sunnuntai 20. tammikuuta 2019

21. Sarjakuvassa on lohikäärme


Peyo loi strumffit alkujaan Johanneksen ja Pirkaleen seikkailujen sivuhahmoiksi. Pienet siniset oliot saivat suuren suosion ja irrottautuivat pian omaksi sarjakuvakseen. Strumffien maassa seikkaillaan vielä yhdessä.

Johanneksen ja Pirkaleen kuningas on onneton. Mikään ei tunnu häntä kiinnostavan, ja koko linna kärsii isäntänsä alakulosta. Kuningasta viihdyttämään tulevilla kiertävillä temppuilijoilla on aarteenaan strumffi. Hän kertoo kotikylänsä olevan vaarassa strumffia strumffaavan strumffin vuoksi.

Pirkaleen lukuisista arvailuista huolimatta vaaranaiheuttaja pysyy salaisuutena siihen saakka kunnes sankarimme pääsevät perille strumffien kylään. Kyseessä oli lohikäärme.

Jo lupaus kunnon seikkailusta sai kuninkaan alakulon tiehensä. Tarinasta kirjoitin viime kesänä.



LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset