torstai 8. marraskuuta 2007

Suomen toivo


Tammikuun 25. päivä tätä vuotta Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen vaati silloiselta sisäministeri Kari Rajamäeltä julkista anteeksipyyntöä. Rajamäki kun oli Kalevan haastattelussa iljennyt esittää, että Suomen suurimmat turvallisuusuhkat ovat kovenevat oikeistolaiset arvot.

Rajamäki ei pyytänyt anteeksi. "- Koventuneet arvot uhkaavat ensisijaisesti Suomen sisäistä turvallisuutta. Irtisanomisten ahdistus sekä ihmisten turvattomuus arjessa ja työelämässä ovat suurimpia turvallisuusriskejämme. Tästä ei ole sisäministerin tarve ottaa yhtään sanaa pois, Rajamäki sanoi."

Eilispäivä osoittaa, ettei anteeksipyyntöön ollut aihetta. Mutta ei Rajamäkikään uskaltanut sentään kouluista puhua.

Nykyinen sisäministeri Anne Holmlund lausui, että koulujen turvallisuustilannetta tullaan pohtimaan tämän tapauksen johdosta hyvinkin vakavasti. Turvatoimia kiristäen?

Ehkä kuitenkin Suomi tarvitsisi nyt toisenlaisia toimia. Inhimillisyys ei todellakaan ole yliarvostettua.

***

Tulevan julkisuuden ennakoijana Lehti on (taas) vertaansa vailla.

***

Päivän mittaan oli mielenkiintoista seurata, miten uutisoinnin hakiessa suuntaansa 18-vuotias abiturientti muuttui lukiolaismiehestä mieheksi ja viimein lukiolaispojaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti