keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Kesähommia


Näin heinäkuun jo ollessa yli puolen välin alan laskeskella mitä vielä kesän aikana pitäisi saada aikaiseksi. Urheiluseuran historiasta puuttuvat edelleen samat kaksi alalukua, jotka olivat toukokuun alussa tekemättä kun sain kuulla juhlien ja julkaisun siirtyessä. Loppuyhteenvetoon olen hienon idean löytänyt, jota toukokuussa ei ollut.

Järjestäytyneessä urheilutoiminnassa on tärkeintä se, miten organisaatio suhtautuu oman toimintansa tuottamiin lieveilmiöihin. Kaikenlaista vähemmän suotavaa massaliikkeiden ympärille tahtoo muodostua. Silloin kun ikävien asioiden torjunta on tärkeämpää kuin varsinaisen kilpa- tai kuntourheilun saavutukset, ollaan eettisesti kestävällä pohjalla.

Onkiveden rannalle Onkiveden kylän Nallikalliolle on alkanut nousta venevaja. Pariin viikkoon en työmaalla ole käynyt, työt siellä ovat edistyneet vanhempien voimin. Reilun viikon päästä sinne itsekin, valmiille loppusilausta antamaan.

Ollaan itse oltu Mikkelissä musiikkijuhlilla, käytetty lapsia Tampereella ja majailtu Jäppilässä. Loppuviikosta Savonlinnaan.

Jäppilässä hieman myöhäsyntyisesti aloitin puutarhavadelmaviljelmän laajentamisen. Olisi pitänyt ennen juhannusta tehdä, keskikesä on taimenistutukselle (tässä tapauksessa siirrolle) huonointa mahdollista aikaa.

Puutarhamyymälöissäkin (ainakin aikaisempina kesinä) on tähän aikaan alennusmyynnit. Elokuussa nyt alennuksessa olevat taimet ovat tarjolla taas normaalihinnoin.

Syksy onkin oikeastaan parasta istutusaikaa, jos alkukesästä ei ole ehtinyt.

Oikeastaan kesään harkitut hommat on tehty.

Idealaariin on toivottavasti syksyllä hieno sato korjattavissa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti