Uusimmassa Pedossa Hillo Suhteetonta -sarjakuvassaan pohtii mielenterveyshoidon saatavuutta. Pillereitä on kyllä tarjolla, mutta jutteluun aikaan on vain munakellon vahtiessa.
Olisi helppoa ajatella, että nykyinen tuhokapitalismi olisi johtanut ajan kallistumiseen ja sielunhoidon katoamiseen. Kyseessä taitaa kuitenkin olla laajempi ihmiskäsitykseen perustuva juttu.
Kesäkuussa Marke Ahonen väittelee Helsingin yliopistossa antiikin filosofien mielisairauskäsityksistä. Paljoa tekstejä ei pääkopan hoidosta ole nykypäivään säästynyt, mutta jotain Aristoteleeltä, Platonilta ja Galenokselta etenkin.
"Mielisairaudella" Ahonen tarkoittaa häiriötiloja, jotka olivat ruumiillista alkuperää, mutta joiden oireet olivat henkisiä tai sielullisia. Sairauksia hoidettiin ruumista lääkityksellä, ruokavaliolla ja liikunnalla hoitaen. Ajateltiin mielisairauden poistuvan sen ruumiillisen syyn hoitamisella.
Mutta oli toisenlaisiakin henkisen heikkoustiloja, joita pyrittiin parantamaan eräänlaisen "psykoterapian" keinoin.
Mielisairauksia Ahosen mukaan käsitellään filosofisissa lähteissä vain harvoin mainintaa laajemmin. Silti muinaiset filosofit pitivät näitä sairauksia merkittävänä osoituksena sielun ja ruumiin keskinäisestä riippuvuudesta ja ihmismielen hauraudesta.
Käsitykset vaihtelivat, määrätäänkö lääkkeitä, liikuntaa vai keskustelua. Perusasetelma on pysynyt yllättävän samana.
Lisäksi Ahonen on tutkinut mielisairauksien ja niitä muistuttavien ei-lääketieteellisten tilojen välistä eroa. Ei-toivottuja tunnetiloja saatettiin kutsua "sielun sairauksiksi", ja filosofit julistivat olevansa sielun "lääkäreitä".
Jo tuolloin ero mielisairauksien ja sielun sairauksien välillä oli merkittävä, sillä se määritti lääketieteen ja filosofian välistä rajaa. Samalla se ihmiskäsityksissä määritti yksilön moraalisen vastuun rajaa, vaikkakin rajan määrittelyyn liittyviä ongelmia käsiteltiin antiikin filosofiassa varsin vähän. Aristoteles siteeraaa Filolaosta todeten ihmisen joissakin tiloissa olevan syyntakeeton.
Ahosen mukaan antiikin filosofien ahdas käsitys onnellisuudesta vähensi tarvetta pohtia tunne-elämän ja ulkoisen käytöksen yksilöllisen vaihtelun hyväksyttävyyttä.
Nietzschen mukaan me modernit ihmiset emme osaa olla kannustavan kateellisia toisillemme, niin kuin antiikin kreikkalaiset osasivat. Ehkä meillä on liian laaja käsitys onnellisuudesta ja ahdas käsitys mieli- ja sielun sairauksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti