Nykyaikaisista loppusointuisista kansanlauluista

B. F. Godenhjelm kiinnittää huomion teoksessaan Oppikirja Suomalaisen kirjallisuuden historiassa (1884) Lönnrotin esiinnostamaan "kansan keskuudessa elävään runouteen, joka on yksityisten runoniekkain tekemä ja joka siis on ikäänkuin kansan- ja taiderunouden rajalla".

Aikaisemmin esittelin jo Vihta-Paavon (Paavo Korhonen, 1775-1840), tänään on vuorossa Pietari Makkonen (1785-1858).


Vielä virttä viinan töistä,
Koottu kohmelo-väestä.

Vielä virkan, viina, sulle,
Puhelen, putelli-juoma;
Kuin out tullut kuulusaksi,
Aivan arvohon yletty,
Kansan kaikken ystäväksi,
Mieli-vieraksi monelle. –
Varsin vaivasta vähästä,
Alimmasta ansiosta
Out sie rohtu ruumihille,
Vatsa-tauvista vapahat,
Autat ähkyssä välistä,
Väsynnyttä virvottelet,
Vielä lämmität vilussa
Annat helpon heltehässä,
Vanhan vaivoja vähennet
Tuottelet iloiset tunnit. –

Vaan jos ma sanoa saisin,
Sekä jaksasin jutella
Viinan suuria vikoja,
Töitä aivan törkehiitä,
Vaikk’ out kaunis kasvoiltasi,
Aivan loistava lasissa,
Vaan on myrkky mielessäsi
Niin kuin kärmehen kavalan.
Annat suuta surmalista,
Juuri Juuttahan tavalla.
Vaikka, kautta kaulan varren,
Alas vatsahan valuupi,
Kohta päähän korkeneepi,
Asti aivoihin ajaksen,
Viepi mielen miehen päästä
Ylös syöpi ymmärryksen,
Tunnon tuhmaksi tekeepi,
Turmelee toen puhujat,
Viepi köyhän kunniankin
Alentaapi arvon kaiken.
Viepi riistan rikkahalta,
Tavaran talonpojalta.
Otat puoit porvarilta,
Lastinensa kauppalaivat.
Vielä rohkenet ruveta
Mennä korkeihin kotihin,
Isommille istumille,
Miesten parvihen parasten.
Jotka ennen verassa välkky,
Saatat sarkavaattehisen.
Vielä tuottelet toria,
Kapineita kansan kesken. –

Tuot’ oun aatellut ikäni,
Puolen polveni puhunnut,
Kuka keksi keittoneuvon;
Kenpä ensinkin älysi
Panna pannua tulelle,
Lieri-päätä liiokselle,
Josta laski laarin viinan,
Tämän juomisen jorotti,
Johon suostu suuret herrat,
Kesty keppi-kerjäläiset. –

Voi sinua, viina parka,
Minkäs tiiät tehnehesi!
Teit nyt taimosen tarinan,
Kumman aivan kuulusamman;
Kuin saatit oman emosi,
Oman valta-vanhempasi,
Istumahan ikänsä kaiken
Varsin vanki-huonehessa,
Hiirten surmana surussa,
Pyyräsilmän pyyryksenä,
Poikasi pahoista töistä,
Oman lapsen laitoksista. –

Voi sinua, pannu parkka,
Minkä vatsastas valutit,
Itselles ikuisen vaivan!
Olit kyllä oiva muori,
Hyvin taitava talossa,
Et ollut suuna, etkä päänä,
Etkä petona perässä, –
Vaikk’ out vangittu kovasti,
Aivan ahtaassa tilassa,
Poskillais pahuuen merkki,
Tehty Ruunun tempelillä,
Viina vielä valloillansa,
Poikasi pahoilla töillä
Tapoiansa toimittaapi,
Ompi syynä surman töissä,
Aivan varkahan apuna,
Väärin toistajan toveri.
Ei ole sitä siova,
Eikä ainoista asiita,
Kuhun ei kätensä käynee,
Eikä sormensa sopinee,
Joka ryyppääpi rysyltä,
Alemmalta otteloopi. – –

Vaan sinä vakainen kansa,
Suku suuri Suomalainen,
Elä viivy viinan luona,
Huoli hullun kumpaliksi, –
Pitä hullu huonehessa,
Ankurissa aika vanki,
Niin on kallo kaunihimpi,
Taito tallella pysyypi.