Illalla oltiin viikatehommissa. Niitettiin umpeenkasvanutta entisen torpan pihaa, heinikon leikkuu ei vanhempien viikatteen käyttöön paremmin perehtyneiden mielestä nuoremmalta edustajalta oikein onnistunut. Minut opastettiin taloa ympäröivän horsmikon pariin.
Vatukon ja horsmikon joukosta löytyi vanhoja pihapiirin istutettuja kasveja. Pietaryrttiä paljonkin, pientareelta puutarhamansikkaakin. Olipa suuri pensaikko punaisia, suoraan rungosta kasvavia marjoja.
Laji ei ollut suoraltaan tuttu, joten poimin muutaman marjan niitä tutkiakseni. Jo älähti vanhempi viikatemies: älä ainakaan syö niitä!
-- Ne on riienmarjoja!
Kädessäni oli kaksi marjaa, lapsen tappava annos. Näsiä -nimellä kasvi paremmin tunnetaan.
Kostea kevät ja syksy olivat innostaneet näsiää huikeaan marjan tuotantoon. 10-15 marjaa riittäisi miestappoon. Tokkopa näsiää on tarkoituksella mökin pihaan istutettu, mutta siitäpä se autiomökin viereltä oli kasvupaikan itselleen löytänyt.
Aikoinaan marjoja on käytetty eräänlaisina jälkiehkäisypillereinä, niitä syömällä sai taatusti keskenmenon. Ja omakin henki ehkä lähti. 1800-luvun lopulla kutsuntoihin joutuneet miehet saattoivat ennen sotilasherrojen eteen menemistä hieroa näsiän kuorta ja marjoja ihoonsa. Oletettiin pahasti tulehtuneen miehen välttävän asepalveluksen.
Näsiä on kaikin puolin vaarallisen myrkyllinen kasvi. Keväisten kukkien haistelu saattaa aiheuttaa huimausta, kasvin koskettelusta saattaa saada rakkoja, sisälle tuotu näsiän oksa pilaa sisäilman ja maljakon vesi muuttuu myrkylliseksi.
Kaikin puolin viikatemiehen suosikkikasvi. Mutta ei viikatteella leikattava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti