sunnuntai 10. elokuuta 2008

Lyhyt neitsytpurjehdus


Tänään 1628 Tukholman satamasta lähti neitsytmatkalleen Kustaa II Aadolfin Ruotsi-Suomen suuruuden kunniaksi rakennuttama Vasa-laiva. Alus lipui satamalaiturista, jossa se oli yli kaksi vuotta odottanut ensimmäistä matkaansa, noin vartin verran kunnes se kaatui ja upposi. Vasa neitsytmatkallaan pääsi kilometrin ja reippaan neljänneksen päälle laituristaan.

Alushan oli tietenkin aikansa suurimpia.

Ruotsi-Suomen suurvallan sotilaallisen suuruuden viimeiset hetket alkoivat olla käsillä. Ruotsi-Suomi yhtenä ja erillisinä valtioina voittivat viimeisimmän kerran sodan 1650-luvulla. (1670-luvulla Ruotsi voitti erään rajakahakan, mutta ilkeääkö sitä edes sodaksi laskea.)

Kustaa II Aadolfin tarkoitus oli tehdä Ruotsista myös merimahti. Vasan oli tarkoitus olla armadan lippulaiva, mutta onnettomien suunnitteluvirheiden vuoksi aluksen painopiste oli aivan liian korkealla. Tuulenpuuska riitti kaatamaan uljaan aluksen.

Tavoitteiden painopiste oli aivan liian korkealla.

Kustaan olisi pitänyt ottaa oppia historiasta. Jos suurvalta haluaa rakentaa voittamattoman armadan voittamattoman lippulaivan se tulee sijoittaa oikein. Caligula sijoitti valtavan suuruutensa tunnuskuvan sisäjärveen, Nemijärvelle noin 30 kilometrin päähän Roomasta.

Tukholmassa olisi järviä ollut lähempänä, ihan kaupungin alueellakin. Järveen makeaan veteen sijoittamisessa olisi ollut sekin hyöty, ettei nykyisten ruotsalaisten laivakonservaattoreiden tarvitsisi taistella hylyssä syntyvää rikkihappoa vastaan.

2 kommenttia:

  1. Wasa oli kyllä Ruotsin laivaston suurin alus ja mahdollisesti myös Itämeren suurin alus, mutta tuskin "aikansa suurin". Isompia aluksia kyllä tehtiin mm. Ranskassa. Ei kuitenkaan kovin paljoa Hollannissa, mistä Ruotsiin tuodut laivanrakentajamestarit olivat kotoisin.

    VastaaPoista
  2. Olihan niitä isompia ennemmin ja myöhemmin, mutta tuon wikipedian

    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_world%27s_largest_wooden_ships

    listan perusteella kirjoitin. Caligulan apualuksetkin näyttäisivät olleen suurempia, ja olipa lyypekkiläisten 1500-luvulla rakentama Adler von Lübeck.

    "Suurin" on hyvin vaarallinen sana, tiedän, ja säästeliäästi pitäisi sitä käyttää.

    Tähän se ajatuksellisesti tuntui sopivan, vaikka ei ehkä totuudenperäinen olisikaan.

    VastaaPoista