sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Pursiaisen perustulo



Hei, perustetaan sellainen perustulo, että tulostetaan kaikille ihmisille tosi paljon rahaa. Tietenkin näin voidaan tehdä, mutta hyvien asioiden määrä maailmassa ei lisäänny ollenkaan, sillä että me jaetaan rahaa. Se totta kai voi vaikuttaa siihen miten hyvät asiat jakautuvat maailmassa, mutta se ei tässä mielessä eroa mitenkään... Se on vain tosi huono tapa verottaa ja tehdä tulonsiirtoja. 

Heikki Pursiainen on kirjoittanut pamfletin Olette kaikki väärässä (Tammi 2019). Teoksessa Pursiainen käy läpi viime aikoina käytettyjä julkisia puheenvuoroja ja kertoo miten argumentointi yhteiskunnallisissa asioissa niissä ontuu.

Pursiainen oli kertomassa kirjastaan Kalle Haatasen ohjelmassa loppumassa olevalla viikolla. Jo radiohaastattelun perusteella käy ilmi, että Pursiainen peilaa toisten perusteltuja näkemyksiä maailmasta omaan maailmankuvaansa.

Haastattelussa Pursiainen ensimmäiseksi tyrmää Antti Nylenin ajatuksen taiteilijapalkasta. Hän suositteli Nylenille oikeisiin töihin menemistä. Valtiolla ei voi olla velvollisuutta tukea taiteilijoita. Pursiainen vertaa taiteilijoita poliiseihin ja sairaanhoitajiin. Jälkimmäisille maksetaan palkkaa työstä yhteiskunnan turvallisuuden ja hoivan vuoksi, ei siksi, että joku haluaa olla poliisi tai sairaanhoitaja.

Pursiainen on lukenyt Nyleninsä huonosti. Poliisina ja sairaanhoitajana toimimista on usein sanottu kutsumusammateiksi, molemmille on yhteiskunnassa asetettu vaatimuksia, jotka ulottuvat työajan ulkopuolelle. Taiteilijana oleminen on myös kutsumusammatti, ilman taidetta ja kulttuuria yhteiskuntaa ei olisi olemassa.

Ylle kirjattu sitaatti on Pursiaisen radiossa kertoma kiteytys perustulon vastustamiselle. Yksinkertaistetusti perustulo olisi nykyisestä poikkeavaa tulonjakoa, verotusta, ja siksi sitä on vastustettava. Perustulon kaltaisia asioita Pursiaisen mielestä ei voi luoda nykyisin olemassa olevilla rahoilla, vaan niitä varten olisi luotava uutta rahaa. Näin Pursiaisen ajattelussa perustulo jää ikuisesti toteutumattomaksi, koska uuden rahan painaminen vähentää arvoa olemassa olevilta "hyviltä asioilta".

Tällaiset pamfletit ovat hämmentämistä ja yhteiskunnallisen eteenpäin menemisen hidastamista. Miksi jonkun Heikki Pursiaisen maailmankuvan pitäisi olla osa keskustelua, kun samoista aiheista on valtavasti oikeata tieteellistä tutkimusta?



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset