lauantai 20. lokakuuta 2018

Operaatio Finlandia


Kirjailija Arto Paasilinnan mielessä käytiin kesällä 1977 Ruotsin ja Suomen välinen sota. Siitä syntyi Paasilinnan esikoisteos, joka julkaistiin 1972. Edesmenneen kirjailijan muistoksi verestin muistoja humoreskista Radioteatterin kuunnelmalla.

Kiintoisa oli nyt kuulla perusteet sille, mikä sai ruotsalaiset hyökkäämään Suomeen. Taustatekijöinä oli suomalaisten huono maine ja äärioikeiston nousu. Fasistit saivat parlamenttivaaleissa 20 prosentin kannatuksen ja toisella äärilaidalla oli vain kaksi suomalaissyntyistä kommunistia.

Pitäisikö nyt olla huolissaan? Sotaa edelsi Ahvenanmaan tilanteen kärjistyminen, Ruotsista tuli koko joukko natseja saarimaakuntaan ja ajoi pois suomalaiset poliisivoimat.

Mikä lienee Jimmie Äkessonin kanta Ahvenanmaan valtiolliseen yhteyteen? Googlailemalla ei tähän löydy vastausta.

Kuunnelman lopussa Paasilinna pahoittelee sotahulluuden iskemistä. Puolentoista kuukauden sodan olisi nopeampaankin voinut lopettaa. Lisäksi kirjailija pidätti itselleen oikeuden määrätä mahdollisen sodan kulusta.

Enää ei ole tulossa muutoksia käsikirjoitukseen tai julkaistuun tekstiin. Sen on oltava vain näin, vaikka vaihtoehtohistorian sivustolla joku muuta miettiikin. (kuva linkatulta sivustolta)

Kätevin on kuunnella Radioteatterin tuotos.


* Operaatio Finlandia. Areena





Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset