Pelkästään Kalevaa lukemalla voi havaita, että rakennussuojelijan osa tässä maassa on nykyisin todella hankala. Torstaina kerrottiin, että viimeinen hävitykseltä säästynyt massavarasto Kemissä ollaan purkamassa. Tänään uutisoitiin Härön talon synkästä tulevaisuudesta Haapavedellä.
On rakennussuojelussa jotakin positiivistakin tapahtunut sitten viime laman, vaikkeivät asiat ole edistyneet aivan suunnitellusti.
Mutta kulttuuriskandaali siihen tarvittiin.
Peteer taannoin kyseli kommenteissa kirjailija Tatu Vaaskiven huvilan kohtalosta Oulun Hietasaaressa. Sehän purettiin joulukuussa 1992, kirjailijan 80-vuotisjuhlien kunniaksi.
Nuorena, vain 30-vuotiaana 1942 Oulussa kuollut Tatu Vaaskivi oli viisi vuotta aiemmin 1987 saanut talviasuntonsa, Puistolan talon (yllä) seinään muistolaatan. Kokonaan Vaaskiveä ei siis Oulussa oltu unohdettu, vaikka sellaisiakin mielipiteitä purkamisen jälkeisessä keskustelussa alkuvuonna 1993 esitettiin.
Kirjailijantyön ja Vaaskiven elämän kannalta tärkeämpi Niskasen huvila Mustansalmen rannalla jälkiselvittelyjen perusteella tuli puretuksi puolivahingossa. Huvilassa Vaaskivi asui kuollessaan. Osana Hietasaaren kehittämissuunnitelmia alueen huvilat kartoitettiin, mutta ainoastaan kuntonsa puolesta. Noin kahdestakymmenestä huvilasta puolet sai purkutuomion ränsistymisen ja huonokuntoisuuden vuoksi. Kaupunginhallitus siunasi päätöksen 21.10.1991.
Hietasaaren huvilat eivät ole niin isoja ja näyttäviä kuin Toppilansalmen pitsihuvilat olivat. Omistajina ja rakennuttajina oli 'vähäisempiä' porvareita, kuten Kauppurien- (tuolloin Kauppurein-) ja Uudenkadun nurkassa kauppaa pitänyt Niskanen. (Tuolla paikalla nykyisin olevassa rakennuksessa kirjallinen perinne jatkuu Suuri kuu -kirjakaupan muodossa)
Vaaskiven syntyessä kauppias Niskanen oli aikaa sitten kuollut, kauppaa piti leski Anna Pesonen vuoteen 1916. Samassa talossa hän neljine tyttärineen ja kaksine palvelijoineen asui pariviikkoisen Tatun muuttaessa 1912 äitineen Helsingistä Ouluun. Tatu Vaaskiven isä arkkitehti Georg Vahlsten oli kuollut kuukausi ennen poikansa syntymää.Kesät kuluivat Hietasaaren huvilassa. Vaikkei se näyttävimpiä ollutkaan, niin ei kuitenkaan mikään kesämökin pahanen. Alakerrassa oli halli, kaksi kamaria ja keittiö. Yläkerrassa oli kolme pienempää huonetta. Taloa täydensi kaksi verantaa, toinen salmelle, toinen niitylle päin.
Pakinoitsija Panu arvioi, että Vaaskiven huvila tuli puretuksi, koska kukaan asiaa käsitellyistä ei ymmärtänyt "Niskasen huvilan" tarkoittavan Vaaskiven mökkiä.Entistä nolommaksi purkamisen teki Vaaskiven nousu juhlavuonnaan valtakunnallisen huomion kohteeksi. Tuona vuonna ilmestyi Markku Ihosen Vaaskiviväitös Museovaatteista historian valepukuun (SKS:n toimituksia 573) ja Eeva Vuorenpään televisiodokumentti Pyhä kevät (esitettiin 25.12.1992, siis purkamisen jälkeen). Jälkiselvittelyissä Vuorenpää kertoi Vaaskiven huvilan purkua siirretyn puolella vuodella dokumentin tekemisen vuoksi. Yhteistyökykyä omistajalta (OYS) ja kaupungin tekniseltä toimelta siis löytyi.
Ilmoittautui myös yksi kaupunginhallituksen jäsen purkamisen vastustajaksi, paljastaen samalla ettei hän ollut perillä kunnallishallinnon pelisäännöistä.
Kulttuuritoimenjohtaja Ritva Tienari valitteli "tiedon kulun" puutetta. Olisi estetty, jos olisi tiedetty.
Ehkä yksi puhelimen pirautus Vuorenpäältä Tienarille olisi riittänyt pelastamaan huvilan? Ei tainnut edes Vaaskiven yläkerran ikkunaan tekemä eksoottinen lasimaalaus säilyä?
Joka tapauksessa opiksi on otettu. Nykyisin edellytetään erilaisia selvityksiä, kartoituksia ja inventointeja. Nyt siis ainakin etukäteen tiedetään, että maan viimeinen massavarasto tullaan purkamaan.
Ehkä tästäkin otetaan opiksi, saadaan systeemi kehittymään paremmaksi seuraavaan lamaan mennessä.
* Tatu Vaaskivi - Kirjailijamuotokuva (Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston mainiot sivut)
* Eeva Vuorenpää: Pyhä kevät (Elonet)
* Jatkuu: Tatu Vaaskivi Hietasaaressa.
* Paluu Vaaskiven muistokyltille.
Lisäys 20.3.09:
Pohjois-Pohjanmaan museolta on osattu käydä 1992 ikuistamassa huvila. Ulla Pohjamon Historialliseen Aikakauskirjaan 2/2008 kirjoittaman jutun kuvitusta.
Kiitos taustoituksesta tuolle erikoiselle 1990-luvun alun tapahtumalle. Purku edusti sanan varsinaisessa merkityksessä käänteistä kulttuuritekoa. Kyseessä oli kuitenkin sentään merkittävä suomalainen kirjailija, millä olisi luullut olleen jokin merkitys tai arvo, myös rakennuksen arvon kannalta. Vaaskiven huvila siirtyi samaan iäisyysseuraan, puu-Heinäpään ja Rantakadun-Aleksanterinkadun kortteleiden vanhojen arvorakennusten kanssa, vaikka siellä saaressa ei oltu vielä tuolloin edes rakennuspaineiden polttopisteessä.
VastaaPoistaEi Oulussa oltu yksin määrätietoisessa, totaalisessa purkuvimmassa. Ilmiö tuli tietysti tutuksi Turun tautina jo 1960-luvulla. Lähes kaikki Suomen kaupunkikeskustat puukaupunginosineen kävivät läpi samat vaiheet, esimerkkeinä vaikkapa em. Turku, sekä Tampere ja Jyväskylä. Vastakkaisia esimerkkejä onneksi löytyy: Porvoo, Tammisaari, Rauma ja Raahe, jne.
En ole lopulta ymmärtänyt purkuvimmaa muuten kuin, että kyse on aina viime kädessä rakennuksen omistajan asenteesta. Jos omistaja ei näe mitään arvoa vanhalla, periaatteessa. Nykyään on sentään yhteiskunnallisia porkkanoita rakennussuojeluun, nimittäin korjausavustuksia. YVA-menettely (ympäristövaikutusten arviointi) on tullut mukaan kaavoitukseen 90-luvulla, mikä ainakin paperilla johtaa jonkinlaiseen eri näkökulmien arvottamiseen. YVA-menettelyä on myös jo ehditty kritikoimaan. Itse prosessi pitäisi toteuttaa enemmän kansalaisten lähtökohdista, ei niinkään virkamiesten tai rakennuttajien. Lakien ja kaavojen soveltaminen onkin jättänyt kaupungin asukkaalle varsin marginaalisen mahdollisuuden vaikuttaa omaan elinympäristöönsä.
_____
En haluaisi vaivata ja ehdottaa teetettäväksi tutkimuksia teillä, mutta vielä kun Oulua jollain tasolla tunnen, on jäänyt yksi tietty kadonnut rakennus vaivaamaan. Aleksanterinkadulla (suunnilleen nyk. Aleksanterinkatu 8 tai 10, meren puolella), Pakkahuoneenkadun ja Kauppurienkadun välisen korttelin puolivälissä sijaitsi aikoinaan, 80-90-lukujen vaihteessa, kapea kivijulkisivuinen, kolmikerroksinen asuinrakennus. Erikoista oli juuri kiviaineisuus, puurakennusten keskellä, ja ennen kaikkea: sen julkisivu edusti eräiden arvioiden mukaan Suomessa todella harvinaiseksi jäänyttä Art-deco-tyyliä, joka tulee nähdä kansallisromantiikasta ja jugendista erillisenä.
Se mikä jäi vaivaamaan, on tuon tyylierikoisuuden syntyhistoria. Oulu oli ja on tärkeä kaupan keskuskaupunki ja ulkomaiset vaikutteet tulivat tietysti nopeammin kuin muualle. Mutta silti, siinä oli jotain käsittämätöntä ja kunnioitettavaa.
Noiden Hietasaaren huviloiden purkaminen oli suuresta osalta ainoastaan ränsistyneiden rakennusten hävittämistä, maiseman siistimistä, tilalle ei tullut tai ole tullut uutta. Eden ja leirintäalueen laajennus ovat toisella puolella Mustaasalmea. Nyt kun reilu 15 vuotta myöhemmin alueella kävelee, niin villiintyneet puutarhat ja tyhjät tontit olemassaolevan välissä eivät mikään kaunistus ole.
VastaaPoistaOnhan siellä myös Vaaskiventie, mutta sen varrella ei Vaaskiven huvila ollut, vaan Maininkipolun.
Omistajien tai omistajien puolesta valtaa käyttävien lyhytnäköisyys lienee suurin ongelma.
Uusiin huonoihin ratkaisuihin johtaa myös oliko se nyt 2000 uudistettu rakennuslaki. Kun lautakuntaan tulee käsiteltäväksi rakennuslupahakemus, joka edellyttää vanhan purkamista, päättäjät ovat ihmeissään.
Jos hakemus hylätään paikkaan sopimattomana ja se kuitenkin kaavan ehdot täyttää, on hakijalle löytävä siltä istumalta valtava summa riihikuivaa suoraan käteen.
Kun tietää kuntien kehysbudjetoinnin, niin tuskin siellä koskaan varoja on tällaisiin tarkoituksiin varattuna.
Lain myötä on tultu hyvin nurinkuriseen asetelmaan. Asukkaiden pitäisi ostaa olemassaoleva (Kaj Nyman paljon puhuma) viihtyisyys aina uudelleen ja uudelleen.
Mutta ei taida asuminen ja rakentaminen tässä suhteessa poiketa muusta yhteiskunnasta paljoakaan.
***
Katsellaan jos art-decotalosta jotain löytyisi. Mukavia tällaiset selvittelyt, pääsee paremmin kiinni asuinkaupunkiinsa ja sen ihmisten ajattelutapoihin.
Osin edistävät myös omia, hitaasti eteneviä akateemisia pyrintöjä.
Olisi pitänyt opiskeluaikoina liittyä Historian Ystäväin Liittoon, eikä vain osallistua Historian Vihamiesten Liiton aktiiviseen opiskelijaelämään.
VastaaPoistaNimittäin tänään yliopistolla käydessä paljastui, että Ulla Pohjamo oli kirjoittanut Vaaskiven huvilan kohtalosta HYL:n julkaisemaan Historialliseen Aikakauskirjaan 2/2008 artikkelin Oululainen kulttuuriskandaali - Vaaskiven huvila Hietasaari-keskustelun sytyttäjänä, s. 198-206.
Samoja lehtijuttuja Pohjamo oli lukenut, enemmänkin löytänyt. Pohjamon selvitysten mukaan Vuorenpää olisi yrittänyt ottaa yhteyttä kaupunkiin ja mediaan saadakseen purku-uhan väistymään, mutta turhaan. Ainakin hän on saanut Pohjois-Pohjanmaan museon liikkeelle ikuistamaan huvilan viimeisen tilan.
Luottamushenkilöt Pohjamokin päästää veräjästä, he eivät tienneet mitä olivat päättämässä.
Vaaskiven huvila oli 1890-luvulla rakennettu, suunnittelija on jäänyt tuntemattomaksi. Kuistit rakennukseen lisättiin 1910-luvulla.
Hietasaaren huviloiden kohtalosta oli päätetty vuoden 1969 asemakaavassa. Sen linjausten mukaan tyhjilleen jäävät mökit puretaan ja vuokrasopimuksia ei uusittu. Samalla linjalla siis jatkettiin 1990-luvun alussa, vaikka kansalaismielipide oli 1980-luvulla muuttunut huviloiden säilyttämisen kannalta myönteiseksi.
Uusi kaava on tehty 1999, ja se tukee huviloiden säilyttämistä.
Positiivisena puolena Pohjamo nostaa tapahtuneesta heränneen yhteishengen rakennussuojelun puolesta.
Mutta edelleen puuttuvat jo tuolloin kaivatut mahdollisuudet yksityishenkilönä pelastaa rapistuva suojelukohde. Ilmeisesti 1990-luvun alussa heitä olisi useampikin ollut, muttei heille annettu tilaisuuttakaan.