Museoitavista ja suojeltavista tehdasrakennuksista käytiin äärimmäisen harvoin 1900-luvun puolella laajoja kansankerroksia kuohuttavia keskusteluja. Niiden säilyminen, purkaminen tai tyhjilleen jättäminen oli pääasiassa yritysten johdon harkintavallassa. Joitakin taidehistorioitsijoita harmittamaan jääneitä purkuja oli, esimerkiksi Varkauden sahan, mutta ei suuria joukkoja liikuttaneita.
Tällä vuosikymmenellä on ollut toisin. Tampereen keskustan teollisuusrakennuksia olisi kansa suonut enemmän pystyyn jäävän ja Havin saippuatehtaan suojeluhankkeet epäonnistuivat. Oulussa edelleen toimiva Finnsementti Oy:n sementtiasema Toppilansaaressa purettaneen muutaman vuoden kuluttua, asukasyhdistyksen vastustuksesta huolimatta.
Tehdasalueilla, joihin ei kohdistunut dynaamista kiinteistöjen kehittämistä tai joilla oli oletettuja huomattavia ympäristövaurioita, rakennukset saivat toiminnan lopettamisen jälkeen jäädä tyhjillään seisomaan. Ne loivat ympärilleen oman oudon tunnelman, jota ehkä parhaiten kuvasi Kauko Röyhkän laulun lanseeraama mainostaulujentakaisuus. Jos joku 'hölmö' sinne eksyikin, hänen täytyi purkaa tilan luoma ahdistuneisuus kivittämällä ikkunat sisään.
Mutta nyt olemme siirtyneet tehdasromantiikan aikaan.
Helmikuun alusta alkaen Tampereella Vapriikissa on esillä Václav Jirásekin valokuvia Industria -näyttelynä. Kuvia ajasta, jolloin emme osanneet arvostaa tehtaitamme ja millaisiksi piittaamattomuutemme ovat ne nyt muuttaneet. Kaipuuta eilisen turvallisuuteen. Kuvia eilisen edistyksen jäänteistä.
Suosittelen, ainakin netistä löytyneiden näytekuvien perusteella. Vapriikki alueenakin johdattaa samaan.
Kuvan nappasin Vapriikin rakentamisen aikoina. Rakennustelineet eivät ole heijastuma ovien laseista, vaan ne todella olivat sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti