sunnuntai 24. kesäkuuta 2007

Jynkkä metsä



Mitä tarkoittaa jynkkä? Voisiko nimi kertoa kivikautisten ihmisten elämästä seudulla, jota muutamia päiviä sitten käsittelin?

Pikaisen googlauksen tuloksena voisi sanoa ei. Jynkän kerrotaan pohjois-savossa olevan adjektiivi, joka tarkoittaa jylhää, kolkkoa tai synkkää. Maaningan Jynkänniemen ja Jynkänlahden lisäksi Jynkkä on yksi Kuopion kaupunginosista. Myös sieltä on löydetty kivikauden asuinpaikka.

Ferd. Ahlmanin ruotsalais-suomalainen sanakirja vuodelta 1865 vahvistaa: dyster (ankea, lohduton, synkkä, toivoton) tai hemsk (aavemainen, kaamea, kamala, kauhea). Esimerkkilauseena mainitaan "Kirkon jynkkä laki".

Tuskin minkään aikakauden ihmiset ehdoin tahdoin hakeutuvat asumaan ankeisiin, synkkiin ja kolkkoihin paikkoihin.

Varhaisnykysuomesta löytyy 'jynkä' sanalle sopivampikin merkitys.

Paksu, tukeva metsä.

Sellainen tuo aivan eri mielikuvia.

Lisäys: Jynkänlahden kivikautisen asuinpaikan tienoilla hakattiin jälleen heinäkuussa 2007. Puut pötköttävät muinaisrannalla kuin uittoa odottaen. Nuo puut hakee kuitenkin auto, rannan siirryttyä kauemmaksi nelisen tuhatta vuotta sitten Vuoksenkosken syntyessä. Kaadettujen puiden joukossa oli vain yksi, jonka saattaisi kuvitella olevan jynkästä metsästä. Se ei valitettavasti näy kuvassa. Puukaupan sääntöjen mukaisesti myyjä saa tuosta ylijäreästä puusta vain kuitupuun hinnan.