tiistai 19. maaliskuuta 2019

34. Sarjakuva kerrotaan lapsen näkökulmasta



Lapsen näkökulmasta kerrottuja sarjakuvia ei tullut äkkiseltään mieleen yhtään. Sitten muistin Pikku Pikon, mutta sen huumori perustuu aikalailla tietyllä tavalla värittyneeseen aikuisen näkökulmaan. Pienenä ja viattomana asiat näyttäytyvät toisin.

Pikku Pikosta ajatukset juontuivat Kid Luckyyn, lapsiversioon Lucky Lukesta. Viimein päädyin näiden lasten näkökulmasta tehtyjen sarjakuvien esikuvaan, Pikku Pieliseen.

Pikku Pielinen ei ole Niilo Pielinen lapsena. Pikku Pielinen on Niilon veljenpoika (kuinkas muutenkaan) Nipa Pielinen, joka muutaman kerran nähtiin myös setänsä nimeä kantavassa sarjakuvassa.

Nipa käy koulua ja keksii kavereineen kaikenlaista opettajien harmiksi. Asetelma on Pikku Pikoon otettu melkolailla samoin, mutta Pikku Pielisestä puuttuu edellistä värittävä pikkutuhmuus kokonaan.

Nipan kekseliäisyys ja toimeliaisuus tuottaa kaikenlaista lukijaa hauskuuttavaa. Opettajat ovat tulilinjalla, milloin tahattomasti, milloin tarkoituksella. Jälkimmäisessä tapauksessa alkusyy on kuitenkin opettajassa itsessään.



maanantai 18. maaliskuuta 2019

Mikki ja hukkunut meri



Alkujaan ranskalaisen Glénatin julkaisemat Disney-sarjakuvat ovat tuoneet uudenlaista virtaa tuttuihin ja hieman liiankin turvallisiksi tulleisiin sarjakuvahahmoihin. Ranskankielisen maailman kärkitekijät ovat tarttuneet hahmoihin perinteitä kunnioittaen, mutta samalla näyttäen miten asioita nykyisemmässä sarjakuvataiteessa käsitellään.

Denis-Pierre Filippin käsikirjoittama ja Silvio Cambonin piirtämä Mikki ja hukkunut meri (Mickey et l'océan perdu, Sanoma 2018) sijoittuu dystooppiseen lähitulevaisuuteen. Mikki ja Hessu etsivät Minnin kanssa Siperian jäätiköiden alta koralliinia, joka on tuon ajan tärkein energianlähde. Musta Pekka kumppaneineen kärkkyy samoille apajille.

Minni, Mikki ja Hessu osallistuvat kilpailuun, jonka kautta he päätyvät tohtori Ykskorvan palvelukseen. Laitteellaan Hiiret ja Hopo pystyvät sukeltamaan syvemmälle kuin kukaan muu. Ykskorvan apuri Kölli (Karvakatti) on kuitenkin mukana petollisin tuumin. Lopulta merien painovoima katoaa.

Mikin viiden vuoden kooman ajaksi tarina katkeaa. Jatketaan uudesta tilanteesta, jossa maailma on saatava takaisin mallilleen. Musta Pekka on vaihtanut puolta, jota Mikin on vaikea sulattaa. Onnellinen loppu tarinalle järjestyy.

"Vesi palaa luontaisille urilleen, ja Pekka näemmä myös", toteaa Mikki loppukohtauksessa. Minnille tarinaan on onnistuneesti kirjoitettu aktiivinen, mutta samalla huolehtiva rooli. Hessun hömelyys on selkeissä rajoissa ja pääasiassa hän on ajantasalla oleva keksijä. Filippi ja Camboni loihtivat kiintoisan ja yksityiskohtia pursuavan maailman, joka silti on Mikki Hiiri -tarina ytimiään myöten.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Panemassa ja Yötöissä


Seiska-lehden sunnuntain klikin kalastelija kertoi Alina Tomnikovin olleen Panemassa. Baarien pitäjät ovat kautta vuosisatojen olleet näppäriä keksimään kaljakuppiloilleen vetäviä nimiä. Helsingin Kalliossa on Panema, jossa siis näyttelijä Tomnikov oli tavattu.

Oulussa 1990-luvulla oli Yötöi. Se oli pieni baari, jolla oli joustavat ja pitkät aukioloajat. Nimi oli taivutettu valmiiksi inessiivimuotoa varten, jotta yötöissä tulisi varmasti kaikkien mieleen. Nimi oli baarin suurin vetonaula. Huonona vitsinä saattoi sanoa olleensa Yötöissä.

En tiedä on Panemalla muita ansioita kuin nimi. Seiskan vitsailu ei näytä saaneen arvostusta ainakaan Amppareiden käyttäjiltä. Linkki on saanut 119 miinusta ja vain viisi plussaa.


lauantai 16. maaliskuuta 2019

Pekka ja susi


Männä viikolla Kare Eskola Välilevyissä soitti lapsille suunnattua musiikkia. Olennainen osa ohjelmaa oli tietysti Prokofjevin Pekka ja susi (Lasse Pöystin kertomana). Kuopion kaupungin peruskoululaitos 1970-luvulla kasvatti minuakin tuon kappaleen avulla. Niiralan koulusta siirryimme viereiseen Kuopion kaupunginteatteriin katsomaan esitystä ainakin kaksi kertaa.

Ala-asteella taidemusiikkia oli tarjolla vuosittain. Kaupunginorkesteri kävi useimmiten koululla, noissa sessioissa opittiin esimerkiksi se, milloin konsertissa kuuluu taputtaa ja milloin ei. Juhlasalin akustiikka ei ollut kummoinen, joten suurista musiikkinautinnoista ei voinut puhua.

Pekka ja susi oli tarjolla siis ainakin kaksi kertaa. Toisella (tai kolmannella) kerralla muistan samaistuneeni Pipanminttu Pipsaan ja Maisaan. Eikö lapsille ole sävelletty mitään muuta?

Eskolalla oli Pekasta ja sudesta hyvä huomio. Eikö lapsille ole taidemusiikista muuta opetettavaa kuin orkesterin eri soitinryhmät? Jotain opastusta musiikin sisältöihin?

Joka tapauksessa pääsin alakoululaisena samanlaiseen tilanteeseen kuin Tenavissa oli kuvattu. Maisa ja Pipsa olivat konserteissa aika usein. Sarjakuvasta myös vinkki millaista musiikkia lapsille kannattaa suunnata. Elgarista BBC:n Promsien päätöskonsertissa hullaantuvat niin lapset kuin aikuisetkin.


perjantai 15. maaliskuuta 2019

Teslan muistelmat


Youtubessa on joukko videoita, joissa hittibiisien "laulajana" on pari teslakäämejä. Yksi onnistuneimmista on versio Queenin Bohemian Rhapsodysta. Sähkö on luonnonilmiö, jonka olemuksen selvittelyyn Nikola Tesla (1856-1943) keskeisesti osallistui. Tesla pyrki käytännön sovellusten tuottamiseen ja niiden kaupalliseen hyödyntämiseen.

Vuonna 1919 Tesla kirjoitti omasta elämästään kuuden artikkelin sarjan, joka jo samana vuonna toimitettiin kirjaksi My Inventions. Viime vuonna se julkaistiin Tuomas Kilven suomennoksena Elämäni keksinnöt (Oppian 2018).

Muistelmien otsikko on osin harhaanjohtava. Tesla olettaa lukijan jo tietävän kaikki hänen saavutuksensa, joten ensimmäiseksi teokseksi hänen elämäänsä tutustumiseksi muistelmat eivät sovi. Kohtalaisen lyhyt kirja (esipuheineen 112 sivua) valottaa kuitenkin erikoisen miehen erikoista elämää hänen omasta näkökulmastaan.

Tesla näkee monet asiat oman lapsuutensa kautta. Hän oli synnynnäinen keksijä, jolla oli erikoinen tapa hahmottaa maailmaa mielensä avulla. Omien sanojensa mukaan hän ei tarvinnut keksinnöistään testikappaleita, hän saattoi testata koneita mielessään ja sitten rakentaa ne suoraan toimiviksi.

Kirjoitusaikana Tesla lienee paneutunut kehittämään langattomia sähköverkkoja. Niiden edut hän tuo esiin monta kertaa. Suorastaan profeetalliselta tuntuu seuraava teksti:

[Langattoman energiansiirron] avulla voi esimerkiksi puhelimen omistaja soittaa kenelle tahansa puhelimen omistajalle maapallolla. Edullinen vastaanotin, jonka ei tarvitse olla taskukelloa suurempi, tekee mahdolliseksi kuunnella missä tahansa, maalla tai merellä, puhetta ja musiikkia joka on lähtöisin ties kuinka kaukaa.

Suuri osa tekstistä on kuitenkin Teslan oman ruumiin itsetutkiskelua. Hän katsoi Descartisin tavoin, että ihminen on mekaaninen kone. Mutta miten vähän sen toimintaperiaatteista ymmärrämmekään! Telepatia ja ennaltanäkeminen kiinnostivat Teslaa, mutta hän päätyi tyrmäämään ne tarkan itsetutkiskelun myötä.

Muistelmiin kannattaa tarttua vasta jonkin asiallisen elämäkerran lukemisen jälkeen. Silloin siitä saa paremman otteen.






keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Kuka oli Felix Kersten?


Muistan lukiolaisena ensimmäisen kerran kuulleeni Felix Kerstenistä, Himmlerin heirojana toimineesta suomalaismiehestä, joka oli kirjoittanut muistelmat. En lukenut muistelmia, mutta mielenkiinnolla kuuntelin kavereiden tiivistelmät kirjasta. Tarinat kuulostivat liian uskomattomilta ollakseen totta.

Myöhemmin Ultra-lehdestä luin tarkasti mikä paratieteilijöiden mielestä miehessä oli niin kiinnostavaa. Samaisen Ultran jutun luki myös Arto Koskinen, ja se toimi innottajana dokumenttielokuvaan Kuka oli Felix Kersten. Parikymmentä vuotta dokumentin valmistumisen jälkeen Koskinen on toimittanut 12-osaisen podcast-sarjan Kerstenistä ja dokumentin tekemisestä.

Tiedon muruset salaperäisestä saksalais-suomalais-ruotsalaisesta hierojasta ovat lisääntyneet, mutta varman kokonaiskuvan muodostaminen on vielä kaukana. Vaikuttaisi siltä, että kyseessä on alkujaan saksalainen, joka Virossa varasti sikäläisen menehtyneen sotilaan henkilöllisyyden välttääkseen oikeuden kotimaassaan. Pohjan poikana hän tuli Suomeen ja sai kansalaisuuden pikaisesti, vain muutamassa kuukaudessa.

Suomessa hän oppi hierojan ammatin, ei tosin Helsingin yliopistossa, kuten hän muistelmissaan väittää, vaan tyttöystävänsä äidin migreenihoitoja seuratessa.

Koskinen on tullut erinäisten dokumenttien ja aihetodisteiden kautta siihen johtopäätökseen, että Kersten oli jonkinlainen kolmoisagentti. Päätelmä toisi jotakin järkeä Kerstenin väitteisiin ja elämän käänteisiin.

Tiedä sitten. Ehkä asia joskus paljastuu, ehkä ei. Suosittelen podcast-sarjaa kuunneltavaksi.



* Tapaus Felis Kersten. Yle Areena



maanantai 11. maaliskuuta 2019

Akun onnellisimmat seikkailut

Huuto.netissä tämä yksilö huudettiin 350 eurolla.
Tammikuussa kirjakauppoihin piti tulla ranskalaisten Lewis Trondheimin ja Keramidasin tekemä Aku Ankka -kirja Onnellisimmat seikkailut. Teos oli painettu eurooppalaisena yhteispainatuksena jo viime vuoden puolella, ja nettikaupoista kirjaa oli tarjolla jo joulukuussa.

Vuoden vaihteessa Sanoman varastoja tyhjennettiin. Reippaat määrät myymättömiä kirjoja vietiin makuloitavaksi. Varastotila maksaa, ja kirjamarkkinoiden syklien kiihtyessä tavara vanhenee nopeasti. Kirjoja ei kannata monia vuosia pitää saatavilla.

Varastojen putsauksessa sattui inhimillinen erhe. Makuloitavien joukkoon joutui myös lähes koko painos vielä virallisesti ilmestymättömästä Onnellisimmista seikkailuista. Kirjan ilmestymistä odotelleet huomasivat, että teos salaperäisesti katosi kirjalistoilta ja nettikirjakaupoista.

Uteliaimmat tiedustelivat asiaa Sanomalta, josta kerrottiin kirjojen olevan paperimurskaa. Joulukuussa oli ehditty myydä ja postittaa 108 kappaletta kirjoja. Muita ei sitten enää ole olemassakaan. Uusintapainosta ei ainakaan pian ole odotettavissa, koska uuteen yhteispainatukseen ei nopeasti näytä olevan tarvetta.

Syntyi siis keräilyharvinaisuus, tai ainakin keräilykirja. Ensimmäisestä huutonettiin kaupaksi tulleesta kappaleesta huudettiin 350 euroa. Ehkä hintataso ei ihan noin korkeaksi seuraavista kappaleista nouse.


* Kvaakissa on keskusteltu tapauksesta


torstai 28. helmikuuta 2019

33. Sarjakuvan nimessä on vain yksi sana


Mari Ahokoivun viime vuonna ilmestynyt Oksi oli yksi vuoden kehutuimmista sarjakuvista. Teos on nyt myös ehdokas Sarjakuva-Finlandian saajaksi.

Nimessä on vain yksi sana. Kotimaista karhumytologiaa penkovan teoksen nimi on yksi näkökulma aiheeseen. Vanhan kansan ei ole sopinut sanoa karhua karhuksi. Siksi tuolla metsien kuninkaalla on hämmästyttävän paljon erilaisia kiertonimiä, otso, mesikämmen, mömmö ja niin edelleen. Oksi on yksi monista peiteilmauksista.

Oksi on sukua liivinkielen sanalle okš. Sana taipuu oksi - ohden, tai kuten me savolaisen sanotaan, oksi - ohen. Itä-Suomen paikannimistössä on jonkun verran Ohensalmia ja Ohenniemiä, joten kontiota on kunnioitettu tälläkin tavoin.

Oksi on arkaainen nimi. Sen juuret ovat hyvin kaukana menneisyydessä.





keskiviikko 27. helmikuuta 2019

32. Sarjakuva liittyy johonkin peliin


Pelisarjakuvista tulee ensimmäisenä mieleen Miha Rinteen Matkailua pelialalla. Siinä kuitenkin keskiössä ovat omalaatuiset ihmiset tietokonepelien takana. Valinnaksi tuli pelien pelin, jalkapallon, sarjakuvaversio Buster.

Aikoinaan sarjakuvalehtenä ilmestynyt Buster ei ollut nuoruudessa suosikkejani. Lehdet tulivat kuitenkin luetuiksi, ja moni luokkakaveri niitä hehkutti. Innokkaita urheiluihmisiä kun muutenkin olivat.

Kun perustimme Oulun Sarjakuvakeskusta Kulttuuritalo Valveelle talon virastomestarit kyselivät usein Bustereista. Mikä sarjakuvakeskus se sellainen on, jossa ei ole edes Bustereita? Hommasin divarista muutaman, silloin aika hintavan Busterin. Nyttemmin lehtien hinnat ovat laskeneet, kun markkinoille tuli 2016 ja 2017 kaksi näköispainosta. Yllä kuva ensimmäisen kannesta.


tiistai 26. helmikuuta 2019

Pelottava Kraken


Maaliskuun alussa Otto Latva väittelee Turussa aiheenaan The Giant Squid: Imagining and Encountering the Unknown from the 1760s to the 1890s. Latva on siis käsitellyt sitä miten ja milloin jättiläiskalmareista on tullut hirvittäviä kansantarujen petoja.

1700-luvun merenkävijät eivät pitäneet jättiläiskalmaria petoja tai pelottavana. Päinvastoin, kuolleen kalmarin jäännökset kertoivat missä kaskelotit liikkuivat ja kalmari itsessään oli hyvin riittoisa syöteiksi kelpaava eläin.

Latvan mukaan jättiläiskalmari alkoi saada hirvittäviä piirteitä vasta 1800-luvun lopulla. Samaan aikaan myös eläimen nykyinen nimi vakiintui. Valistushenkiset luonnontieteilijät halusivat purkaa kansanperinteen uskomuksia selittämällä niitä oikeasti olemassaolevien eliöiden avulla. Samalla tieteilijät tulivat siirtäneeksi monet uskomukset noiden olemassaolevien eläinten niskoille.

Kun olen viimeaikoina käsitellyt ihmissusia, niin väitösuutisesta tuli ensimmäisenä mieleen analogia, että susille olisi käynyt samoin kuin jättiläiskalmarille. Eli kansan yliluonnollisiksi tietämät uskomukset on liitetty oikeisiin susiin 1800-luvulla ja näin olisi susiviha saanut alkunsa.



Väitöstiedote: The Giant Squid: Imagining and Encountering the Unknown from the 1760s to the 1890s

maanantai 25. helmikuuta 2019

Ihmissusi kirjallisena aiheena



Uusi toimitus ilmestynyt! J. V. Lehtonen kirjoitti 1933 pitkän esseen ihmissusista kirjallisessa perinteessä. Lehtonen lähtee liikkeelle aikansa suomalaisesta kirjallisuudesta ja laajentaa käsittelyään kansanperinteen ja julkaistujen teosten kautta naapurimaihin ja päätyy lopulta antiikin käsityksiin ja näkemyksiin.

Teoksen on julkaissut Kustantamo Helmivyö.


* Lehtonen. Ihmissusi kirjallisena aiheena. Bod.fi
* Lehtonen. Ihmissusi kirjallisena aiheena. Booky.fi

perjantai 8. helmikuuta 2019

Punapartainen pikikärsä


Uusi toimitus ilmestynyt! Kannakselta lähtöisin ollut A. Emil Virtasalo (1901-1928) kirjoitti 1920-luvulla kolme kirjaa Afrikasta ja kaikenlaisia juttuja suomalaisiin aikakauslehtiin. Punapartaiseen pikikärsään (Kustantamo Helmivyö 2019) on koottu Virtasalon suomalaisia novelleja ja tarinoita. Niminovelli ja muutamat muut kirjan toiseen osaan kootut tarinat käsittelevät Koiviston talonpoikaispurjehdusta ja Itämerta ennen maailmansotaa.

Teos on saatavissa ainakin BoDin ja Bookyn nettikaupoista. BoDissa myös lukunäyte. Kirjan kansi on J.T. Lindroosin.


* Punapartainen pikikärsä, Bod
* Punapartainen pikikärsä, Booky


sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Kainuun kuuluisa goljatti


Kainuun museossa poiketessa huomasin, että paljon Kainuun ja Kajaanin vaiheista kirjoittaneelta Reijo Heikkiseltä on ilmestynyt uusi kirja. Daniel Cajanus -- Kainuun kuuluisa goljatti on ilmestynyt melkein vuosi sitten ja museo on sen kustantanut.

Paltamossa n. 1703 syntynyt papin poika Daniel on hämmästyttänyt pituudellaan kaikki nämä vuosisadat. Isonvihan aikaan kaikki asiat eivät tulleet kirjatuiksi ylös. Niinpä Cajanuksen syntymävuosi on pitänyt laskea kuoliniästä, Muutenkaan jätin vaiheista ei voi kirjoittaa aukotonta elämäkertaa.

Joitakin sirpaleita ja tarinoita Daniel Cajanuksen vaiheista on säästynyt sieltä täältä ympäri Euroopan. Ne Heikkinen on koonnut yksien kansien väliin. Osa jutuista ei ehkä pidä paikkaansa, mutta niitä on kerrottu niin usein, ettei niitä enää voi sivuuttaakaan. Jos asiat eivät olleet osa Cajanuksen elämää, niin ne ovat olleet osa hänen jälkimainettaan.

Ensi kesänä Daniel Cajanus on Kainuussa esillä monin tavoin. On ooppera ja taidenäyttely Suuri tuntematon. Ehkä jotain muutakin.



lauantai 2. helmikuuta 2019

31. Suomalainen sarjakuva, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle


Suomalaisia sarjakuvia on kiitettävästi käännetty eri kielille. Ilpo Koskelan alppareita on saatavissa jopa berberiksi. Tuorein tulokas rintamalla on vuoden 2017 Sarjakuva-Finlandia-voittaja Voro. Yhdysvalloissa Janne Kukkosen Lily the Thief  englanninkielisen nimen saanut kirja ilmestyy vasta marraskuussa 2019, mutta suomeksihan se on jo luettavissa.

Kukkosen Voro (Like 2016) vetosi parhaiten vuoden 2017 Finlandia-diktaattoriin A. W. Yrjänään. Eikä valinnassa ole mitään moitittavaa, päinvastoin. Esikoisteos nousi siis suoraan kotimaisen sarjakuvan huipulle.

Amerikoissa sarjakuvan julkaisee Macmillan. Toivottavasti ostava yleisö löytää teoksen.



perjantai 1. helmikuuta 2019

30. Sarjakuvan nimessä on adjektiivi


Hyvä, parempi, paras. Tai parhain, vanhahtavasti parahin. Alison Bechdel on tehnyt sarjakuvaromaanit vanhemmistaan. Ensin syntyi omaa identiteettiä isän kautta etsinyt Hautuukoti, sittemmin äitisuhdetta ja naiseutta ruotinut Äideistä parhain.

Kirja avasi naiseuden merkityksiä laajasti. Vaikka Bechdelin suhde omaan äitiinsä ei ollut parhaimpia, niin se ei tahtonut millään avautua tarkasteltavaksi. Mutta D. W. Winnicot oppaanaan Bechdel pääsee sovinnolliseen loppuun.

Tuoreeltaan kirjoitin sarjakuvaromaanista arvion Kvaakkiin. Sen päätteeksi totesin: "Äideistä parhain on paradoksi. Bechdelin piti tehdä tämä kirja, että pystyisi tekemään tämän kirjan."




torstai 31. tammikuuta 2019

29. Valitse sarjakuva sattumanvaraisesti


Työpöydälläni on viime ajat ollut paljon vanhoja suomalaisia sarjakuvia. Niistä sattuma valitsi käsiteltäväksi Ismo Lennon, Ami Hauhion sota-aikoina tekemän rajaseudun pojan. Lentoa julkaistiin koko joukossa eri lehtiä 1940-luvulla.

Laikku 05 -antologiassa oli mukana hänen ensimmäinen seikkailunsa. Ismon kotikylä poltettiin ja nuori mies vannoin kostoa sen tekijöille. Silmitön tappaminen ei kuitenkaan kuulunut sarjakuvaan, päinvastoin. Lento kavahti tappamista, vihollisenkin. Ismo Lennon sisko jäi kotikylän polttamisessa ryssien vangiksi. Neuvokas Lento tovereineen pelastaa hänet.

Sarjakuva leimautui voimakkaan sotapropagandan vuoksi. Sotien jälkeen Hauhio jatkoi sarjakuvaa ja Lento siirtyi armeijasta poliisin palvelukseen. Mutta rauhan aikana uudessa tilanteessa ei sotaprogandamuistutuksia kaivattu ja sarja jäi kesken.

Aikaisemmin olen blogiin kirjoittanut Ami Hauhion uudelleenjulkaistusta Maan mies Marsissa -sarjakuvasta.

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

28. Sarjakuvassa on lemmikkieläin


Lemmikkieläimiä sarjakuvissa on pilvin pimein. Tunnetuimpia lienee Karvinen, jonka ensimmäinen nimikkojulkaisu ilmestyi Suomessa 1984. Sittemmin julkaisuja on tullut huomattavasti lisää, ainakin 176 kappaletta. Aivan kaikki eivät taida olla Kansallisbibliografiaan kirjautuneet, viimeinen kirjattu on vuodelta 2015.

Tämän ensimmäisen taisin divarista ostaa. Sittemmin into sarjakuvaa kohtaan on hiipunut. Jutut on jo nähty ja koettu.

Strippien vakioaiheena oleva maanantain vihaaminen ei ole koskaan iskenyt. Maanantai on mukava päivä aloittaa uusi viikko uusin toimin.


maanantai 28. tammikuuta 2019

27. Sarjakuvan kannessa on kulkuneuvo


Juho Maurisen Rontticomics on etsinyt paikkaansa suomalaisten lehtien sarjakuvasivuilta. Valitettavasti strippien ostajat eivät ole suopuneet ajatukselle. Albumin verran mustan huumorin sävyttämiä sarjakuvia on kuitenkin julkaistu. Ja netissäkin on jotakin luettavissa.

Maurinen on panostanut käsikirjoituksiin, ja jutut rullaavat. Sarjassa ei ole vakiohahmoja, vaan pikemminkin vakioasenne. Tuttujen hahmojen puute on saattanut vierastuttaa joitakin.

Tuoreeltaan kirjoitin Kvaakkiin albumista. Ja kannessahan on haasteessa kysytty kulkuneuvo.



sunnuntai 27. tammikuuta 2019

26. Runo on sarjakuvassa tärkeässä roolissa


Ensin tämän kertaisesta haasteen aiheesta tulee mieleen seikkailusarjakuvia, joissa etsitään aarteita tai ratkotaan salaisuuksia värssyjen avulla. Keskusteluissa on ehdotettu laulujen sanoituksiin pohjautuvia sarjakuvia. Mutta värssyt on värssyjä ja laulut lauluja.

Solja Järvenpää toimitti joku vuosi sitten suomalaiseen nykyrunouteen ja -sarjakuvaan perustuvan kokoelman Tappajamummo ja muita runosarjakuvia. Nimiruno on Tapani Kinnusen ja sen kuvallinen versio Jupu Kallion.


Kokooman runoista ja sarjakuvaversioista parhaiten mieleen jäi J. K. Ihalaisen ja Jukka Tiluksen Ostoksilla. Siitä on olemassa myös Sándor Vályn säveltämä versio.


lauantai 26. tammikuuta 2019

Viimeinen Ankkalinnan Pamaus


Viikolla posti toi Ankkalinnan Pamauksen viimeisen numero. Timo Ronkaisen parikymmentä vuotta luotsaama lehti lopettaa ilmestymisen. Ankistien ja barksistien asiantunteva harrastelehti ei saanut Aku Ankan suosioon nähden koskaan suurta suosiota. Viime ajat tilaajien määrä on ollut noin 70, parhaimmillaankaan ei paljon sitä suurempi.

Viimeisen numeron artikkeleista jäi haikea olo. Oli Kirsti Topparin ja Pentti Hauhialan nekrologit, ja Hannu Heiskanen kertoi omasta Aku Ankka -kokoelmastaan luopumisesta. Heiskasen lehtikokoelma oli täydellinen, joten keräily oli saavuttanut lakipisteensä. Nykyisin hän harrastaa kuplavolkkareiden maailmassa.

Kirjoittelu Disney-maailmasta ei kuitenkaan ole loppumassa. Ronkainen pohti vuosikirjan tapaista foorumia tulevia tutkielmia ja artikkeleita varten. Viimeisessä lehdessä pohditaan myös Barksin Koralliluolan kummituksen päätymistä suomalaiseen Aku Ankkaan vuonna 1972. Tanskan päämajassa sarjan julkaisemista vastustettiin, mutta Markku Kivekäs muistelmissaan kertoi saaneensa materiaalin julkaisua varten jostakin lehtivaihdon kautta ja se käännettiin kyrillisin kirjaimin kirjoitetusta "serbokroatiasta".

Mutta mikä oli tuo lähdelehti? Sitä ei nykymaailman ankisteilla ole tiedossa. Arvoitus jää ilmaan ja ehkä siihen palataan tulevassa julkaisussa. Mysteeri antaa toivoa. Vaikka lehti loppui, niin jotakin uutta on tulossa.

Seuratkaa Pamauksen blogia. Siellä tuleva ilmineerataan.


perjantai 25. tammikuuta 2019

25. Entisen itäblokin maasta kertova sarjakuva



Like aloitti vuonna 1993 julkaisemaan Philippe Franqin ja Jean van Hammen Largo Winch -sarjaa. Largo Winch oli tennareissa kulkeva 26-vuotias multimiljardööri, joka tuolloin vaikutti olevan muodikasta ja uutta. Nyttemmin nuoret rikkaat eivät taida poiketa juurikaan muusta samanikäisestä porukasta.

Toisessa, vuonna 1994 ilmestyneessä albumissa Yhtymä W paljastuu, että Winch on adoptoitu ja häntä on 10-vuotiaasta lähtien koulittu suuryhtiön johtajaksi. Opetus tapahtui Jugoslaviassa, salaisella ja kartoissa olemattomalla saarella. Saareen liittyen tehdään James Bond -viittaus itse sarjakuvassakin.

Albumin lopussa palataan saarelle ja loppukohtaus tapahtuu siellä. Adrianmeren maisemat on piirretty ihastuttavan kauniiksi. Tämän pidemmälle suomalaiset lukijat eivät sarjaa saaneet seurata. Vaikka takakanteen painettiin tieto kolmos ja nelosalppareista, niin niitä ei koskaan ilmestynyt.



torstai 24. tammikuuta 2019

24. Sarjakuvassa syntyy tai luodaan jotakin uutta



1960-luvulla syntyneenä kasvoin siihen, että insinöörit ovat niitä ihmisiä, jotka luovat jotakin uutta. Insinööritaito loi Eiffelin tornin ja vei ihmisen kuuhun. Niinpä tähän haasteen kohtaan sopii japanilainen insinööri Yoko Tsuno.

Roger Leloupin sarjakuvasankari luo harvemmin itse jotakin uutta. Hän on erinomainen käsittelemään kaikenlaisia koneita, ja osaa arvostaa niiden mekaanista kauneutta. Usein seikkailuissa ihailun kohteena ovat kaukaisen avaruuden vinealaisten laitteet ja avaruusalukset.

Tsunon seikkailuista tähän kohtaan sopii Vinean kolme aurinkoa. Vinealaiset ovat kerran hylänneet kotiaurinkokuntansa, mutta tekevät sinne paluuta. Yksi keino saada kotiplaneetta jälleen asuttavaksi on luoda uusi aurinko.

Vinealle on rakennettu tässä seikkailussa kaikenlaista suurta ilmastoa muokkaavaa. Albumin nimeen päässyt kolmas aurinko on valtava aurinkokenno, jonka avulla valoa ja lämpöä saadaan suunnattua sinne missä sitä tarvitaan.



keskiviikko 23. tammikuuta 2019

23. Selvitymistarina


Selvitymistarinasta tulee mieleen dickensiläinen kohoaminen kadun kurjuudesta yhteiskunnan parempiin piireihin. Sellaistakin tapahtuu, mutta paljon harvemmin kuin siitä kerrotaan. Siksi valitsinkin tähän haasteen kohtaan Sunday Ngakaman ja Sanna Hukkasen Karkuteillä (2012).

Karkuteillä sijoittuu Viktoria-järvelle Tansaniaan. Tarinan sankari on 12-vuotia Shida, joka karkaa kotoaan Mwanzan miljoonakaupunkiin parempaan elämään. Maaseudulla orpolapsen kohtalo on kova, ja kaupungin orpokoti vaikuttaa olevan ratkaisu ongelmiin. Mutta vapaus ja ystävät löytyi vasta kaduilta.

Sarjakuva perustuu katulapsien omiin tarinoihin. Tekijät ovat haastatelleet poikia, ja teos on syntynyt niiden pohjalta.

Shidalle ja muille pojille selviytymistarinan huippu oli päästä kadulle. Tiedä sitten ovatko aikuisina enää samaa mieltä.


Kirjoitin tästä arvion Kvaakkiin tuoreeltaan.




tiistai 22. tammikuuta 2019

22. Sarjakuvassa käydään koulua tai opiskellaan


Koulusta ensimmäisenä tulee mieleen Carl Barksin tarina Aku Ankka koulusalapoliisina. Mutta siinä lähinnä vältellään koulua ja opiskelemista. Robert Crumbin kouluun sijoittuvat omaelämäkerralliset sarjakuvat muistelevat lähinnä luokkakavereiden muotoja ja fantasioidaan.

Opiskelulla on keskeinen osa Craig Thompsonin massiivisessa Blankets-sarjakuvaromaanissa. Thompsonin omaa lapsuuteen ja nuoruuteen perustavassa sarjakuvassa tärkeässä osassa on pyhäkoulu ja Raamattuleirit. Kirja kertoo ensirakkaudesta ja aikuiseksi kasvamisesta. Thompson kasvaa irti uskonnollisuudesta.

Blanketsia ei ole suomennettu. Thompsonilta on suomennettu ainoastaan yhtä massiivinen Habibi, osin kuvitteelliseen islamilaiseen maailmaan sijoittuva monisäikeinen kertomus.

Blankets (2004) on saanut kaikki mahdolliset palkinnot, mitä amerikkalainen sarjakuva voi saada. Tämä sopisi myös haasteen kohtaan 46. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut sarjakuva.




maanantai 21. tammikuuta 2019

Lohela. Nyt


Tänään aamupäivällä laskeskelin, että taitaa jäädä sote-uudistus toteutumatta. Päivät kuluvat armottomasti, eikä asian käsittely tunnu eduskunnassa etenevän riittävään tahtiin. Eduskuntavaalit tulevat ennen kuin edes osa pykälistä ehditään nuijia laeiksi parlamentissa.

Sipilän hallitukselle näytti olevan tulossa melkoinen mahalasku.

Juuri silloin uutiset kertoivat, että Sinisten Maria Lohela jättää puolueen ja siirtyy Harkimon Liike Nytiin.

Kyynisempi ajattelisi, että Lohelan siirto on kabineteissa tarkkaan laskeskeltu. Lohela ei aio asettua ehdokkaaksi tulevissa vaaleissa, joten oman nahkan pelastamisesta ei vaikuttaisi olevan kyse.

Lohelan loikkauksen myötä hallituksen niukka enemmistö eduskunnassa pienenee edelleen. Kun Lohela ilmoitti äänestävänsä sotea vastaan, niin jäljellä on pienin mahdollinen enemmistö: 100-99.

Tiukille menee. Loikkareista saadaan hyvät syntipukit sitten kun tunnustetaan ettei aika kerta kaikkiaan riitä.



sunnuntai 20. tammikuuta 2019

21. Sarjakuvassa on lohikäärme


Peyo loi strumffit alkujaan Johanneksen ja Pirkaleen seikkailujen sivuhahmoiksi. Pienet siniset oliot saivat suuren suosion ja irrottautuivat pian omaksi sarjakuvakseen. Strumffien maassa seikkaillaan vielä yhdessä.

Johanneksen ja Pirkaleen kuningas on onneton. Mikään ei tunnu häntä kiinnostavan, ja koko linna kärsii isäntänsä alakulosta. Kuningasta viihdyttämään tulevilla kiertävillä temppuilijoilla on aarteenaan strumffi. Hän kertoo kotikylänsä olevan vaarassa strumffia strumffaavan strumffin vuoksi.

Pirkaleen lukuisista arvailuista huolimatta vaaranaiheuttaja pysyy salaisuutena siihen saakka kunnes sankarimme pääsevät perille strumffien kylään. Kyseessä oli lohikäärme.

Jo lupaus kunnon seikkailusta sai kuninkaan alakulon tiehensä. Tarinasta kirjoitin viime kesänä.



lauantai 19. tammikuuta 2019

20. Sanat sarjakuvan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä



Aakkostus. Senkin perusteella voi näköjään valita luettavaa. Tiesittekö, että kirjastojen aakkostuksessa on Suomessa ollut kahta käytäntöä, kirjain- ja sanaperustaista. Nykyisin käytössä lienee ainoastaan sanaperustainen.

Oman hyllyni kirjoja katsellessa havaitsin, että parempi on valita sankari, jonka nimi alkaa a-kirjaimella. Silmiin sattui Asterix lyö vetoa ja Aku Ankka - Kadonneen kirjaston vartijat. Valitsin jälkimmäisen, koska Asterix-albumi on jo haasteessa ollut mukana. (On toki Ankatkin mainittu).

Don Rosan Kadonneen kirjaston metsästäjissä jäljitetään Sudenpentujen käsikirjan alkuperää. Samalla tulee kirjastolaitoksen historiakin selvitetyksi pääpiirteittäin antiikin ammoisiin aikoihin. Paljastuu myös, että poikajärjestön alkujuurissa on tyttöbakteereja.

Aakkostusteemaiseen haasteen kohtaan kirjastoteemainen sarjakuva tuntui istuvan hyvin. On kokoomateoksessa muitakin Don Rosan sarjakuvia, mutta nimisarjan mainitseminen riittäköön.


Listaus tähän saakka

1. Lucky Luke - Arkajalka
2. Tintti - Lento 714 Sydneyyn
3. Älä jännitä, Jaska Jokunen
4. Elfquest
5. Piko ja Fantasio - Mustien uhrien herra
6. Mikki Hiiri - Zombi-sumppi
7. Pikku Nemo höyhensaarilla
8. Tim ja Tom - Villa Virkistyksen arvoitus
9. Tintti - Ottokarin valtikka
10. Liv Strömquist - Kielletty hedelmä
11. Guy Delisle - Huonon isän opas
12. Kiki - Montparnassen kuningatar
13. Sarjakuva ei ole mukavuusalueellasi
14. Joulun jättipotti
15. Asterix ja suuri merimatka
16. Ankardo - Amerzonia
17. Lietzén - Jääkärit
18. Tirabosco ja Perrissin - Kongo
19. König - Konrad ja Paul

perjantai 18. tammikuuta 2019

19. Sarjakuvassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta


Samaa sukupuolta olevasta sarjakuvapariskunnasta tulee ensimmäisenä mieleen Ralf Königin Konrad ja Paul. Heidän arkielämänsä kuvausta on suomeksi ilmestynyt useamman albumin verran. Omassa hyllyssäni niitä on kolme.

Konrad ja Paul ovat asuneet yhdessä kymmenen vuoden ajan. Suhde on väljähtänyt, ja syitä yhdessä olemiseen on ajoittain vaikea muistaa. Perusasetelma on lähellä minkä tahansa parisuhteen kuvausta, joskaan heteropari tuskin olisi yhtä avoin kuin näiden miesten suhde.

Yleensä sivun mittaiset episodit käsittelevät arjen velvoitteita ja niistä irrottautumista. Homoyhteisöjen omat piirteet monipuolistavat kerrontaa, tuovat siihen oman kiinnostavan suolansa.



keskiviikko 16. tammikuuta 2019

18. Sarjakuva kertoo paikasta, jossa et ole käynyt


En ole juurikaan matkustanut Suomen ulkopuolella. Pohjois-Ruotsin ja -Norjan lisäksi olen käynyt kerran Rhodoksella. Tähän haasteeseen on siis helppo löytää sarjakuvia. Päädyin valitsemaan Tom Tiraboscon ja Christian Perrissinin tekemään sarjakuvaopukseen Kongo - Le ténébreux voyage de Józef Teodor Konrad Korzeniowski.

Ostin ison ja palksun sarjakuvakirjan aikoinaan Helsingin Akateemisesta. Ajatus oli, että saisin jotakin uudempaa näkökulmaa Tintti Afrikassa -albumissa esitettyyn Kongo-kuvaan. Vaikka sarjakuva on kohtuullisen tuore (2013), se kuitenkin vie 1880-luvulle Joseph Conradin aikoihin. Tuolloin vielä puolalaisella nimellä Józef Teodor Konrad Korzeniowski tunnettu myöhemmin Isoon-Britanniaan emigroitunut kirjailija kerää havaintoja, joista myöhemmin tuli romaani Pimeyden sydän.

Kuningas Leopoldin yksityisomaisuutta oleva Kongo on kuvauksen kohteena paljon julmempi ja synkempi kuin Hergén naiivi siirtolaisia houkutteleva sarjakuva. Ei siitä ole ollut apua omiin tarkoituksiini, mutta sainpa sen nyt haasteen myötä luettua kokonaan.

Niin, tuskin koskaan tulen käymään Kongossa. Ainakaan nykyisellä matkustustahdilla.


tiistai 15. tammikuuta 2019

S P A C E | Helsinki


Viime kesänä tapasin Kärsämäellä Dipita Kohlin. Taiteilijaresidenssissä ollut amerikkalainen taiteilija teki paljon pienlehtiä, fyysisiä ja digitaalisia.

Syksystä lähtien olemme olleet sähköpostikirjeenvaihdossa. Sen myötä Kohli pyysi mukaan yhden zinen tekemiseen, ja se on tullut julki tänään. Laajemmin Kohlin töihin voi tutustua Designkompanyn sivuilla.

16-sivuisessa pienlehdessä on mukana Kohlin kertomus, yhdessä kirjoittamamme perinteinen runo ja molempien aseemista kirjoitusta.

Digitaalinen zine on kaupan Designkompanyn kautta.






maanantai 14. tammikuuta 2019

17. Sarjakuvanovellikokoelma


Mika Lietzén on Suomessa saanut nimeä sarjakuvanovellien tekijänä. Hänen tuotannostaan tähän haastekohtaan valitsin Vaasan museoiden julkaiseman Jääkärit. Albumi oli ehdokkaana Sarjakuva-Finlandian saajaksi. Albumi julkaistiin suomeksi ja ruotsiksi.

Kirjan viidessä tarinassa kerrotaan jääkärien värväämisestä, koulutuksesta Saksassa ja kotipaluusta. Kaikissa tarinoissa on jotenkin mukana kissa.

Lietzenin vähäeleisyys ja klassinen kynänjälki korostavat sitä, että kyseessä on novellimuoto. Lyhyillä sarjakuvilla on omat sarjakuvasta lähtevät perinteensä, eikä niitä ole tavattu samaistaa kirjallisuuden novelleihin. Mutta Lietzén linkittää tekemisensä kirjallisuuden puolelle.

Kirjoitin arvion blogiin viime vuoden alkupuolella.



sunnuntai 13. tammikuuta 2019

16. Surullinen sarjakuva


1980-luvulla sarjakuva kehittyi monimuotoiseen suuntaan. Yksi mieliä räjäyttäneitä sarjakuvia oli Benoit Sokalin Tarkastaja Ankardon tutkimuksia. Kuvitteelliseen Etelä-Aamerikan valtioon sijoittunut Amerzonia jätti ja jättää edelleen haikean, surullisen tunnelman. Demokratia on myöhempien aikojen juttu noissa maissa.

Ankardo on palkattu tuomaan kehitysasiantuntija Valembois vallankumouksen jaloista Eurooppaan. Tutkija ei siihen ole kuitenkaan valmis, ja joukko päätyy viidakkoon etsimään kansantarujen alkuperää.

Valkoiset linnut löytyvät, mutta se ei muuta juuri mitään. Viidakosta palatessa maalla on jälleen uusi presidentti. Ankardo passitetaan yksin kotimatkalle. Isossa kuvassa mikään ei muutu.





lauantai 12. tammikuuta 2019

15. Sarjakuvassa on meri


Kaikissa Asterix-albumeissa meri on jonkinlaisessa roolissa. Onhan voittamattomien gallialaisten kylä rannikolla, kuten jokaisen albumin alussa olevasta kartasta näemme. Merirosvot ja kalakauppias Amaryllixin käsitys meren ja myymänsä tuotteen yhteydestä ovat albumista toiseen toistuvia vitsejä.

Albumisarjan osista merellä suurin rooli on Suuressa merimatkassa. Koska tietäjä Akvavitix tarvitsee taikajuomaan hieman "kohtuullisen tuoretta" kalaa, niin Asterix ja Obelix lähtevät kalastamaan. Amaryllix jää odottamaan uutta lähetystä Parisiumista.

Kalastus ei ole niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Asterix ja Obelix epäonnistuvat, ja päätyvät outoon uuteen maahan meren toisella puolella.

Suuressa merimatkassa toistolla on keskeinen osa. Yhteisen kielen puute ei häiritse ymmärtämistä, vaan synnyttää luovia ratkaisuja.

Uuden maan merkitys jää kuitenkin ymmärtämättä. Mutta se jättää kipinän pohdinnoille meren takaisista alueista.




perjantai 11. tammikuuta 2019

14. Sarjakuvassa on viittauksia populaarikulttuuriin


Tämäkin haasteen kohta on ongelmallinen. Sarjakuva on rakenteeltaan intertekstuaalista, eli sen lukeminen ja ymmärtäminen vaatii kohtalaisen paljon erilaisten viitteiden ymmärtämistä. Sarjakuva on elimellisesti viittauksia siihen itseensä, muuhun taiteenseen, kulttuuriin ja ihmisyhteisöön ylipäätään.

Ensin ajattelin nimetä tähän kohtaan Neil Gaimanin Sandmaniin, mutta intertekstuaalisuus tulee paremmin ilmi kaikille tutun sarjakuvan kautta. Viimeksi olen lukenut Joulu-Taskarin Joulun jättipotti.

Jo kannessa viitataan joulupukkiin ja joulunviettoon laajemminkin. Ensimmäinen tarina Saiturin joulu viittaa Dickensiin, Roope-setä pukinpunaisissa ollaan joulupukin, tonttujen ja Petteri Punakuonon apureina ja Indiana Hopohan on disneyuniversumin versio Indiana Jonesista.

Ja tässä oli vain muutama päällimmäinen viite populaarikulttuuriin.




keskiviikko 9. tammikuuta 2019

13. Sarjakuva ei ole omalla mukavuusalueellasi

Tähän haasteen kohtaan minulla ei ole vastausta. Sarjakuva on mukavuusaluettani.

Kvaakissa pohdittiin, että tähän kohtaan vastaus voisi olla manga, japanilainen sarjakuva. Mutta en voi sitäkään kategorisesti sijoittaa mukavuusalueeni ulkopuolelle, koska osasta mangaa pidän.

On toki olemassa huonoja sarjakuvia. Mutta ymmärtääkseni huonon lukeminen ei ole siirtymistä pois omalta mukavuusalueelta.


tiistai 8. tammikuuta 2019

12. Taiteilijaelämäkerta


Taiteilijan elämäkerrasta mieleen tulee myyttistä taiteilijaelämää viettäneen ihmisen elämä. Pidemmän elämänkaaren taiteilijaelämää viettäneitä taiteilijoita ei juuri tule mieleen, nuorena kuolleita huimapäitä sen sijaan tulee enemmän mieleen. Ellei sitten lasketa mukaan Keith Richardsia, joka kuuleman mukaan on hiljan saanut juomisesta tarpeekseen.

Sarjakuvamuotoisia taiteilijaelämäkertoja on tehty jonkin verran. Steffen Kvernelandin Munch sai Norjassa suomalaista Tieto-Finlandiaa vastaavan palkinnon. Teosta ei ole suomennettu, mutta silti siihen kannattaa tutustua.

Haasteen tähän kohtaan valitsin ranskalaisten ammattilaisten tekemän Kiki, Montparnassen kuningatar -sarjakuvakirja. Käsikirjoittaja Bocquet on saanut kirjaan Alice Prinin elämänkaaren kauniisti ja koskettavasti.

Alice "Kiki" Prin tunnetaan parhaiten Man Rayn ottamasta valokuvasta, joka on elämäkerran kannessakin. Muutoin hänen elämänsä on muusana ja taiteilijapiirien hengettärenä olemista. Hän oli taiteilijaelämäilmapiirin luoja.

Aikoinaan kirjoitin teoksesta arvion Agricolaan.


maanantai 7. tammikuuta 2019

11. Sarjakuva käsittelee vanhemmuutta


Äitiyttä käsitteleviä sarjakuvia on paljon. Esimerkiksi mainittakoon Mira Malliuksen Mutzi, joka on työpöydälläni lukuvuoroa odottamassa. Määrään on ilmeisimmin vaikuttanut se, että monet sarjakuvantekijät ovat käsitelleet teoksissaan henkilökohtaisia aiheita. Raskaus ja äidiksi tuleminen ovat eittämättä suuria henkilökohtaisia muutoksia.

Isäksi tulemista ja isyyttä on käsitelty vähemmän, vaikka siitäkin on useampia esimerkkejä. Ville Rannan Isi on vähän väsynyt olkoon sellainen.

Guy Delisle on useissa reportaasikirjoissaan vaimonsa työn vuoksi koti-isänä tarkkailemassa maailman kriisipesäkkeitä. Burmassa ja Jerusalemissa hän ulkoiluttaa lastaan ja tekee arkisia havaintoja.

Delisle on tehnyt myös pelkästään vanhemmuuteen liittyviä sarjakuvia. Suomeksi niistä on ilmestynyt vain ensimmäinen osa, Huonon isän opas. Aikoinaan arvelin, että oppaan jatko-osiakin saataisi suomeksi, mutta toisin on käynyt. Delislen lähes mustaan huumoriin vivahtava tapa kertoa lasten kasvattamisesta ei ole saanut Suomessa vastakaikua.

Lasten kasvattaminen on vakava asia. Omia tunteitaan voi käsitellä ronskisti, mutta lapsille mahdollisesti traumoja tuovat asiat eivät tunnu kiinnostavan.


sunnuntai 6. tammikuuta 2019

10. Sarjakuva käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa


Yhteiskunnallinen epäkohta voi olla melkein mitä tahansa. Sen olemme politiikkaa seuraamalla oppineet. Tähän haasteen kohtaan ajattelin vastata ajankohtaisesti. Liv Strömquistin Kielletty hedelmä pureutuu naisten sukuelimiin ja niiden aiheuttamiin kummallisuuksiin länsimaiden historiassa ja nykyajassa.

Kirjoitin aikanaan teoksesta arvion Kaltioon, ja se luettavissa myös tässä blogissa. Naisten osallituminen yhteiskuntaan on ollut vaikea kysymys monille miehille. Strömquist esittelee mm. seitsemän miestä, jotka ovat aivan liikaa pohtineet naisten sukuelimiä. Useat pohdinnat ovat tuottaneet kummallisia tulkintoja, jotka heijastuvat nykyaikaan saakka.

Asenteellisuus ja epäluulot ovat monen yhteiskunnallisen epäkohdan perimmäinen syy. Luottamus kanssaihmisiin puuttuu, ja syytä omaan luottamuspulaan etsitään vastapuolesta. Niin ei pitäisi tehdä.



lauantai 5. tammikuuta 2019

9. Sarjakuvassa luetaan kirjaa tai sarjakuvaa


Äkkiseltään ei tule mieleen yhtään sarjakuvaa, jossa juoni rakentuisi keskeisesti lukemisen ympärille. Useissakin sarjakuvissa haetaan lisätietoja käsillä olevan ongelman ratkaisemiseksi tieto- tai muista kirjoista. Näin kerronnassa päästään eteenpäin.

Tintin Kuningas Ottokarin valtikassa (tai Ottokarin valtikassa) keskeisessä osassa on sankarin lentomatkalla lukema matkaopas Syldavia -- Mustan pelikaanin kuningaskunta. Siitä on, laitoksesta riippuen, otettu kaksi tai kolme sivua myös itse albumiin.

Pitkä tekstikatkelma keskellä sarjakuvaa kertoo Syldanian kuninkaan asemasta oleellisen seikan myöhemmän tarinan kannalta. Mikäli lukiessa hyppää tekstin yli, niin on myöhemmin ymmällään tapahtuvan suhteen.

Iloitse syldaavi!
Tää on sun kuninkaasi:
tuo valtikka sen osoittaapi.


perjantai 4. tammikuuta 2019

8. Sarjakuvan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan


Jos ajattelee sarjakuvaa, joka sijoittuu kahteen tai useampaan maahan, tulee ensimmäisenä mieleen tarina, jossa maasta toiseen siirtymisellä on jokin merkitys. Sellaisia sarjakuva löytyy paljon, viime vuonna lukemistani mieleen ensimmäisenä Otavan NonStop-sarjassa julkaistu Tim ja Tom -kooste. Sen ensimmäisenä tarinana on aikaisemmin suomentamaton Villa Virkistyksen arvoitus.

Tim ja Tom ovat tulleet kuuluisiksi siitä, että he matkustavat ja majoittuvat hotelleihin mielellään. Kun Tim ja Tom majoittuvat Belgian ja Ranskan rajamailla sijaitsevaan Villa Virkistykseen, niin seikkailu saa alkunsa.

Nykyisinä Euroopan Unionin ja vapaan liikkuvuuden aikoina rajojen merkitys on monilta unohtunut. Vielä 1949 kun tarina valmistui, niin tullit ja niistä saatavat tulot olivat valtioille huomattavan tärkeitä. Niinpä Belgian ja Ranskankin rajalla liikennettä ja tavaroiden liikkumista valvottiin tarkasti.

Viinarallit maasta toiseen ovat tuttuja nykypäivästäkin. Villa Virkistyksen arvoitus liittyy viinitullien kiertämiseen. Tim ja Tom tekivät siitä lopun.



torstai 3. tammikuuta 2019

7. Sarjakuva, joka vetoaa erityisesti taiteensa takia


Taide voi sarjakuvan yhteydessä tarkoittaa monia asioita. Sarjakuvahan on itsessään ja omillaankin taidetta, oma taiteenlajinsa. Ilmeisesti haasteen tekijä on kuitenkin tarkoittanut "vetoavalla taiteella" tässä yhteydessä piirroksia.

Sarjakuvia voidaan ja on tehty monin eri piirrostyylein. Valitsin kuitenkin vetoavimmaksi Windsor McCayn Pikku Nemon Höyhensaarilla. Otava julkaisi 1991 kaksi isokokoista kovakantista albumillista McCoyn sunnuntaisarjakuvia. Tarkoitus oli julkaista kolmaskin albumi, mutta kesällä 1991 alkanut lama muutti suunnitelmia.

Pikku Nemoa julkaistiin alkujaan amerikkalaisissa sanomalehdissä. Sivukooltaan suurikokoisissa sunnuntailiitteissä McCoyn värilliset sarjakuvat lienevät olleet hyvin vaikuttavia. Yhtään alkuperäistä julkaisua en ole saanut käsissäni hipelöidä, ja tuskin saankaan. Yli 110 vuotta vanhoja lehtiä ei enää anneta satunnaisille kirjastonkäyttäjille luettaviksi kuin erikoisluvalla. Ja tuskin lukeminen puuvillahanskat käsissä tuntuisi enää samalta,

Pikku Nemo-albumeihin palaa aina mielellään. Otavan isoja albumejakin tulee luettua pöydän äärellä.



keskiviikko 2. tammikuuta 2019

6. Sarjakuvassa käy hyvin


On olemassa koko joukko sarjakuvia, joiden lopussa täytyy käydä hyvin. Hahmojen tekijänoikeuksien omistajat ovat asettaneet tekijöille liudan erilaisia ehtoja, joihin käsikirjoitus on sovitettava.

Ei liene yllätys, että Mikki Hiiri -seikkailussa täytyy olla loppu, jossa paha (yleensä Musta Pekka tai Mustakaapu) saa palkkansa. Aku Ankka on sitten asia erikseen.

Ranskalainen Glenat-kustantamo sai Disneyltä oikeudet teettää uusia sarjakuvia, kunhan vanhoja ehtoja noudatetaan. Esimerkiksi Zombi-sumppi on hyvä osoitus siitä, että kankeisiin sääntöihin voidaan sovittaa kiinnostavia kertomuksia.

Tässä tarinassa pääpahis on Jopi Jalkapuoli (myöhempi Musta Pekka). Lopussa hän kumppaneineen on vankilan muurien sisällä. Viimeisellä sivulla kerrotaan, että "toistettakoon nyt vielä, että Mikin ansiosta loppu on aina hyvä ja kaikki ihan himputin hyvin".


tiistai 1. tammikuuta 2019

5. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema sarjakuva



Kun seuraa työkseen sarjakuvia, niin harvemmin saa suosituksia luettavaksi lähipiiriltä. Yleensä kysymykset kulkevat toiseen suuntaan. Alkukuusta divarissa käydessä kysyin parista albumista tyttäreltä "kumpiko otetaan", niin vastaus oli Pikon ja Fantasion uusi seikkailu 13, Mustien uhrien herra. Käyköön se perheenjäsenen suosituksesta.

Piko hahmona ja Spirou-lehtenä täytti 2018 80 vuotta. Sen tiimoilta olen lukenut Pikon ja Fantasion seikkailuja enemmänkin. Mustien uhrien herra kuuluu Schwarzin ja Yannin aloittamaan sarjaan, jossa käydään hahmojen historiaa läpi uudelleen. Tässä albumissa ollaan vuodessa 1947 ja Belgian Kongossa.

Belgian siirtomaahistoriassa on käsiteltävää suuntaan jos toiseenkin. Yksi seikkailun avainhahmoja on Brysselissä syntynyt leopardinaisten jälkeläinen, Aniota. Nimi on lainattu Tintti Kongossa -albumista, jossa se viittasi valkoisen siirtomaaherruuden vastarintaliikeeseen. Vaikka Hergé on kertonut poimineensa nimen jostakin kirjoituksesta, niin sellaisen olemassaolosta ei olla lainkaan varmoja. Onneksi Hergén maininta on riittänyt nykyisille kongolaisille pieneksi itsetunnon rakennuspuuksi.

Kertomuksessa on paljon aineksia, on saksalaisia, ydinpommin uhka, viidakon perinteitä, gorilloja ja niin edelleen. Tarinat etenevät rinnakkain ja yhtyvät lopussa. Tuona vuonna laajat ongelmat eivät ratkea, mutta ehkä tuleviin ratkaisuihin tuli kylvetyksi joitakin siemeniä.



LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset