Viisi vuotta sitten, kun viihdyin hyvin Oulun maakunta-arkistossa löysin kirjallisen kulttuurin arvostamista melkein sata vuotta sitten kuvaavan asiakirjan ja kirjoitin siitä jutun:
Sakot - kirjaston ainoa määräraha
Vuonna 1908 Rovaniemen pitäjä valitsi lainakirjastonsa hoitajaksi levyseppä Joel Salosaaren 70 markan (vuoden 2000 rahassa 1334 mk, 224 euroa) vuotuista palkkiota vastaan. Salosaaren virkatoimi alkoi vuoden 1909 alusta.
Salosaari hoiti ja ylläpiti kirjastoa ilman moitteita aina kevääseen 1911 saakka, jolloin hän lähetti kunnalle laskun saatavistaan, vuosien 1909-1910 palkoista, yhteensä 140 markkaa. Kunta ei laittanutkaan laskua maksuun vaan se vietiin kuntakokouksen käsiteltäväksi. Valtuusto päätti, että Salosaaren "kunnan lainakirjaston hoidosta antamaa laskua" ei hyväksytä.
Yli kaksi vuotta tehtäväänsä hoitanut Salosaari ei halunnut todeta tehneensä Rovaniemen pitäjälle ilmaista työtä. Hän valitti kuntakokouksen päätöksestä läänin kuvernöörille, joka otti asian käsiteltäväkseen. Vastineessaan Rovaniemen pitäjä totesi, että Salosaarelle "maksetaan hänen palkkionsa, mikäli siihen ei riitä hänen luonansa olevat kirjaston kassan sakkorahat". Vastaselityksessä Salosaari kertoi, että "sanotut sakkorahat olivat käyttettävät kirjaston ylläpitämiseen".
Kun kunnalle selvisi, että Salosaari olikin käyttänyt kertyneet sakkorahat lainakirjaston yleisiin kustannuksiin ja uusien kirjojen hankintaan (ja ilman kuntakokouksen erityistä lupaa), niin se anoi vapautusta Salosaaren palkkion maksamisesta.
Oulun läänin kuvernööri katsoi kirjastonhoitajan olleen palkkansa arvoinen ja määräsi Rovaniemen pitäjän maksamaan Salosaarelle palkan viivästyskorkoineen ja vielä lisäksi 30 markkaa perimisestä aiheutuneita kuluja.
Kirjastolehti 2/02
Viihtyisin edelleenkin hyvin Oulun maakunta-arkistossa, mutta henkilörekisterilain ja sen takaaman yksilön suojan myötä sataa vuotta, nykyisin 1907 jälkeen tapahtuneiden asioiden tutkiminen tuottaa moraalisen dilemman. Pyytäessään asiakirjoja nähtäväkseen tulee sitoutuneeksi seuraavaan: "joka henkilötietojen käsittelyyn liittyviä toimenpiteitä suorittaessaan on saanut tietää jotakin toisen henkilön ominaisuuksista, henkilökohtaisista oloista tai taloudellisesta asemasta, ei saa tämän lain vastaisesti sivulliselle ilmaista näin saamiaan tietoja."
Helpottavaa asiassa on, että henkilösuoja ei koske kuolleita. Ja säädetäänhän myös: "Historiallista tai tieteellistä tutkimusta varten saa henkilötietoja käsitellä muilla kuin 8 §:n 1 momentissa säädetyillä perusteilla [rekisteröidyn yksiselitteisesti antamalla suostumuksella], jos: 1) tutkimusta ei voi suorittaa ilman henkilön yksilöintiä koskevia tietoja ja jos rekisteröityjen suostumusta ei tietojen suuren määrän, tietojen iän tai muun sellaisen syyn vuoksi ole mahdollista hankkia."
Mutta maakunta-arkistojen oman uudemman laintulkinnan ja sitoumusvaatimusten mukaan esimerkiksi tekemäni Sata oululaista numerolaattaa jäisi tänä päivänä julkaisematta. Auton rekisterinumero kun on henkilötieto.
Mutta jos haluan saada tietää jonkun nykyisin elävän ja vaikuttavan henkilön osoitteen, yhteystiedot tai kuka milläkin auton rekisterinumerolla kulkee, niin ne saa rahalla suoraan hevosensuusta tai konepellin alta.