sunnuntai 6. huhtikuuta 2008
Lain muuttaminen ei ole ratkaisu
Perjantaina Åbo Akademissa tarkastettiin Ralf Kaurasen väitöskirja Seriedebatt i 1950-talets Finland : en studie i barndom, media och reglering. Työ kuuluu sosiologian alaan ja lienee – jos olen oikein laskenut – neljäs suomalainen väitöskirja sarjakuvista.
Väitös on ajankohtaisempi kuin otsakkeesta ymmärtäisi. Vuonna 1952 alkanut ja 1960-luvun alussa hiipunut sarjakuvakeskustelu oli argumentaatioltaan samantyyppinen kuin myöhemmät video-, videopeli- ja vaikkapa parhaillaan käytävä internetin (lapsiporno)suodatuskeskustelu.
Ensimmäiset varsinaiset sarjakuvalehdet alkoivat ilmestyä 1949 Sarjakuvalehden johdolla (ilmestyi 1963 saakka). Lehtien määrä pysyi pienenä ja vaihtelevana, kunnes 1953 nousi kymmeneen. Sisällöllisen sopivuuskeskustelun virittivät Gordon Jim (1953), Kilroy (1953-1954), Kädet ylös (1953-1955), Seikkailusarjat (1952-1956) ja Tex (1953-1965).
Kuten lehtien nimet kertovat, huoli oli villiin länteen liitetystä väkivallasta ja mustavalkoisesta, epärealistisesta maailmankuvasta. Huolissaan olevat eivät kuitenkaan pystyneet ilmaisemaan, mikä näissä teemoissa olisi niin ongelmallista. He eivät uskottavasti pystyneet ilmaisemaan, mitä ongelmia sarjakuvien lukeminen tuottaisi.
Tieteellinen ja akateeminen tutkimus pääsi ratkaisemaan asian. Mitään todisteita sarjakuvien aiheuttamista sosiaalisista tai psykologisista ongelmista ei löydetty. Jotkut olivat lapset olivat toisia herkempiä, mutta syyt ”epänormaaliuteen” olivat heidän kehityksessään ja vanhemmuuden ongelmissa. Myös elinolosuhteilla oli merkityksensä.
Kaurasen mukaan 1950-luvulla käyty keskustelu toisaalta leimasi sarjakuvat ”roskaksi” ja toisaalta saattoi alulle lapsuutta koskevan tutkimuksen.
Kymmenvuotinen keskustelu ei johtanut Suomessa lainmuutoksiin tai alan sisäisiin säännöksiin, kuten esimerkiksi Isossa-Britanniassa tai Yhdysvalloissa. Se ei kuitenkaan ole merkki hallinnon toimettomuudesta.
Kaurasen viitekehyksenä tutkimuksessa on foucaultilainen hallintotapa, hallinnalle otollinen ilmapiiri (governmentality). Suomalainen 1950-luvun sarjakuvakeskustelu saatiin käytyä läpi ilman, että moraalisessa paniikissa olisi säädetty vaikutuksiltaan voimakkaita ja järjettömiä lakeja. Moraalista paniikkia kyettiin käsittelemään asiallisesti ilman, että yhteiskuntaan syntyi huonoa hallintoa tai hallitsemattomia säätelyn muotoja.
Lasten ja median suhteista siis täytyisi keskustella, avoimesti, vaatien perusteluita väitteisiin. Jos uskottavia perusteluita ei löydy, ei ole tarvetta lainmuutoksiin.
Jos internetin sisällöistä ja suodatuksen perusteista olisi voitu 2000-luvun Suomessa asiallisesti ja avoimen hallintovalmistelun merkeissä keskustella, niin luultavasti olisi päädytty samankaltaiseen ratkaisuun kuin 1960-luvun alussa sarjakuvien suhteen.
Toisaalta täytyy muistaa, että sarjakuvat omalta osaltaan pelasti televisio. Tämä uudempi media vei huolestuneiden, säätelyä vaativien huomion ja sarjakuvat saivat jäädä rauhaan.
Kuva: Texin avaus 1/1953 (wikipediasta).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti