lauantai 19. tammikuuta 2019

20. Sanat sarjakuvan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä



Aakkostus. Senkin perusteella voi näköjään valita luettavaa. Tiesittekö, että kirjastojen aakkostuksessa on Suomessa ollut kahta käytäntöä, kirjain- ja sanaperustaista. Nykyisin käytössä lienee ainoastaan sanaperustainen.

Oman hyllyni kirjoja katsellessa havaitsin, että parempi on valita sankari, jonka nimi alkaa a-kirjaimella. Silmiin sattui Asterix lyö vetoa ja Aku Ankka - Kadonneen kirjaston vartijat. Valitsin jälkimmäisen, koska Asterix-albumi on jo haasteessa ollut mukana. (On toki Ankatkin mainittu).

Don Rosan Kadonneen kirjaston metsästäjissä jäljitetään Sudenpentujen käsikirjan alkuperää. Samalla tulee kirjastolaitoksen historiakin selvitetyksi pääpiirteittäin antiikin ammoisiin aikoihin. Paljastuu myös, että poikajärjestön alkujuurissa on tyttöbakteereja.

Aakkostusteemaiseen haasteen kohtaan kirjastoteemainen sarjakuva tuntui istuvan hyvin. On kokoomateoksessa muitakin Don Rosan sarjakuvia, mutta nimisarjan mainitseminen riittäköön.


Listaus tähän saakka

1. Lucky Luke - Arkajalka
2. Tintti - Lento 714 Sydneyyn
3. Älä jännitä, Jaska Jokunen
4. Elfquest
5. Piko ja Fantasio - Mustien uhrien herra
6. Mikki Hiiri - Zombi-sumppi
7. Pikku Nemo höyhensaarilla
8. Tim ja Tom - Villa Virkistyksen arvoitus
9. Tintti - Ottokarin valtikka
10. Liv Strömquist - Kielletty hedelmä
11. Guy Delisle - Huonon isän opas
12. Kiki - Montparnassen kuningatar
13. Sarjakuva ei ole mukavuusalueellasi
14. Joulun jättipotti
15. Asterix ja suuri merimatka
16. Ankardo - Amerzonia
17. Lietzén - Jääkärit
18. Tirabosco ja Perrissin - Kongo
19. König - Konrad ja Paul

perjantai 18. tammikuuta 2019

19. Sarjakuvassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta


Samaa sukupuolta olevasta sarjakuvapariskunnasta tulee ensimmäisenä mieleen Ralf Königin Konrad ja Paul. Heidän arkielämänsä kuvausta on suomeksi ilmestynyt useamman albumin verran. Omassa hyllyssäni niitä on kolme.

Konrad ja Paul ovat asuneet yhdessä kymmenen vuoden ajan. Suhde on väljähtänyt, ja syitä yhdessä olemiseen on ajoittain vaikea muistaa. Perusasetelma on lähellä minkä tahansa parisuhteen kuvausta, joskaan heteropari tuskin olisi yhtä avoin kuin näiden miesten suhde.

Yleensä sivun mittaiset episodit käsittelevät arjen velvoitteita ja niistä irrottautumista. Homoyhteisöjen omat piirteet monipuolistavat kerrontaa, tuovat siihen oman kiinnostavan suolansa.



keskiviikko 16. tammikuuta 2019

18. Sarjakuva kertoo paikasta, jossa et ole käynyt


En ole juurikaan matkustanut Suomen ulkopuolella. Pohjois-Ruotsin ja -Norjan lisäksi olen käynyt kerran Rhodoksella. Tähän haasteeseen on siis helppo löytää sarjakuvia. Päädyin valitsemaan Tom Tiraboscon ja Christian Perrissinin tekemään sarjakuvaopukseen Kongo - Le ténébreux voyage de Józef Teodor Konrad Korzeniowski.

Ostin ison ja palksun sarjakuvakirjan aikoinaan Helsingin Akateemisesta. Ajatus oli, että saisin jotakin uudempaa näkökulmaa Tintti Afrikassa -albumissa esitettyyn Kongo-kuvaan. Vaikka sarjakuva on kohtuullisen tuore (2013), se kuitenkin vie 1880-luvulle Joseph Conradin aikoihin. Tuolloin vielä puolalaisella nimellä Józef Teodor Konrad Korzeniowski tunnettu myöhemmin Isoon-Britanniaan emigroitunut kirjailija kerää havaintoja, joista myöhemmin tuli romaani Pimeyden sydän.

Kuningas Leopoldin yksityisomaisuutta oleva Kongo on kuvauksen kohteena paljon julmempi ja synkempi kuin Hergén naiivi siirtolaisia houkutteleva sarjakuva. Ei siitä ole ollut apua omiin tarkoituksiini, mutta sainpa sen nyt haasteen myötä luettua kokonaan.

Niin, tuskin koskaan tulen käymään Kongossa. Ainakaan nykyisellä matkustustahdilla.


tiistai 15. tammikuuta 2019

S P A C E | Helsinki


Viime kesänä tapasin Kärsämäellä Dipita Kohlin. Taiteilijaresidenssissä ollut amerikkalainen taiteilija teki paljon pienlehtiä, fyysisiä ja digitaalisia.

Syksystä lähtien olemme olleet sähköpostikirjeenvaihdossa. Sen myötä Kohli pyysi mukaan yhden zinen tekemiseen, ja se on tullut julki tänään. Laajemmin Kohlin töihin voi tutustua Designkompanyn sivuilla.

16-sivuisessa pienlehdessä on mukana Kohlin kertomus, yhdessä kirjoittamamme perinteinen runo ja molempien aseemista kirjoitusta.

Digitaalinen zine on kaupan Designkompanyn kautta.






maanantai 14. tammikuuta 2019

17. Sarjakuvanovellikokoelma


Mika Lietzén on Suomessa saanut nimeä sarjakuvanovellien tekijänä. Hänen tuotannostaan tähän haastekohtaan valitsin Vaasan museoiden julkaiseman Jääkärit. Albumi oli ehdokkaana Sarjakuva-Finlandian saajaksi. Albumi julkaistiin suomeksi ja ruotsiksi.

Kirjan viidessä tarinassa kerrotaan jääkärien värväämisestä, koulutuksesta Saksassa ja kotipaluusta. Kaikissa tarinoissa on jotenkin mukana kissa.

Lietzenin vähäeleisyys ja klassinen kynänjälki korostavat sitä, että kyseessä on novellimuoto. Lyhyillä sarjakuvilla on omat sarjakuvasta lähtevät perinteensä, eikä niitä ole tavattu samaistaa kirjallisuuden novelleihin. Mutta Lietzén linkittää tekemisensä kirjallisuuden puolelle.

Kirjoitin arvion blogiin viime vuoden alkupuolella.



sunnuntai 13. tammikuuta 2019

16. Surullinen sarjakuva


1980-luvulla sarjakuva kehittyi monimuotoiseen suuntaan. Yksi mieliä räjäyttäneitä sarjakuvia oli Benoit Sokalin Tarkastaja Ankardon tutkimuksia. Kuvitteelliseen Etelä-Aamerikan valtioon sijoittunut Amerzonia jätti ja jättää edelleen haikean, surullisen tunnelman. Demokratia on myöhempien aikojen juttu noissa maissa.

Ankardo on palkattu tuomaan kehitysasiantuntija Valembois vallankumouksen jaloista Eurooppaan. Tutkija ei siihen ole kuitenkaan valmis, ja joukko päätyy viidakkoon etsimään kansantarujen alkuperää.

Valkoiset linnut löytyvät, mutta se ei muuta juuri mitään. Viidakosta palatessa maalla on jälleen uusi presidentti. Ankardo passitetaan yksin kotimatkalle. Isossa kuvassa mikään ei muutu.





lauantai 12. tammikuuta 2019

15. Sarjakuvassa on meri


Kaikissa Asterix-albumeissa meri on jonkinlaisessa roolissa. Onhan voittamattomien gallialaisten kylä rannikolla, kuten jokaisen albumin alussa olevasta kartasta näemme. Merirosvot ja kalakauppias Amaryllixin käsitys meren ja myymänsä tuotteen yhteydestä ovat albumista toiseen toistuvia vitsejä.

Albumisarjan osista merellä suurin rooli on Suuressa merimatkassa. Koska tietäjä Akvavitix tarvitsee taikajuomaan hieman "kohtuullisen tuoretta" kalaa, niin Asterix ja Obelix lähtevät kalastamaan. Amaryllix jää odottamaan uutta lähetystä Parisiumista.

Kalastus ei ole niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Asterix ja Obelix epäonnistuvat, ja päätyvät outoon uuteen maahan meren toisella puolella.

Suuressa merimatkassa toistolla on keskeinen osa. Yhteisen kielen puute ei häiritse ymmärtämistä, vaan synnyttää luovia ratkaisuja.

Uuden maan merkitys jää kuitenkin ymmärtämättä. Mutta se jättää kipinän pohdinnoille meren takaisista alueista.




perjantai 11. tammikuuta 2019

14. Sarjakuvassa on viittauksia populaarikulttuuriin


Tämäkin haasteen kohta on ongelmallinen. Sarjakuva on rakenteeltaan intertekstuaalista, eli sen lukeminen ja ymmärtäminen vaatii kohtalaisen paljon erilaisten viitteiden ymmärtämistä. Sarjakuva on elimellisesti viittauksia siihen itseensä, muuhun taiteenseen, kulttuuriin ja ihmisyhteisöön ylipäätään.

Ensin ajattelin nimetä tähän kohtaan Neil Gaimanin Sandmaniin, mutta intertekstuaalisuus tulee paremmin ilmi kaikille tutun sarjakuvan kautta. Viimeksi olen lukenut Joulu-Taskarin Joulun jättipotti.

Jo kannessa viitataan joulupukkiin ja joulunviettoon laajemminkin. Ensimmäinen tarina Saiturin joulu viittaa Dickensiin, Roope-setä pukinpunaisissa ollaan joulupukin, tonttujen ja Petteri Punakuonon apureina ja Indiana Hopohan on disneyuniversumin versio Indiana Jonesista.

Ja tässä oli vain muutama päällimmäinen viite populaarikulttuuriin.




keskiviikko 9. tammikuuta 2019

13. Sarjakuva ei ole omalla mukavuusalueellasi

Tähän haasteen kohtaan minulla ei ole vastausta. Sarjakuva on mukavuusaluettani.

Kvaakissa pohdittiin, että tähän kohtaan vastaus voisi olla manga, japanilainen sarjakuva. Mutta en voi sitäkään kategorisesti sijoittaa mukavuusalueeni ulkopuolelle, koska osasta mangaa pidän.

On toki olemassa huonoja sarjakuvia. Mutta ymmärtääkseni huonon lukeminen ei ole siirtymistä pois omalta mukavuusalueelta.


tiistai 8. tammikuuta 2019

12. Taiteilijaelämäkerta


Taiteilijan elämäkerrasta mieleen tulee myyttistä taiteilijaelämää viettäneen ihmisen elämä. Pidemmän elämänkaaren taiteilijaelämää viettäneitä taiteilijoita ei juuri tule mieleen, nuorena kuolleita huimapäitä sen sijaan tulee enemmän mieleen. Ellei sitten lasketa mukaan Keith Richardsia, joka kuuleman mukaan on hiljan saanut juomisesta tarpeekseen.

Sarjakuvamuotoisia taiteilijaelämäkertoja on tehty jonkin verran. Steffen Kvernelandin Munch sai Norjassa suomalaista Tieto-Finlandiaa vastaavan palkinnon. Teosta ei ole suomennettu, mutta silti siihen kannattaa tutustua.

Haasteen tähän kohtaan valitsin ranskalaisten ammattilaisten tekemän Kiki, Montparnassen kuningatar -sarjakuvakirja. Käsikirjoittaja Bocquet on saanut kirjaan Alice Prinin elämänkaaren kauniisti ja koskettavasti.

Alice "Kiki" Prin tunnetaan parhaiten Man Rayn ottamasta valokuvasta, joka on elämäkerran kannessakin. Muutoin hänen elämänsä on muusana ja taiteilijapiirien hengettärenä olemista. Hän oli taiteilijaelämäilmapiirin luoja.

Aikoinaan kirjoitin teoksesta arvion Agricolaan.


maanantai 7. tammikuuta 2019

11. Sarjakuva käsittelee vanhemmuutta


Äitiyttä käsitteleviä sarjakuvia on paljon. Esimerkiksi mainittakoon Mira Malliuksen Mutzi, joka on työpöydälläni lukuvuoroa odottamassa. Määrään on ilmeisimmin vaikuttanut se, että monet sarjakuvantekijät ovat käsitelleet teoksissaan henkilökohtaisia aiheita. Raskaus ja äidiksi tuleminen ovat eittämättä suuria henkilökohtaisia muutoksia.

Isäksi tulemista ja isyyttä on käsitelty vähemmän, vaikka siitäkin on useampia esimerkkejä. Ville Rannan Isi on vähän väsynyt olkoon sellainen.

Guy Delisle on useissa reportaasikirjoissaan vaimonsa työn vuoksi koti-isänä tarkkailemassa maailman kriisipesäkkeitä. Burmassa ja Jerusalemissa hän ulkoiluttaa lastaan ja tekee arkisia havaintoja.

Delisle on tehnyt myös pelkästään vanhemmuuteen liittyviä sarjakuvia. Suomeksi niistä on ilmestynyt vain ensimmäinen osa, Huonon isän opas. Aikoinaan arvelin, että oppaan jatko-osiakin saataisi suomeksi, mutta toisin on käynyt. Delislen lähes mustaan huumoriin vivahtava tapa kertoa lasten kasvattamisesta ei ole saanut Suomessa vastakaikua.

Lasten kasvattaminen on vakava asia. Omia tunteitaan voi käsitellä ronskisti, mutta lapsille mahdollisesti traumoja tuovat asiat eivät tunnu kiinnostavan.


sunnuntai 6. tammikuuta 2019

10. Sarjakuva käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa


Yhteiskunnallinen epäkohta voi olla melkein mitä tahansa. Sen olemme politiikkaa seuraamalla oppineet. Tähän haasteen kohtaan ajattelin vastata ajankohtaisesti. Liv Strömquistin Kielletty hedelmä pureutuu naisten sukuelimiin ja niiden aiheuttamiin kummallisuuksiin länsimaiden historiassa ja nykyajassa.

Kirjoitin aikanaan teoksesta arvion Kaltioon, ja se luettavissa myös tässä blogissa. Naisten osallituminen yhteiskuntaan on ollut vaikea kysymys monille miehille. Strömquist esittelee mm. seitsemän miestä, jotka ovat aivan liikaa pohtineet naisten sukuelimiä. Useat pohdinnat ovat tuottaneet kummallisia tulkintoja, jotka heijastuvat nykyaikaan saakka.

Asenteellisuus ja epäluulot ovat monen yhteiskunnallisen epäkohdan perimmäinen syy. Luottamus kanssaihmisiin puuttuu, ja syytä omaan luottamuspulaan etsitään vastapuolesta. Niin ei pitäisi tehdä.



lauantai 5. tammikuuta 2019

9. Sarjakuvassa luetaan kirjaa tai sarjakuvaa


Äkkiseltään ei tule mieleen yhtään sarjakuvaa, jossa juoni rakentuisi keskeisesti lukemisen ympärille. Useissakin sarjakuvissa haetaan lisätietoja käsillä olevan ongelman ratkaisemiseksi tieto- tai muista kirjoista. Näin kerronnassa päästään eteenpäin.

Tintin Kuningas Ottokarin valtikassa (tai Ottokarin valtikassa) keskeisessä osassa on sankarin lentomatkalla lukema matkaopas Syldavia -- Mustan pelikaanin kuningaskunta. Siitä on, laitoksesta riippuen, otettu kaksi tai kolme sivua myös itse albumiin.

Pitkä tekstikatkelma keskellä sarjakuvaa kertoo Syldanian kuninkaan asemasta oleellisen seikan myöhemmän tarinan kannalta. Mikäli lukiessa hyppää tekstin yli, niin on myöhemmin ymmällään tapahtuvan suhteen.

Iloitse syldaavi!
Tää on sun kuninkaasi:
tuo valtikka sen osoittaapi.


perjantai 4. tammikuuta 2019

8. Sarjakuvan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan


Jos ajattelee sarjakuvaa, joka sijoittuu kahteen tai useampaan maahan, tulee ensimmäisenä mieleen tarina, jossa maasta toiseen siirtymisellä on jokin merkitys. Sellaisia sarjakuva löytyy paljon, viime vuonna lukemistani mieleen ensimmäisenä Otavan NonStop-sarjassa julkaistu Tim ja Tom -kooste. Sen ensimmäisenä tarinana on aikaisemmin suomentamaton Villa Virkistyksen arvoitus.

Tim ja Tom ovat tulleet kuuluisiksi siitä, että he matkustavat ja majoittuvat hotelleihin mielellään. Kun Tim ja Tom majoittuvat Belgian ja Ranskan rajamailla sijaitsevaan Villa Virkistykseen, niin seikkailu saa alkunsa.

Nykyisinä Euroopan Unionin ja vapaan liikkuvuuden aikoina rajojen merkitys on monilta unohtunut. Vielä 1949 kun tarina valmistui, niin tullit ja niistä saatavat tulot olivat valtioille huomattavan tärkeitä. Niinpä Belgian ja Ranskankin rajalla liikennettä ja tavaroiden liikkumista valvottiin tarkasti.

Viinarallit maasta toiseen ovat tuttuja nykypäivästäkin. Villa Virkistyksen arvoitus liittyy viinitullien kiertämiseen. Tim ja Tom tekivät siitä lopun.



torstai 3. tammikuuta 2019

7. Sarjakuva, joka vetoaa erityisesti taiteensa takia


Taide voi sarjakuvan yhteydessä tarkoittaa monia asioita. Sarjakuvahan on itsessään ja omillaankin taidetta, oma taiteenlajinsa. Ilmeisesti haasteen tekijä on kuitenkin tarkoittanut "vetoavalla taiteella" tässä yhteydessä piirroksia.

Sarjakuvia voidaan ja on tehty monin eri piirrostyylein. Valitsin kuitenkin vetoavimmaksi Windsor McCayn Pikku Nemon Höyhensaarilla. Otava julkaisi 1991 kaksi isokokoista kovakantista albumillista McCoyn sunnuntaisarjakuvia. Tarkoitus oli julkaista kolmaskin albumi, mutta kesällä 1991 alkanut lama muutti suunnitelmia.

Pikku Nemoa julkaistiin alkujaan amerikkalaisissa sanomalehdissä. Sivukooltaan suurikokoisissa sunnuntailiitteissä McCoyn värilliset sarjakuvat lienevät olleet hyvin vaikuttavia. Yhtään alkuperäistä julkaisua en ole saanut käsissäni hipelöidä, ja tuskin saankaan. Yli 110 vuotta vanhoja lehtiä ei enää anneta satunnaisille kirjastonkäyttäjille luettaviksi kuin erikoisluvalla. Ja tuskin lukeminen puuvillahanskat käsissä tuntuisi enää samalta,

Pikku Nemo-albumeihin palaa aina mielellään. Otavan isoja albumejakin tulee luettua pöydän äärellä.



keskiviikko 2. tammikuuta 2019

6. Sarjakuvassa käy hyvin


On olemassa koko joukko sarjakuvia, joiden lopussa täytyy käydä hyvin. Hahmojen tekijänoikeuksien omistajat ovat asettaneet tekijöille liudan erilaisia ehtoja, joihin käsikirjoitus on sovitettava.

Ei liene yllätys, että Mikki Hiiri -seikkailussa täytyy olla loppu, jossa paha (yleensä Musta Pekka tai Mustakaapu) saa palkkansa. Aku Ankka on sitten asia erikseen.

Ranskalainen Glenat-kustantamo sai Disneyltä oikeudet teettää uusia sarjakuvia, kunhan vanhoja ehtoja noudatetaan. Esimerkiksi Zombi-sumppi on hyvä osoitus siitä, että kankeisiin sääntöihin voidaan sovittaa kiinnostavia kertomuksia.

Tässä tarinassa pääpahis on Jopi Jalkapuoli (myöhempi Musta Pekka). Lopussa hän kumppaneineen on vankilan muurien sisällä. Viimeisellä sivulla kerrotaan, että "toistettakoon nyt vielä, että Mikin ansiosta loppu on aina hyvä ja kaikki ihan himputin hyvin".


tiistai 1. tammikuuta 2019

5. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema sarjakuva



Kun seuraa työkseen sarjakuvia, niin harvemmin saa suosituksia luettavaksi lähipiiriltä. Yleensä kysymykset kulkevat toiseen suuntaan. Alkukuusta divarissa käydessä kysyin parista albumista tyttäreltä "kumpiko otetaan", niin vastaus oli Pikon ja Fantasion uusi seikkailu 13, Mustien uhrien herra. Käyköön se perheenjäsenen suosituksesta.

Piko hahmona ja Spirou-lehtenä täytti 2018 80 vuotta. Sen tiimoilta olen lukenut Pikon ja Fantasion seikkailuja enemmänkin. Mustien uhrien herra kuuluu Schwarzin ja Yannin aloittamaan sarjaan, jossa käydään hahmojen historiaa läpi uudelleen. Tässä albumissa ollaan vuodessa 1947 ja Belgian Kongossa.

Belgian siirtomaahistoriassa on käsiteltävää suuntaan jos toiseenkin. Yksi seikkailun avainhahmoja on Brysselissä syntynyt leopardinaisten jälkeläinen, Aniota. Nimi on lainattu Tintti Kongossa -albumista, jossa se viittasi valkoisen siirtomaaherruuden vastarintaliikeeseen. Vaikka Hergé on kertonut poimineensa nimen jostakin kirjoituksesta, niin sellaisen olemassaolosta ei olla lainkaan varmoja. Onneksi Hergén maininta on riittänyt nykyisille kongolaisille pieneksi itsetunnon rakennuspuuksi.

Kertomuksessa on paljon aineksia, on saksalaisia, ydinpommin uhka, viidakon perinteitä, gorilloja ja niin edelleen. Tarinat etenevät rinnakkain ja yhtyvät lopussa. Tuona vuonna laajat ongelmat eivät ratkea, mutta ehkä tuleviin ratkaisuihin tuli kylvetyksi joitakin siemeniä.



LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset