Hergén sivusarjanaan 1950-luvulla julkaisema Veikko, Tette ja Jykke on palannut markkinoille yhtenä kokoomana Kaikki seikkailut (Otava 2008). Vuosina 1951-1957 alkujaan julkaistut viisi albumia julkaistiin Suomessa 1974-1977, mutta uusintapainoksia niistä ei Tinttien tapaan ole nähty.
Veikko, Tette ja Jykke saivat alkunsa jo vuonna 1936. Jotkut vanhemmat olivat närkästyneet Tintistä, koska tämä seikkaili "orpona" pitkin maailmaa. Hergéhän esitteli Tintin yleisölle 14-vuotiaana neuvokkaana journalistin alkuna.
Kriittisten vanhempien kritiikin tyynnyttäkseen Hergé loi neuvokkaan sisarusparin. Tosin perin helposti Veikko ja Tette vanhempien helmoista seikkailuihin tempautuvat. Monet itkut kotiäitiäiti saa tirauttaa, lopuksi kunnollinen ja lahjomaton insinööri-isä saa onneksi aina olla ylpeä lapsistaan.
Lemmikkisimpanssi Jyken tekemiset ovat asia erikseen.
Jo, Zette et Jocko aloittivat seikkailunsa Pariisissa ilmestyneessä Cœurs Vaillants -lehdessä, joka julkaisi myös Tinttiä. Uuden sarjan tekemisestä Hergé sopi lehteä päätoimittaneen isä Courtoisin kanssa. Isä oli informoinut sarjakuvantekijää vanhempien viesteistäkin.
Esihistoriaakin hahmoilla on: sisarukset muistuttavat suuresti Hergén vuonna 1934 Antoinen konditorialle tehdyn mainossarjakuvan Antoinea ja Antoinettea.
Värialbumeiksi Veikon, Teten ja Jyken seikkailut koostettiin 1951 ja 1952. Vanhojen seikkailujen uudelleenpiirtäminen ja värilliseksi muuttaminen alkoi jo 1945 Tintti Amerikassa -albumista. Uusittujen Tintti-seikkailujen jälkeen ilmestyi neljä Kuikka ja Vili (Quick & Flupke) -kirjaa, sitten oli sisarusten vuoro.
Veikon, Teten ja Jyken seikkailuja on moitittu poliittisen ja sosiaalisen analyysin puutteesta, jota Tintin seikkailuista löytyy. Arvostelijat ovat kuitenkin unohtaneet perehtyä tarinoiden tekoajankohtaan. Albumiparista Herra Pumpun testamentti/Matkalla New Yorkiin on samanlaista yhdysvaltalaisen markkinatalouden arvostelua kuin Tintti Amerikassa -albumissa. Pumpun veljenpojat, Pörssikummut, ovat rahan perässä mihin tahansa keinoin.
Albumiparissa "Manitoba" ei vastaa/Karamakon purkaus setvitään hullun tiedemiehen tapausta James Bondin tapaan, jo aikaan ennen James Bond -elokuvia. Hulluja, maailmanvalloitukseen kykeneviä tiedemiehiä on 1940-luvulta lähtien aina 1980-luvulle saakka käsitelty runsaasti populaarikulttuurissa. Olisiko näissä taustalla natsi-Saksan tiedemiesten ammattitaidon hyväksikäyttö voittajavaltioissa? Jos he eivät toimisi meidän hyväksi, he toimisivat meitä vastaan?
Kolmas seikkailu, viides albumi Kobralaakso (1957) paneutuu kehitysavun vaikutuksiin kohdemaissa. Apu helpottaa kohdemaiden asukkaiden arkea, mutta väistämättä muuttaa maiden sisäistä valtarakennetta.
Kobralaakso on tuoreimpana Veikko, Tette ja Jykke -työnä piirroksiltaan ja juonenkehittelyltään ehdottomasti paras. Aikaisemmissa ruudut ovat välillä kovinkin tyhjän oloisia eikä sankarilentokone Stratoneff H.22 niin kovin näyttävä ole. Kobralaaksossa esiteltävät tekniset hienoudet (silta) eivät ajatuksellisesti niin merkittäviltä tunnu, mutta vuoristomaisemat ovat hienoja kuin myöhemmässä Tintti Tiibetissä -albumissa (1960). Juonella on sisällöllistä annettavaa nykypäivänäkin.
Aivan tähän ei Veikko, Tette ja Jykke -historia tyssää. Hergén studioilla vuonna 1960 oli käsittelyssä Gregin Le Thermozéro (nollapiste) -käsikirjoitus, josta olisi voinut tulla joko Tintti tai Veikko, Tette ja Jykke -albumi. Työtä edistettiin kahdeksan luonnossivun verran ennenkuin Hergé hylkäsi sarjakuva-albumiajatuksen. Samasta käsikirjoituksesta kaavailtiin Tintti-elokuvaa, mutta sekin hanke tyssäsi.
Tämän jälkeen sisaruspari simpansseineen hautautui kokonaan Tintin (englanninkielisen) maailmanvalloituksen jalkoihin. Tintti vaati studioiden koko huomion. Briteissä Veikko, Tette ja Jykke -albumeita julkaistiin ensimmäisen kerran vasta 1986 (The Valley of the Cobras) ja Pumppu-pari seuraavana vuonna. Myös mustia alkuasukkaita kuvaava Manitoba-pari julkaistiin keräilijöille tarkoitettuna rajoitettuna yhteispainoksena 1994.
Kaikkiin seikkailuihin kannattaa tutustua, hypätkää suoraan Kobralaaksoon jos alun tarinat tuntuvat puuduttavilta.
Uskottava arvaus tuo sodanjälkeisten tiedemiesten vaikutus. Mieleen tuli myös reilusti vanhempi esimerkki: eikö keltaisen vaaran ruumiillistuma tohtori Fu Manchu mene maailmanvalloittajatiedemiesten kategoriaan? En kyllä itse ole Sax Rohmerin kirjoihin tai niistä tehtyihin sovituksiin juuri tutustunut.
VastaaPoistaOnhan niitä vanhempiakin, ja itse asiassa Manitoban professorikin on tarinana aivan 30-luvun lopulta alkujaan. Maanalaiset luolastot, sukellusvenesatamat ja merenalaiset laboratoriot pyöreine meri-ikkunoineen tuovat väistämättä Bondit mieleen. En tiedä miten paikat on kuvattu 30-luvun lopulla, nyt julkaistu kuvasto on 40/50-lukujen vaihteessa tehty.
VastaaPoistaProfessori itse seikkailussa perustelee pahikseksi ryhtymistään seuraavasti: "Kotimaassani minua ja tutkimuksiani pilkattiin... Sanoivat minua hulluksi! Minun oli paettava, mutta päätin kostaa! ... Kostoni on oleva hirmuinen! ... "
Hergé luki paljon Jules Verneä. Ks. Sarjainfo 102: http://xrl.us/owtfb
VastaaPoista"Jean-Paul Tomasin ja Michel Delignen tutkimus Tintin Chez Jules Verne löytää häkellyttäviä yhtäläisyyksiä Jules Vernen kirjojen ja Hergén Tintti-sarjakuvien välillä."
Vernen viimeinen kirja oli La Chasse au météore, jonka perusasetelma on tuttu. Arvaatte jo nimestä, että se on voinut vaikuttaa Salaperäiseen tähteen.
Samaisessa Vernen kirjassa ei ole vain yksi hullu tiedemies, vaan kolme: kilpailevat astronomit Dean Forsyth ja Sidney Hudelson sekä nimeä myöten erikoinen keksijä Xirdal Zephyrin.
Toisessa Vernen kirjassa Les Cinq cents Millions de la Bégum esiintyy saksalainen vallanhimoinen tiedemies prof Schultze, jota on jossain yhteyksissä kuvattu eräänlaisena proto-hitlerinä. En ole ko. kirjaa lukenut, liekö suomennettukaan(?).
H.G.Wellsin Tohtori Moreau tulee mieleen muista varhaisista hulluja kokeita tehneistä tiedemiehistä.
Pulp-kirjallisuus ennen toista maailmanostaa lienee pullollaan tämmöisiä.
Populaarikulttuuri on vaikea sarka olla omaperäinen. Tulee mieleen Tintinologistien sivuilla oleva juttu All Hergé Did was Steal, jossa Martin Lodewijk esitti otsikon mukaisen ajatuksen. Hän vertaa Hergéä Castafioren korujen harakkaan, joka nappasi kaiken 'kiiltävän'.
VastaaPoistaPahojen tieteilijöiden perinne on pitkä, aina paholaisen kanssa liiton tehneisiin alkemisteihin saakka ja varmaan siitäkin kauemmaksi. Ajatuksenani oli, että näin pitkät 'ajatustraditiot' uusiutuvat sisällöllisesti aika ajoin. Että ne saavat aina uuden, omaan aikakauteen sopivan sisällön tai ainakin lisämausteita vanhan tradition ylle pysyäkseen elävinä.
Nykyisinhän näissä salaisissa luolastotukikohdissa pitävät majaansa kaikenkarvaiset terroristit, jotka haluavat murtaa vallitsevan maailmanjärjestyksen.