torstai 11. lokakuuta 2018

Pyhillä paikoilla



Suomen luolat -teoksen toimittanut parivaljakko Tuomo Kesäläinen ja Aimo Kejonen ovat jatkaneet suomalaisen luonnon kartoitusta. Uudessa kirjassa esitellään Suomen luonnon pyhiä paikkoja esihistoriasta lähihistoriaan saakka. Kaikkiaan kirjaan on otettu sata kohdetta eri puolilta maata.

Jos ajatellaan Suomen pyhiä paikkoja, ensimmäisenä tulee mieleen Ukonsaari (Äijih) Inarinjärvessä. Se on tietenkin mukana teoksessa. Ensimmäinen esitelty kohde on myös monille tuttu, Astuvansalmi Mikkelissä.

Pyhät paikat on jaoteltu niiden käyttötarkoituksen, tai oletetun käytön mukaan. Ensimmäisenä on kalliomaalaustemppeleitä, siitä edetään hiisien, rajojen, vuorten, seitojen kautta pyhiin ja parantaviin lähteisiin. Historiallisen ajan paikat ovat monimuotoisempia, niihin kuuluu muun muassa puita, voimapaikkoja ja jatulintarhoja.

Luonnonmuodostelmat ovat ihmisyhteisöissä saaneet erityisiä merkityksiä. Monin paikoin paikan henki saa edelleenkin tuntemaan jotakin erilaista, arjesta poikkeavaa. Esimerkiksi maisemasta haltioituu aika usein.

Samaa ovat kokeneet menneisyyden ihmiset. Paikoille on alkanut kertyä kulttuurihistoriaa ja muistitietoa. Tarinat ovat eläneet ja osin kadonneet yhteisöjen mukana.

Nämä sata Kesäläisen ja Kejosen valitsemaa paikkaa ovat kaikki omalla tavallaan vaikuttavia. Niitä kannattaa poiketa katsomaan ja ihmettelemään, mikäli matka kulkee liki.



* Suomen luonnon pyhät paikat. Salakirjat


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset