pohtivat ekologisemman yhteiskunnan rakentamista. Puitteet pohdinnoille on hienot.





maanantai 24. syyskuuta 2018

Näkymiä Kainuusta: Mustarindan näkötorni


Mustarindasta lähtee muutamia lyhyitä luontopolkuja. Lyhin niistä vie näkötornille. Sieltä näkee kauas, mutta Kainuun maasto ei juuri tarjoa silmälle ihmisen jättämiä jälkiä katseltaviksi.









sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Hulluttelua ja irtoperseitä


Sam Henderson
Taikapilli
Sininen Jänis 2018


Amerikkalaisen humoristin Sam Hendersonin (s. 1969) suuri yleisö tuntee lähinnä Paavo Pesusienen käsikirjoittajana. Hendersonin omin ilmaisumuoto on kuitenkin ollut jo pikkupojasta lähtien sarjakuva. Hän julkaisi ensimmäiset omakustannelehtensä jo vuonna 1980, ja vuonna 1993 ilmestynyt Magic Whistle on edelleen hänen tunnetuin julkaisunsa. Samalla nimellä on sittemmin julkaistu useita eri sisältöisiä teoksia, ja tällä nimellä kulkee myös Sinisen Jäniksen suomennoskokoelma Taikapilli. Suomennos, ladonta ja taitto on kollektiivisesti kustantajan nimissä.

Hendersonin sarjakuvat ovat viihdettä parhaimmillaan. Äkkiväärät ja absurdit tilanteet toistuvat tarinasta toiseen. Välillä Henderson tekee pidempiä kertomuksia, välillä tarjolla on lyhyempiä pläjäyksiä. Toistuva teema on huumorin repiminen perseestä. Avaustarinassa päähenkilön pyllystä löytyy sadan euron seteleitä, jotka myöhemmässä vaiheessa osoittautuvat väärennetyiksi. Kokoelmassa muun muassa perse tulee varastetuksi, käy perselääkärillä ja on maksavan yleisön aggressioiden purkukohteena.

Sinisen Jäniksen julkaisemassa kokoelmassa on sarjakuvia 1990-luvun alusta aina vuoteen 2015. Otos on rosoisuudessaan mainio ja antaa hyvän kuvan Hendersonin vinksahtaneesta huumorista. Muutama hahmo on saanut toisia isomman roolin. Gunther Bumpus lukitsee itsensä ulos ja yrittää sisään kissanluukun kautta, mutta jumittuu pitkiksi ajoiksi. Luukussa kiinni oleva perse kiinnittää kaikenlaista huomiota ja kiusanteon halua. Lopulta luukkuun juuttunut Bumpus julistetaan historialliseksi muistomerkiksi.

Kaiken perseilyn vastapainoksi Henderson vitsailee ruumiin etupuolella samalla korkeudella olevista vehkeistä. Koolla on merkitystä, todetaan useammassa vitsissä. Tämän sarjan vitsien huipentuma on Paul Purd. Paremmin hänen tunnetaan miehenä, jolla on maailman isoin penis. Mutta takapuoli on Hendersonin tärkeämpi puoli. Myös amerikkalaisen komiikan historioitsijana tunnettu Henderson tarjoaa selityksen perseen valtavaan korostamiseen. Kaikilla on perse! Takapuoli on takuuvarma yleisön suosikki!


Julkaistu Sarjainfossa 2/2018.


lauantai 22. syyskuuta 2018

Konjakin salaisuuksia



Chapuzet – Corbeyran – Brahy
Cognac 1. Demonien osuus
suom. Anssi Rauhala
Zoom Teufel 2018


Konjakki, EU:n nimisuojan saanut brandyn alatyyppi, on yksi maailman arvostetuimmista viinoista. Tislattua viinaa saa valmistaa ainoastaan Ranskan Cognacin maakunnan alueella kasvaneista valkoisista rypäleistä. Markkinajohtaja on Hennessy, joka hankkii tisleensä pääasiassa sopimusviljelijöiltä. Konjakin valmistuksella on pitkät perinteet, ja arvokkaasti ikääntyneistä vuosikerroista saatetaan maksaa huimia summia.

Mutta onko harvinainen konjakki murhien arvoista? Tätä joutuu pohtimaan Anna-Fanély Simon reportaasimatkallaan synnyinseuduillaan Cognacissa. Simon on kokenut sotareportteri ja valokuvaaja. Hänen lähettämisensä tekemään juttua konjakin valmistamisesta vaikuttaa siltä, että tarkoitus on saada selville jokin synkempi salaisuus. Murhasta Simon kiinnostuu henkilökohtaisista syistä, mutta liekö taustalla suurempi mysteeri? Hän tarttuu toimeen nopeasti ja laittaa sanan kiirimään epäilyksistään.

Toinen käsikirjoittajista, Jean-Charles Chapuzet (s. 1976), on kotoisin Cognacista ja ollut Le Figaron toimittaja. Tämä tuo syvyyttä tai ainakin uskottavuutta sarjakuvaan. Toinen käsikirjoittaja on kokeneempi Èric Corbeyran (s. 1964), ja lopputuloksen on piirtänyt Luc Brahy (s. 1964) ja paikallista valoa korostaen värittänyt Aurore Folny (s. 1985).

Demonien osuus on kolmiosaisen seikkailun aloitus. Siinä tutustutaan keskeisiin henkilöihin, mysteeriin ja erityisesti konjakin valmistamisen saloihin. Nimi viittaa myös konjakin tekemiseen. Vaikka prosessi on tutkittu kypsytyskellareiden sienikasvustoja myöten, niin aina siihen jää jokin osuus enkeleille. Tällä kertaa vaikuttajina on olleet langenneet enkelit, demonit. Jos konjakkiin liittyvät seikat eivät ole aikaisemmin tuttuja, niin sarjakuva tarjoaa peruskurssin aiheeseen. Jatkossa sillä lienee merkitystä samoin kuin vuoden 1973 sadolla.

Cognac on laadukasta ranskalais-belgialaista sarjakuvaa. Brahy on paneutunut konjakkiseutujen kellareiden ja maisemien kuvaamiseen, Folny valon ja varjon jyrkkiin eroihin. Albumi itsessään houkuttelee arvioimaan sitä konjakkitermein. Aivan XO:ta (Extra Old) se ei ole, mutta VSOP (Very Special Old Pale) kuitenkin.


Julkaistu Sarjainfossa 2/2018.

perjantai 21. syyskuuta 2018

Hietasalon hiekat


Jyrki Heikkinen
Hietasalo
Poesia 2017

Syyskuussa 2013 Jyrki Heikkinen osallistui kuopiolaisen kansainvälisen nykytaidefestivaalin ANTIn viikon mittaiseen telttaretkeen kolmen muun taiteilijan kanssa. Retki suuntautui Kallaveden Hietasalon saareen ja festivaalilla esiteltiin sen lopputuloksia tuoreeltaan. Retkikohde jäi Heikkisen mieleen pidemmäksi aikaa ja syntyi sarjakuvaa ja runoutta yhdistelevä teos Hietasalo.

Kuopion kaupungin eteläpuolella sijaitseva Hietasalo on veneileville kuopiolaisille tuttu hiekkarannoistaan. Saari on osa jokaisen kaupunkilaisen päivittäistä elämää. Hietasalossa on tekopohjavedenottamo, jossa viimeiset kolmekymmentä vuotta on tuotettu kolmasosa kaikesta Kuopion hanavedestä. Saari on lisäksi osa harjumuodostelmaa: 1900-luvulla osa kaupunginrakentamiseen käytetystä sorasta ajettiin talvisin jäitä myöten mantereen katu- ja rakennustyömaille.

Näistä Hietasalon taustoista ja muista saareen liittyvistä asioista Heikkinen lähtee rakentamaan kokonaisuutta, jossa kuva ja runot lomittuvat. Kahteen aikaisempaan vastaavaan teokseen verrattuna kuvallinen ilmaisu on muuttunut entistä abstraktimmaksi. Tunnistettavat kuvat ovat kirjassa vähissä.



Teoksen aluksi äiti lähettää poikansa noutamaan tarkalleen seitsemän litraa vettä kahdella ämpärillä.  Veden suodattuminen pohjavedeksi kestää pari viikkoa. Ämpärit tavataan myöhemminkin, mutta olennaista on kulkeminen saaressa, tai nähdyn surrealistiseksi laajeneva kommentointi. Lehmuksen latvassa on muovikassi, harakkapari näyttäytyy taas. Majava ei tarvitse housuja.

Käsin lukuisille erilaisilla tyyleillä tehty kirjoitus pysäyttää lukijan tuon tuostakin miettimään minne teksti jatkuu seuraavaksi. Perinteinen rivi riviltä lukeminen on mahdotonta. Lukumahdollisuuksia on siis paljon, myös niille, jotka hallitsevat sarjakuvien lukusuunnat ja -tavat. Välillä on vaikea erottaa toisistaan kuvitusviivoja ja tekstiä.

Heikkinen jatkaa omalla tinkimättömällä linjallaan. Kiitosvirret+ylistyslaulut (2008) ja Apua on tulossa (2010) ovat saaneet jatkokseen tutkielman Kallaveden saaresta. Olennaista teoksessa on ilmaisun vieminen erilaisten rajojen yli. Nämä 160 sivua vaativat aikaa.



Julkaistu Sarjainfossa 2/2017.


torstai 20. syyskuuta 2018

Jehovat armeijaan?


Helmikuussa Helsingin hovioikeus päätti, että Jehovan todistajamiehet asepalveluksesta vapauttava laki syrjii totaalikieltäytyjiä. Vuoden 1987 jälkeen, jolloin Jehovan todistajat vapauttava laki tuli voimaan, on tapahtunut niin suuria muutoksia, että yhdenvertaisuuden nimissä myös totaalikieltäyjät on luettava vapautettavien joukkoon. Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen totesi tuolloin, että lakia olisi syytä muuttaa niin, että vapautettavia olisivat kaikki muutkin joilla on Jehovan todistajia vastaava vakaumus.

Puolustusministeri Jussi Niinistö asetti työryhmän, johon yhtyen hallitus tänään esitti, että Jehovan todistajien oikeus vapautukseen lopetetaan. Tulos oli odotettu.

Aina 1980-luvun lopulta lähtien suuri osa totaalikieltäytyjistä on oikeudenkäynnissään vedonnut Jehovan todistajien erityisasemaan. Sillä ei kuitenkaan ole ollut vaikutusta lopputulokseen. Käytännössä kaikki on tuomittu vankeuteen.

Helsingin hovioikeuteen edenneessä tapauksessa avustajana oli yhdenvertaisuusvaltuutettu.  Hän pystyi argumentoimaan asian niin, että sai tuomareiden enemmistön kannalleen. Juttu on ilmeisimmin menossa vielä korkeimman oikeuden käsiteltäväksi.

Toistaiseksi totaalikieltäytyjät eivät siis joudu vankilaan. Suositeltavaa olisi, että eduskunta toimisi Jukka Kekkosen ehdottamalla tavalla.


keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Hallitus hakkaa päätään perustuslakiin


Tänään Yle uutisoi, että sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) aja enää kaksoiskansalaisten virkakieltoa Rajavartiolaitoksen sotilasvirkoihin. Uutisessa Mykkänen perusteli puolitoista vuotta suunnitellun lain hylkäämista ruotsinsuomalaisilla. Tosiasiassa syynä on luultavimmin perustuslaki.

Kaksoiskansalaisuus sallittiin Suomessa vuonna 2003. Perustuslaki on muutaman vuoden vanhempi, joten sitä kirjoitettaessa ei kaksoiskansalaisia osattu ajatella. Aikaisemmin automaattisesti oletettiin, että jonkun muun maan kansalaiset olivat luopuneet Suomen kansalaisuudesta ottaessaan tuon toisen maan kansalaisuuden. Tosiasiassa kaksoiskansalaisia oli olemassa, mutta viranomaisille ja ihmisille siitä aiheutui ongelmia monissa yhteyksissä. Siksi lakia muutettiin.

Jotta jotkin valtion virat voitaisiin määritellä vain ja ainoastaan Suomen kansalaisten haettaviksi, niin perustuslakia olisi muutettava. Se on pitkä prosessi, ja koska nykyisessä eduskunnassa muutokset kansalaisten valvontalakien muuttamiseksikaan eivät näytä etenevän, niin sisäministeriössä on katsottu parhaaksi laittaa pillin pussiin.

Puolustusministeri Jussi Niinistö ajaa edelleen muutosta.

Hallitus on kuitenkin sote-asioissa lyönyt päätään perustuslakiin niin paljon, että lähestyvien vaalien alla ei ylimääräinen kompurointi kannata. Ainakaan kokoomuslaisissa arvioissa.



tiistai 18. syyskuuta 2018

Poliisi poisti teoksen Marko Kaiposen taidenäyttelystä


Poliisi poisti teoksen Marko Kaiposen taidenäyttelystä Pudasjärvellä. Ympäri Suomea kiertänyt Huojuvat raukat kaatuu -näyttely sai Pudasjärven Taidehuone Pohjantähdessä rinnalleen nimettömän teoksen tilojen sokkeloisuuden vuoksi. Kaiponen täydensi puuveistoksista koostuvaa näyttelyään Suomen lippuun perustuvalla teoksella.

Pudasjärvelle tuli esille riisuttu versio menestymisen teemaa pohtivasta nimettömästä teoksesta. Tällä kertaa ripustuksesta jäivät pois Suomen lipun ympärillä oli formulatähti Mika Häkkisen kuvia, nauhoitettu lähetys Häkkisen ajosta sekä lehtiotsikko, jossa kerrottiin formulatähden vuositulojen summa. Lipussa oli tietoja itsemurhaan päätyneestä.

Lippuun oli painettu kuolinilmoitus ja ruumiinavauspöytäkirja. Oulun poliisi perusteli teoksen poistamista salassapidettävän tiedon julkistamisella. Kyse oli siis ruumiinavauspöytäkirjan tuomisesta julki. Kaiponen on pyytänyt omaisilta luvan pöytäkirjan julkistamiseen. Sittemmin poliisi on tutkinut asiaa Suomen lipun häpäisemisenä.

Teosta näkemättä on vaikea sanoa mikä pöytäkirjassa on saanut poliisin toimimaan. Missä valossa asiakirja on virkavallan esittänyt? Onko poliisi takavarikoidessaan työn pyrkinyt peittämään omaan ammattikuntaan mahdollisesti kohdistuvan negatiivisen julkisuuskuvan?

Sitä emme nyt voi tietää. Siksi tuntuu siltä, että poliisi ei ole oikea viranomainen tätä asiaa tutkimaan.

Kaiposen töitä on aikaisemminkin poistettu näyttelyistä. Erityisesti asuntomessujen järjestäjät eivät ole ilahtuneet Kaiposen asuntolaina-performansseista. Joulupukiksi pukeutunut ja kivirekeä vetävä Kaiponen on useampaan otteeseen poistettu messualueilta.




* Kalevan uutinen




maanantai 17. syyskuuta 2018

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Mäkelän juttuja Venäjästä


Hannu Mäkelä on käyttänyt omaa elämäänsä monin tavoin kaunokirjallisen tuotantonsa aineksina. Suhde taidehistorioitsija Anna Kortelaisen kanssa sai alulle ainakin lastenkirjan Herra Huu, rouva Huu ja vauva Huu (2006) ja runokokoelman Toden näköistä (2011).

Tuore novellikokoelma Krimiturkkinen karhu -- Venäjää kotikäyttöön (Kirjapaja 2018) yksiin kansiin Mäkelän vaimonsa Svetlana Aksjonovan kanssa Venäjällä kokemaa. Samalla teeman ympärillä pyörii myös aikaisempi Venäjää aikuisille (2012).

Suhde suureen naapuriin saa uusia ulottuvuuksia puolison kautta seurattuna. Venäläinen mielenlaatu näyttäytyy Mäkelän kirjoituksissa rakastettavan ihmeteltävänä. Rakas ihminen on paras toisen kielen ja kulttuurin saloihin tutustuttaja totesi jo tutkimusmatkailija G. A. Wallin.

Luottamus valtaapitäviin näyttäytyy venäläisin silmin aivan toisenlaiselta kuin suomalaisista. Ja maailmanmyllerryksessä yht'äkkiä Suomessakin pahoista pahin on Trump, vaikka Putin ei ole muuttunut miksikään.

Parhaimmillaan Mäkelä on leppoisasti arjen käytäntöjen muodostumisesta ja pariskunnan keskinäisen kommunikaation perusteita kertoessaan. Myös venäläisten klassikkojen ruodinta on kiinnostavaa.

Nämä jutut Mäkelä on kirjoittanut vaimon vielä eläessä. Puolison äkillisen kuoleman 2017 tuoma suru ei kirjoitettuun heijastu. Suomalaisilla on ristiriitainen suhde venäläisiin, mutta Mäkelän kokeman perusteella se ei ole molemmin suuntaista:

Venäläiset taas tuntevat Suomen kohtaan yhä käsittämättömän suuria tunteita, joista hellyyskään ei ole kaukana. Kun puhettani Pietarissa kuunnellaan ja ruvetaan miettimään, mihin päin Venäjää outo aksenttini minut sijoittaa, kuuluu lähes aina hyväksyvä ah, kun kerron, että olen suomalainen ja asun Suomessa. Toki pidän siitä, mutta tunnen oloni myös noloksi. Niin kuin emme enää mitenkään ansaitsisi tuollaista suopeutta.

Mäkelä tekee kiinnostavia, omakohtaisia havaintoja ja jakaa ne lukijoille nautittavalla kielellä. Kuin akateemikko ikään.



lauantai 15. syyskuuta 2018

Botnia-ehdokkaat julki


Tänään on julkistettu Pohjois-Pohjanmaan Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat. Listalla ovat

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa (Gummerus)
Harri Filppa: Kuolema meidät erotti (Pokuto)
Heidi Köngäs: Sandra (Otava)
Pirkko Lastikka: Etäisten teiden haibun (Basam Books)
Pauliina Rauhala: Synninkantajat (Gummerus)
Jenni Räinä ja Vesa Ranta: Reunalla (Like)
Joni Skiftesvik: Finlandia City (WSOY)
Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä (Kustantamo S&S)

Oulun kirjailijaseuran nimeämä valintaraati valitsee voittajan, joka kerrotaan yleisölle 23. lokakuuta.

10000 euron palkinto jaettiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Ensimmäinen Botnia-voittaja oli Minna Rytisalon Lempi (Gummerus).


perjantai 14. syyskuuta 2018

Merkintöjä surusta


Tua Forsström
Merkintöjä
suom. Jyrki Kiiskinen
Siltala 2018


Keväällä 2015 yhdeksänvuotiaassa Vanessassa todettiin leukemia ja hän kuoli muutamia kuukausia myöhemmin. Vanessa isoäiti on pitänyt lukemisesta innostuneen lapsenlapsen muistoa yllä, vuonna 2016 perustettiin Vanessastiftelsen, joka nyt syksyllä jakaa toisen kerran lasten- ja nuorten kirjallisuuspalkinnon. Tua Forsström on muistanut Vanessaa myös runoissaan, niin myös tuoreimmassa suomennetussa kokoelmassaan.

Merkinnöissä Forsström pohtii paljon surua. Hän lainaa ajatuksia W. G. Sebaldilta, W. H. Audenilta ja Ralph Waldo Emersonilta. Lapsen, jälkeläisen, kuolema mietitytti herroja, ja Forsström osin ottaa ajatukset omikseen, osin kommentoi niitä. Kokoelman viimeisen osan selkeä teema on "se että oppii eikä unohda".

Kokoelman muistiinmerkintöjen joukkoon istuu hyvin Forsströmin 2012 julkaistu runo, jossa mainitaan Vanessa. "Pilvi itku ja sumu Vanessa / Vesi valuu pitkin poskia kaulaa ...". Parikseen se on saanut Vilja-Tuulia Huotarisen kysymyksistä koostuvan proosarunon seuraavalta vuodelta: "Mitä pilviä ne on? Mitä sumua se on? Valuuko kaulaa pitkin sadetta? Valuuko kaulaa pitkin kyyneliä? ..."

Forsström ei ole samaa mieltä Emersonin kanssa siitä, että suru olisi vain onttoutta. Tai vertautuisi kauniin huoneiston menettämiseen. Forsström on ällistynyt Emersonin oppimasta, kokemasta. Ainakin Forsströmiä vielä auttaa ja opettaa keittiön kaapinoveen teipattu perhoskuvasto.

Kokoelma on muistoja yhdessä kulkemisesta ja luopumisesta. Kaikesta ei silti tarvitse luopua, eletystä ei jää päällimäiseksi ainakaan onttous.





torstai 13. syyskuuta 2018

Sieniä



Sieniä tänä syksynä on noussut paljon, etenkin kannokkoon. Yksi kannonnokka on tuottanut erittäin suuren sadon.






LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset