perjantai 9. tammikuuta 2009

Srpskan tasavallan päivä


Tänään Srpskan tasavallassa vietetään tasavallan päivää, virallista vapaapäivää. Tasavalta, tai oikeastaan osavaltio, on eurooppalaisuudestaan huolimatta jäänyt viralliselta nimeltään perin tuntemattomaksi, niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Harvassa ovat ne, jotka sujuvasti ääntävät viisi konsonanttia peräkkäin äidinkielellään.

Suomessa Srpskaa nimitetään mieluimmin Bosnian serbitasavallaksi. Se Hertsegovina -osa valtion virallisesta nimestä myös mieluusti pois jätetään. Vuosina 1992-95 Martti Ahtisaari ja Alpo Rusi olivat kätilöimässä sen syntyä.

Bosnia-Hertsegovina (serbiaksi Босна и Херцеговина) koostuu kahdesta osavaltiosta ja erittäin monimutkaisesta paikallishallinnosta, josta en yritäkään tehdä selkoa. Kartalla Srpska on sinisellä, punainen Brčkon piiri kuuluu myös osavaltioon, mutta samalla myös liittovaltion toiseen osaan, Bosnia-Hertsegovinan federaatioon.

Aikanaan kun globalisaation vaatimukset niin sanotuista "järkevistä kuntatalouden kokonaisuuksista" saavuttavat Bosnia-Hertsegovinan, maassa oltaneen ihmeissään.


Srpskan suojeluspyhimys on Pyhä Tapani, samainen ensimmäinen marttyyri, jota mekin muistamme 26. joulukuuta tapaninpäivänä. Toivottavasti taannoiset 1990-luvun alun sotavuodet ovat jo maassa sovitetut, ja maassa vallitsisi ympäri vuoden suomalaisen tapaninpäivän vieraanvaraisuuden ja kyläilyn henki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti