torstai 13. maaliskuuta 2008

Kirjankustannus ja kirjakauppa


Eilen postissa poiketessa huomasin uusia postimerkkejä ilmestyneen. Yksi uusista kiinnitti erityisesti huomiota, eli "kirjankustannus 150 vuotta". Noita merkkejä tällä kertaa valitsinkin.

Kotiin päästyä piti tarkastaa, mitä uusi merkki oikeastaan juhlistaa. Onhan Suomessa edelleenkin toimivia, 150 vuotta aiemmin toimintansa aloittaneita kirjankustantamoja. Esimerkiksi Suomen Kirjallisuuden Seura.

Postimerkki paljastuikin Suomen Kustannusyhdistyksen 150-vuotisen toiminnan juhlistamiseksi julkistetuksi. Vuonna 1858 perustettu SKY onkin vanhin suomalainen elinkeinoelämän etujärjestö. Kirja-alalta löytyy myös Suomen vanhin ammattiliitto (Viestintäalan ammattiliitto, perustettu 1894) ja vanhin valtakunnallinen työehtosopimus (1900).

Yhdistys perustettiin aikoinaan toisenlaisessa tarkoituksessa. Vanha kirjapainoprofessio alkoi jakaantua kolmeen eri osaan, kirjan painamiseen, kustantamiseen ja kauppaan. Pitkään nämä kaikki kolme kuuluivat samoihin käsiin.

Yhdistyksen perustaneiden kustantajien ongelmana oli erityisesti kirjakauppa. Tuttu pienkustantajien ongelma tänäänkin. SKY perustettiin rakentamaan maan kattavaa kirjakauppaverkkoa. Suurimpiin kaupunkeihin sellainen saatiinkin.

Eilen sähköpostiin tuli myös ilmoitus, että Jyrki Hakapää väittelee huhtikuun alussa suomalaisista kirjakaupoista (Kirjan tie lukijalle : Kirjakauppojen vakiintuminen Suomessa 1740–1860).

Väitöstiedotteen mukaan myös tuolloiset johtavat kirjakaupat olivat mukana perustamassa SKY:tä. 19 perustajajäsenestä olikin vain kuusi varsinaisia kustantajia.

Hakapään mukaan yhdistyksen perustamisen myötä kirjantuotanto ja -myynti keskittyivät vahvasti Helsingin ja Turun suuryrittäjien käsiin. Toisaalta, kauppa ammattimaistui ja suurimpien kaupunkien kirjakaupat onnistuivat kokoamaan monipuolisen kirjatarjonnan, saavuttivat suhteellisen suuren asiakaskunnan ja ylläpitivät pysyvää kirjanmyyntitoimintaa.

Suurin osa Suomessa 1858 toimineista kirjakaupoista oli perustettu Euroopan hullun vuoden 1848 innoittamina ja ennen Krimin sodan tuomaa kauppasaartoa 1853. Ennen sitä käytännössä kirjakauppatoimintaa oli vain Helsingissä ja Turussa. Tuon syntyneen kirjakauppaverkoston säilyminen ja pysyvyys oli SKY:n ensimmäisten vuosikymmenien suurin saavutus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti