keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Inventaariopäiväys


Tälle päivälle tullaan kirjaamaan papereihin tapahtuneeksi monenlaista, kaikenlaista yritysten tilinpäätökseen liittyvää. Eilen kaupassa käynti onnistui ja onnistuu tänäänkin, mutta myyjät taitavat olla kiinnostuneita enempi hyllyissä olevasta tavarasta kuin asiakkaan toiveista.

Itselläkin on varastoinventaario tehtävänä, mutta tuskin kukaan pahastuu vaikka kerronkin tekeväni sen vasta tammikuun puolella ja kirjaan laskemisen tapahtuneen tänään.

Inventaarioissa ei (enää) olekaan niin oleellista varastossa olevien tuotteiden kappalemäärät kuin niille annettu varastoarvo. Sitä voi rauhassa alkukeväälle pohtia ja miettiä ja määritellä muiden lukujen tultua lasketuiksi.

Luulenpa, ettei ensi keväänä juuri kenelläkään ole tarvetta kaunistella tasettaan. Toiseen suuntaan tarkistuksia voitaneen tehdä, talouden kasvuvuosina ylennetyt arvot lasketaan, jopa aliarvostetaan.

Mutta niinpä nykyisin täytyykin tehdä, koska päivänkurssi on kaiken määrittävä.

Onneksi tänään on virallinen ennustuspäivä. Keskiyöllä valettavat tinat antavat taas osviittaa tulevaan vuoteen.


Perinteisiä valetun tinan varjokuvatulkintoja ovat:

Avain - eteenpäin uralla
Hevonen - uusi auto, muut eläimet petollista ystävää
Kori - hyviä sienisaaliita
Laiva - matkoja
Naisen pää - epäsopua naapurien kanssa

Rypyläisyys tietää rikkautta ja kovin moneksi osaksi pirstoituva valu onnen särkyvyyttä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti