Tänään on kulunut 20 vuotta Robert A. Heinleinin (1907-1988) kuolemasta. Aikoinaan nuorena runsaasti hänen teoksiaan ahmin, skifiin innostuneena. Wikipedian mukaan Heinlein oli science fictionin yksi "kolmesta suuresta" Isaac Asimovin (1920-1992) ja Arthur C. Clarken (1917-2008) ohella.
Kolmikosta ensimmäisenä kuollut Heinlein oli ahmintaskifikolmikon heikoin lenkki. Wikipediasta luin hänen suomennettujen teosten nimiä, Galaksin kansalainen, Kapina 2100, Maan hylkäämät, Mies joka myi kuun, Kissa muurin läpi, Kuu on julma, Tuomiopäivän komedia, Yli-ihmisen aika, Rakettilaivan kadetti, Seitsemän miehen sota, Taistelu Venuksessa ja Panoksena tulevaisuus.
Suuri osa nimekkeistä tuntui täysin oudoilta. Tuttu oli vain Seitsemän miehen sota, Taistelu Venuksesta tuo hämärästi kannet mieleen.
Tarkistan Fennicasta, että tuoreita (1980-luvun jälkeisiä) suomennoksia oli vain osa. Kissa muurin läpi, Kuu on julma, Panoksena tulevaisuus, Tuomiopäivän komedia ja Yli-ihmisen aika on varmasti tullut luetuksi aikanaan.
Ei mitään muistikuvaa.
Seitsemän miehen sodan muistan. Teos on suomennettu jo 1954, uusintapainos otettu 1992. Toinen painos on hyllyssäni. Tarina kertoo tulevaisuuden Yhdysvalloista, jonka idän väheksytty vihollinen valloittaa. Vastarintaliike jäi vain seitsemän miehen suuruiseksi.
Seitsikko pääsi kuitenkin taistelussaan pitkälle, viholliset laivattiin takaisin kotimaahansa. Seitsemän miehen taistelu on amerikkalaista arroganssia, vastustajan aliarviointia ja ylimielistä halventamista.
Tällainen juonenkulku kertonee, miksi teos on päätetty kustantaa 1950-luvun alun Suomessa.
Ei tästä häävi muistonkunnioittamiskirjoitus tullut.
Kolmikon tunnetumpien Asimovin ja Clarken teoksista muistan paljon enemmän. Mutta silti useissa muutoissa harventunut ja jalostunut kirjahyllyni ei enää tunnista Asimovia lainkaan. Clarken ainoa on 2001 Avaruusseikkailu.
Ehkä Fahrenheit 451:n kirjaihmisten muistinpalautuskeinojen avulla enempi Heinleinin kirjoista muistaisin.
Heinleinin tuotanto on tosiaan aika kirjavaa - ainakin suomennokset. Hänen tekstinsä tuntuvat heittelehtivän melkoisen laidasta laitaan - toisaalla on Yli-ihmisen ajan kaltaista huippuyksilöpalvontaa, toisaalla äärimmäisen humaani ja rasisminvastainen - tai oikeastaan spesisminvastainen Panoksena tulevaisuus. Aikanaan mainiona pitämäni Kuu on julma on jostain tältä väliltä monine realistisine scifi-ideoineen kolonisoidusta Kuusta.
VastaaPoistaTuomiopäivän komedia on sitten aivan oma lukunsa, ilkeänkyyninen ja mustansatiirinen uustulkinta Jobin tarinasta. Jos ei lue muuta Heinleiniä, ainakin se kannattaa.
Kiitokset luonnehdinnoista, ne palauttavat jotain mieleen, että oli niissä jotain ideaa kuitenkin.
VastaaPoistaAikakoneen kirja-arvioista Heinlein-arviot katsoin (2 kpl). Eipä kummassakaan positiivisia sanoja käytetä.
Onhan sitä kaikenlaista silkkoa tullut luettua, mutta en Heinleinia tähän lokeroon ole kuitenkaan laittanut.