perjantai 23. marraskuuta 2007

Innovaatioyliopisto


”Miksi yliopiston pitää kerätä ja kerjätä rahaa” kysyi Ilmari Turja Uuden Kuvalehden pääkirjoituksessa kesäkuussa 1955. ”Miksi ei Oulun yliopiston kannatusyhdistyksen säätiö perusta olutpanimoa”. 1950-luvun puolivälissä Oulun yliopiston perustaminen oli kuumimmillaan. Varoja uuden yliopiston perustamiseksi kerättiin voimallisesti ja ilmeisesti päätoimittaja Turjakin oli saanut useampiakin pyyntöjä lahjoittaa rahaa omasta ja lehtensä puolesta.

Turja piti Oulun yliopiston perustamista kannatettavana ajatuksena: ”yliopisto on niin hyvä ajatus, että se on ajettava pystyyn”. Mutta yksityisten rahojen keräämistä ja valtion varojen käyttämistä tarkoitukseen hän piti vääränä. ”Kulttuurin on ansaittava rahansa itse, yrittäjätoiminnan kautta”. Tanskaan ja Saksaan viitaten Turja ehdottaa, että uusi yliopisto hankkisi toimintamenonsa myymällä olutta, ”kaikki juovat sitä, sitä särpää jätkä ja sitä särpää ylioppilas”. Oulun kulttuurioluelle Turja lupaa lehtensä tuen, ”joka numerossa vapaa ilmoitustila yhden vuoden – tällä puheella”.

Oulun kulttuurioluen myyntivaltiksi Turja ehdotti vahvuutta, ”yhden ylimääräisen kulttuuriprosentin”, joka varmistaisi menekin.

Mutta eipä Turjan visio Oulun olutyliopistosta toteutunut. Ihan valtion rahoilla laitosta on pyöritetty, ja jos joskus opetusministeriö on huomauttanut tutkintotavoitteiden jälkeenjääneisyydestä, niin teknillisiltä puolilta on muistutettu osastojen mahdollisuudesta muuttaa itsensä VTT:n kaltaisiksi tutkimuslaitoksiksi. Että jäisi opiskelijat kokonaan pois riippakivenä olemasta.

1960-luvun alussa Turjakin veti tukensa Oulun yliopistolta pois. Syynä oli 28-vuotias matematiikan apulaisprofessori, joka sai pari vuotta virkavapautta Kanadaan siirtymisen vuoksi. Turja ärjistyi aiheesta, koska apulaisprofessorilla oli armeija käymättä: kun hän 30-vuotiaana Kanadasta palasi, niin aseväkeen ei tarvinnut enää mennä. Että jos pakoillaan asevelvollisuutta, niin ei ainakaan valtion laitoksen myötävaikutuksella, aprikoi Turja.

***

Ei Ilmari Turja ihan pimeä ihminen ollut: olutehdotusvuonna 1955 hän otti lehteensä seikkailemaan Hergén Tintin, se kun oli tanskalaisessa Politiken -lehdessä vuodesta 1948 lähtien menestynyt. Turjan Uudessa kuvalehdessä Tintti seikkaili aluksi saksalaisella nimellään Tim.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti