torstai 1. toukokuuta 2008

Vuosi blogistaniassa


Tänään tulee tasan vuosi, kun aloitin blogin pitämisen. Ensimmäinen kirjoitus käsitteli punaisella lipulla juhlintaa, miten kentälle osoitettiin että ministerisosialidemokratiallakin oli puolensa. Mitäpä sitä enempää kertaamaan, onhan teksti tallessa ja luettavissa.

Tämä kulunut vuosi on ollut mennyt porvariministerien tempauksia seuraten, en osaa sanoa tuollaistako heidän kenttänsä haluaa.

Ministerien lisäksi nuhteettomuus- ja rehellisyysvaatimukset ovat laajentuneet koskemaan ainakin korkeinta valtion ja kuntien virkamiehistöä. Verojohtajalla ei saa olla seksielämää (ainakaan työpaikalla), tutkimusjohtaja ei saa humaltua juomisistaan (ainakaan työpaikalla) ja merenkulkujohtaja ei saa ojentaa talossa työskenteleviä töykeästi (ainakaan työpaikalla).

Heikki Ylikangas kirjoitti Suomen historian käännekohtien (tai kännikohtien, kuten historianopiskelijoiden erinomainen huumorintaju nimen väänsi, 'ne kerrat kun Suomen kansalla oli aihetta olla yhdessä kännissä'. Virallisestihan teoksen nimi kuuluu Käännekohdat Suomen historiassa, 1986) jossakin varhaisessa painoksessa, että Veikko Vennamon aloittama populistinen rötösherrajahti ei ole Suomessa muuntunut korkeamman moraalin vaatimukseksi. Ei ollut vielä 1980-luvulla tai 1990-luvullakaan muuttunut.

Nyt on.

Se varmaan Suomen historian solmukohdissa (2007) on todettu. Ensimmäisiä johtajauhrejahan oli Soneran Pekka Vennamo, jonka sijoitusyhtiön Soneran osakeostot johtivat erottamiseen. Vennamoiden suvun sijoitustoimintaa varten perustetulla osakeyhtiöllä on muuten rehellisin nimi, mikä sijoitusyhtiöllä voi olla: Sijoitus Oy.

En vielä vuodessa ole kovin sosiaaliseksi blogistanian jäseneksi oppinut. Tuskin koskaan opinkaan. Alkuun en antanut kommentointimahdollisuuttakaan, en seurannut kävijämääriä tai saati sitten muuten seurannut kävijävirtaa.

Syksyllä aloitin päivittäisen kirjoittamisen ja sivujen näyttömäärää joskus katselemaan. Helmikuun puolivälissä kiinnostuin millaisia ovat kävijät ja heidän mielenkiinnon kohteet.

Ehkä opinkin.

Jotkin tänne kirjoittamani ovat olleet pohjana toisaalle kirjoittamaani ja joskus olen muualle kirjoittamani päivän tekstiksi laittanut. Jälkimmäistä vaihtoehtoa olen käyttänyt ankarissa krapulatilanteissa, jollainen huomenna saattaa oletettavasti olla.

Katsotaan nyt.

Hyvää vappua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti