Lucky Luke -albumissa Palkkionmetsästäjä hevosten kasvattaja mr. Bronco Fortworth tilaa tuhat kappaletta kuulutuksia lauantain ja sunnuntain välisenä yönä paikallisen sanomalehden Cheyenne Pass Dailyn kirjapainolta. Forthworthin silmäterä, ori Lord Washmouth III oli kadonnut ja isäntä epäili Tea Spoon nimisen palkollisensa varastaneen sen. Tea Spoon olisi saatava pikaisesti kiinni ja hirtettävä varoittavana esimerkkinä toisille hevosvarkaille. Lehden ja painon ainoa työntekijä vastustelee tilauksen myöhäistä ajankohtaa: se tulisi myöhästyttämään lehden ilmestymistä. Mutta tilauksen koon kuultuaan hän myöntyy lykkäämään lehtensä ilmestymistä vuorokauden verran.
Tästä Goscinny saa aiheen kirjoittaa alaviitteen: "tuo vaatimattomasti alkanut lehti elää vielä tänäkin päivänä. Nykyään sen levikki on 1250000, mutta koskaan se ei ole saanut kiinni myöhästymistään. Sunnuntain numero ilmestyy maanantaina."
Monien tunnettujen sarjakuvien käsikirjoittaja René Goscinny (1926-1977) teki työtään pitkälle piirtäjien toiveita kunnioittaen. Lucky Luken piirtäjä Morris (Maurice de Bévère, 1923-2001) halusi tehdä lännen parodiaa ilman Asterixin kaltaisia antiikkiin sijoitettuja nykyajan tapahtumia eli anakronismeja. Suurin osa Goscinnyn käsikirjoittamista Lucky Lukeista perustuu tositapahtumiin ja lukijan on helppo sarjakuvista erottaa mikä on oikeasti tapahtunutta ja mikä ei. Toden tuntua lisäävät albumeiden loppuun sijoitetut tietoiskut päähenkilöiden oikeista elämänvaiheista. Lisäksi kertoman mukaan Morris vihasi sanaleikkejä, kun taas Tabary (Ahmed Ahneen piirtäjä) oli niihin suuresti ihastunut.
Cheyenne Pass Dailyn tapauksessa näyttäisi siltä, että Goscinny on kuitenkin onnistunut puhumaan Morrisin ympäri. Koko tarinahan perustuu keksittyyn Elliot Belt palkkionmetsästäjään, johon on tosin yhdistetty piirteitä monesta eri henkilöstä. Mukana on myös sanaleikki: mr. Fortworth on saanut nimensä teksasilaisen Fort Worthin kaupungin mukaan.
Fort Worth on kuin koko lännen historia pienoiskoossa. Vuonna 1849 perustetun linnakkeen ympärille kasvaneessa kaupungissa taisteltiin intiaaneja vastaan, kasvatettiin karjaa, rakennettiin rautatietä ja porattiin öljyä. Aikoinaan se oli viimeinen pysäkki matkalla kohti armotonta länttä ja edelleen se tunnetaan karjapaimenistaan ja rodeostaan.
Cheyenne Pass Daily sanomalehteä ei ole ilmestynyt koskaan. Cheyenne on saanut nimensä Cheyennen solan (engl. pass - sola) mukaan, ja tuossa Wyomingin kaakkoiskulmassa sijaitsevassa kaupungissa on ilmestynyt muun muassa Cheyenne Daily Leader ja Cheyenne Daily Sun -nimisiä lehtiä.
The Cheyenne Leader alkoi ilmestyä 19.9.1867 julkaisijanaan Nathan Addison Baker sienimäisesti samana vuonna syntyneessä ja neljän tuhannen asukkaan kaupungiksi kasvaneessa Cheyennessä. Kasvu sai vauhtia myös samana vuonna valmistuneesta Union Pacific Railroadin rakentamasta rautatiestä (ks. Kiskot yli preerian). Kaupunki voisi olla vaikka Lucky Luken Daisy Town. Lehti raportoi muun muassa intiaanien joukkomurhista ja rikollisuuden vastustajista, jotka ottivat lain omiin käsiinsä. Cheyennessä oli siis mr. Fortworthin kaltaisia henkilöitä oikeastikin. Nykyinen Cheyennessä ilmestyvä osavaltion toiseksi suurin lehti The Wyoming Tribune-Eagle pitää tätä lehteä alkujuurenaan.
Muita varhaisia lehtiä, joita The Wyoming Tribune-Eagle pitää edeltäjinään on Cheyenne Daily Sun, jonka perusti vuonna 1876 kenraali Edward Archibald Slack. Hän osti Leaderin 1890-luvun puolivälissä ja yhdisti sen lehteensä. Vuotta ennen lehtien yhdistämistä 1894 J. M. Carey perusti The Wyoming Tribunen, joka osti The Cheyenne Daily Leaderin ja yhdisti sen omaan lehteensä vuonna 1904. Yhdistymisen kunniaksi lehti nimettiin The Wyoming State Tribuneksi.
The Wyoming Eagle oli alkujaan demokraattisen puolueen äänenkannattaja. Rajaseuduilla ei puolueelle kuitenkaan löytynyt kannatusta eikä lehdellekään lukijoita. Republikaanien oppositio osti lehden vuonna 1927 ja viimein lehdet vuonna 1994 yhdistyivät The Wyoming Tribune-Eagleksi. Vuonna 2005 lehti kertoi verkkosivuillaan levikkinsä olevan 16500 arkisin ja 18500 sunnuntaisin. Eli tuollaista Länsi-Suomen luokkaa, vaikka Cheyennen asukasluku onkin noin 17000 suurempi kuin Rauman (Cheyenne, WY 55300, Rauma 36900).
Cheyenne Daily Leader kertoi 28. maaliskuuta 1902 kuinka wyomingilaiset leikkasivat itselleen pätkiä muistoksi sheriffin tappaneen Charles Woodardin lynkkausköydestä. Tämähän tapa on tuttu monista Lucky Luke albumeista. Pari vuosikymmentä aiemmin sama lehti julkaisi kirjoituksen, jossa voimakkain sanankääntein korostettiin, että Henry Mosierin kaltaiselle "kylmäveriselle murhaajalle" viisisatapäisen joukon tekemä lynkkaus oli "äärimmäinen, mutta liian lievä rangaistus":
"Idän filantroopit voivat kauhistella tällaista kirjoitettujen lakien loukkaamista, mutta heidän tulisi muistaa, että on olemassa kirjoittamatonkin laki, joka monessa tapauksessa on oikeudenmukaisempi kuin kirjoitettu. Idässä iljettävät ja julmat murhaajat säästetään hirsipuulta lakipykäliin vedoten, seuraa oikeudenkäynti toisensa perään, kunnes useimmiten tekijä vapautetaan joidenkin typerien teknisten seikkojen vuoksi. … Lännen ihmiset eivät siedä tällaista typeryyttä millään muotoa. Lännen ihmiset ovat sekä sympaattisia että käytännöllisiä mieleltään."
Turhaan mr. Fortworth syytti Tea Spoonia varkaudesta, sillä oikea syyllinen oli mrs. Thelma Fortworth. Tämän paljastuttua mr. Fortworth myöntää "menettäneensä inhimillisen suhteellisuudentajunsa". Omaa rouvaansa hän ei hirttoköyden jatkeeksi varoittavaksi esimerkiksi vaatinut. Onneksi Lucky Luke oli paikalla ja Tea Spoon sai todistettua syyttömyytensä.
Lännen lehdet loivat legendoja, joista Goscinny ja Morris ovat ammentaneet paljon: Calamity Jane, Billy the Kid, tuomari Bean, Daltonin veljekset (ja veljesten serkukset, jotka muotoutuivat vakiopahiksiksi) jne, jne. Morris ehti omaperäisellä piirrostyylillään tehdä kaikkiaan 88 albumia (joista 72 Lucky Luken ja 16 Rantanplanin seikkailuja).
Palatkaamme vielä lopuksi alkuun: Cheyenne Pass Daily -vitsin kohde on Lontoossa ilmestyvä The Times. Senkään levikki ei 1,25 miljoonaa ole, vain reilut puolet siitä. Vuonna 1972, jolloin Palkkionmetsästäjä ilmestyi, sen sunnuntainumero ilmestyi vielä maanantaisin. Kuten Edward Taylorin kuunnelman viraston erikoisosaston ahkera virkamies Hamilton Jones saattaisi sanoa: järjestely oli järkevä. Kukapa virka-ajan ulkopuolella joutaisi lehtiä lukemaan.