keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Internet Watch Foundation


Internet Watch Foundation (IWF) on syksyllä 1996 perustettu brittiläinen netin turvallisuutta vaaliva säätiö. Se toimii lahjoitusvaroin ja sen merkittäviä tukijoita ovat muun muassa Euroopan Unioni ja Microsoft. Alkujaan säätiö toimi nimellä Safety Net Foundation, nykyinen nimi otettiin käyttöön vuonna 1999. Säätiö on saanut "asiantuntijaelimen" aseman lapsipornon määrää ja sisältöä internetissä arvioitaessa ja on tullut kuuluisaksi viimeistään määriteltyään Scorpionsin Virgin Killer -levyn kannen lapsen hyväksikäyttökuvaksi.

IWF:n suositusten mukaan monet internetoperaattorit (Suomessa Sonera) estivät pääsyn muun muassa englanninkielisen Wikipedian Scorpionsin levystä kertovaan artikkeliin. Soneran mukaan IWF:n toimittaman suodatuslistan piti estää vain tiettyjen yritysten verkoissa pääsy hyväksikäyttöä esittävillä sivuille, mutta vahingossa listaa käytettiin kaikkiin tilaajiin. Lienekö alkuviikkoinen Soneran yritysverkon romahdus johtunut suuresta Wikipedian Scorpions -artikkelien lataamisyrityksistä?

Yleisön lahjoituksista toimintaansa saavan säätiön on oltava julkisuudessa, jotta rahavirta jatkausi ja toiminta voisi jatkua. Osan tuloistaan 14 henkeä työllistävä järjestö saanee nykyisin "mustan listansa" toimittamisesta operaattoreille. Tärkein tulonlähde on kuitenkin lahjoitukset, joiden saaminen edellyttää ajoittaisia näyttäviä iskuja netin sisältöihin.

IWF:n perustamisajankohtana suuri ongelma olivat muutamat uutisryhmät, joiden kautta välitettiin poliisin mukaan laitonta kuvamateriaalia. Brittipoliisi suunnitteli näiden ryhmien tarkkaa seurantaa ja levittäjien kiinniottamista. Poliisin mukaan levittämisenmahdollistajat, ts. internetoperaattorit olivat osasyyllisiä laittoman materiaalin julkituloon.

Internetin toimitavat olivat siis poliisille tuntemattomat. Eihän tielaitos ole vastuussa rattijuopoista tai törkeistä liikenteen vaarantamisista.

Ratkaisua haettiin ja yhdeksi sellaiseksi markkinoille ilmestyi Safety Net Foundation. Lupaamalla paljon, mutta ilman toimivia teknisiä ratkaisuja.

2000-luvu alkupuolen IWF piti itseään näkyvänä julkaisemalla raportteja lapsipornon määrän lisääntymisestä netissä. Suomessakin STT välitti uutisia näiden raporttien pohjalta.

Suuria kasvulukuja IWF sai rukkaamalla lapsipornon määritelmää. Nykyisin säätiö ei puhu enää lapsipornosta ollenkaan, ainoastaan lasten hyväksikäytöstä (child abuse -- huomaa välistä puuttuva sana -- muistuttaen kuitenkin 'commonly referred to as: Child Pornography, Child Porn, Child Porno and Kiddie Porn'). IWF on laventanut käsitteen myös piirrettyihin kuviin.

IWF:n mukaan "lapsipornoa" on myös omaelämäkerrallinen sarjakuva, jossa vaihdetaan vaippoja vauvalle.

Määritelmää laventamalla onkin voitu esittää huimia tilastollisia kasvulukuja. Säätiötä siis tarvitaan ja sen tukeminen lahjoituksin on entistä tärkeämpää.

Siksipä vuosien 2004-2006 välillä kehitettiin CleanFeed -ohjelmisto. IWF:llä ei ollut roolia itse ohjelman teossa, vaan se toimittaa blokattavien sivujen "mustan listan" lapsipornonsuodatusta varten. Briteissä 2006 lista suodatti 80 prosenttia liikenteestä, vuonna 2008 peitto oli 95.

IWF:n tavoitteena oli saada listansa sata prosenttiseksi vuoden 2007 loppuun, mutta tavoitteessa siis epäonnistuttiin.

Toisaalta, kun estetyille sivuille pyrkiville ilmoitetaan ainoastaan "sivua ei löydy", niin IWF:n toiminta muuttui näkymättömäksi. Tarvittiin uudenlaista julkisuusstrategiaa, että lahjoittajille voidaan osoittaa säätiön toimivan aktiivisesti ja sille kannattaa edelleen lahjoittaa.

Wikipedia -artikkelin asettaminen mustalle listalle on luultavasti osa uudenlaista julkisuusstrategiaa. Säätiö toimii!

Ensi vuoden puolella IWF:stä kuultaneen vielä enemmän. Sen suunnitelmissa on ottaa tammikuun 26. päivästä lähtien myös niin sanottu kova porno (extreme pornography) estolistoilleen.

Tällöin ollaan jo hyvin kaukana säätiön alkuperäisistä tarkoituksista. Ja silti edelleen jatkunee joissakin ryhmissä oikeiden pedofiilien kuvanvaihtorinkien toiminta...


***

IWF:n perustamisen taustalla oli asunnottomuutta torjuva ja yömajoja ylläpitävä Dawe Charitable Trust. Eipä siitä asunnottomuudestakaan ole lahjoitusvaratoimintamallilla eroon päästy...


* Katso myös aikaisempi Ikä- ja kehitystason mukaan merkintä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti