Tutustuin mikkeliläiseen Suur-Savon museoon muutamia päiviä sitten. Museopedagogisesti museo oli edelleen syntyaikojensa asussa, 1900-luvun alkupuolelta. Vanhalla, jo lähes kokonaan väistyneellä museopedagogiikalla oli omat hyvät puolensa: se nostaa esineet keskiöön. Nykyisin valtaa saanut museopedagogiikkahan pyrkii pikemminkin kertomaan eri historiallisista ilmiöistä esineiden kautta. Tuolloin itse esine jää väistämättä taka-alalle, ja voisi olla vaikka nykyaikana tehty kopio.
Suur-Savon museon esineistä parhaiten mieleeni jäi kolmannen kerroksen kattohirsien päällä ollut kasakkakeihäs. Yleensäkin löydän museoista ja arkistoista kiinnostavimmat kohteet ja asiakirjat 'sekalaista' osastoilta. Näyttelyluettelo kertoi esineen nimen ja itse esine loput. Keihään kärki oli rautainen kolmion muotoinen ja oli kiinnitetty molemmin puolin pitkään mustaksi maalattuun puiseen varteen. Varren puolivälissä oli nahkaremeli ja päässä nahkainen kädensija. Päässä oli myös kärkeä pienempi piikki. Kokonaisuudessaan kasakkakeihäs toi mieleen ritarien peitset.
Mutta mitä ihmettä kasakkakeihäs tekee mikkeliläisessä museossa? Tässä on väistyvän museopedagogiikan heikko kohta, se vaatii asiantuntevat museovirkailijat ja oppaat. Mikkeli oli varuskuntakaupunki ennen Päämajaakin. Vuosina 1859-1882 Mikkelissä oli noin sadan kasakan koulutusyksikkö, jonne nuoria miehiä tuli ratsusotaoppiin Donin varrelta. Eli olennaisesti Mikkeliin kasakkakeihäskin liittyi.
Esinettä katsellessa saatoin olla varma, että juuri tuon esineen avulla useampikin nuori on harjoitellut taistelun taitoja ja saloja.
Suur-Savon museo