tiistai 23. joulukuuta 2008

Ennusteita lähitulevaisuudesta


"Ei tämä maailma tähän lopu. Tässä on selvä, erittäin paha vaikea tilanne edessäpäin, mutta kyllä sieltä aikanaan myös valoa tulee", rauhoitteli pääministeri Vanhanen kansalaisia.

Vanhanen on myös kieltäytynyt kilpailemasta synkkien tulevaisuuden maalailuissa. Pääministerin jäävätessä itsensä, on temmellyskenttä jäänyt toisten täytettäväksi.

Esimerkiksi kirjailija Jääskeläinen on ennustanut "maan repeävän Jyväskylän kohdalla" ja "koko kaupungin vajoavan syvyyksiin". Lisäksi kirjailija ennustaa "Suurten Muinaisten murtautuvan ulottuvuuteemme turvapaikanhakija, Necronomicon-kirjailija Abdul Alhazredin kutsumana".

Tässä talvipäivänseisauksen aikaan Wikipedia muistutti myös neljän vuoden päästä tulevasta maailmanlopusta. Vanhaan Mayakalenteriin maailman loppuminen on merkitty joulukuun 21. päivän kohdalle vuonna 2012.

Osa kalenterin tulkitsijoista on sitä mieltä, että 13. baktun päättyisi vasta 23. joulukuuta 2012, jolloin maailmanloppu tulisi tasan neljän vuoden kuluttua maailmalle lasketun 5125 vuoden tultua täyteen.

Mayojen ja muidenkin esikolumbiaanisten korkeakulttuurien käyttämää kalenteria tunnetaan ajanlaskutavaltaan melko hyvin. Sen sijaan kalenterin merkitystä silloisessa yhteiskunnassa tunnetaan hyvin vähän.

Esimerkiksi on täysin arvailujen varassa millaisen mayat olettivat maailmanlopun olevan. Vajoaako maailma täydelliseen pimeyteen vaiko tuhoaako polttava kirkkaus kaiken?

Kirjailija Jääskeläinen näyttäisi edustavan ennustuksineen edellistä näkemystä. Vanhasen kanta on tässäkin suhteessa täysin vastakkainen.

"Kyllä sieltä aikanaan myös valoa tulee".

2 kommenttia:

  1. Kuka se oli joka hoki: "Sodassa ei pidä uskoa huhuihin." Eli ennustuksiin?

    Haluaisin uskoa mielelläni viimeisen lauseen mukaista ennustetta.

    Kysehän on vaan ajasta.

    Ja muutamasta muusta pikkuseikasta.

    VastaaPoista
  2. Valoa kohti ollaan ainakin seuraavan kvartaalin ajan ollaan menossa. Kevätpäiväntasauksen jälkeen on enempi valoisaa kuin pimeää aikaa.

    En tiedä mistä mayakalenterin päättymisen merkitys on napattu. Olisiko vain länsimainen oletus 'kaikkein pahimman' tulemisesta.

    Vietetään nyt joulua kuitenkin ensin, kuten Jääskeläinenkin toivottaa.

    VastaaPoista