Eilen vaimon ja anopin kanssa käytiin katsomassa Hoffmannin kertomuksia. Oopperan valinta jo tuo hymyn suupieleen, sillä edellinen Oulussa esitetty ooppera oli Don Giovanni. Hoffmannin kertomuksien ensimmäisessä näytöksessä Hoffmann jää Don Giovannin väliajalla kellaribaariin ryyppäämään....
Hoffmannilla on sydänsuruja. Eihän ryyppäämisessä ja naimisessa sinänsä ole mitään vikaa, mutta ei niitä(kään) voi vääristä motiiveista tehdä.
Oikein hyvin jännitteensä säilytti teos, tempasi mukaansa, enkä tekstitystäkään tarvinnut kuin satunnaisesti.
Oopperasta pois tullessa Tuiran silloilla käveli vastaan Olli mieslössin kanssa. Tervehdimme. Olli käveli peräjoukoissa, enkä nähnyt häntä ennakolta. Lössin nähdessä kiihdytin (vai olivatko ne edes yhtä porukkaa, voi tätä mielen laukkaa) ja jätin tyttären äitinsä kanssa keskustelemaan selkäni taakse. Nyt Olli varmaan kuvittelee, että häpeän vaimoani ja anoppiani?
Ehkä ei kuitenkaan.
De gustibus non est disputandum.